TUL:n uudeksi yhteyspäälliköksi on valittu Elina Pajunen, 31. Hän on koulutukseltaan kosmetologi ja liikunnanohjaaja AMK. Pajunen valmistui kosmetologiksi 2003 ja liikunnanohjaajaksi viime vuonna. Hän on myös opiskellut markkinointia Iso-Britanniassa.
Pajunen on ollut perustamassa kahta urheiluseuraa, joista toisessa hän oli seitsemän vuotta puheenjohtajana. Hänellä onmonipuolinen kokemus kilpacheerleadingistä kilpailijana ja valmentajana.
Työkokemusta Pajusella on muun muassa Lumene Oy:n myyntityöstä ja aluevastaavan tehtävistä.
Pajunen aloittaa uudessa tehtävässään 21.tammikuuta.