James Woods puhkuu sähköistä energisyyttä poliisidraaman ja rikosjännärin Cop – Kyttä (1988) rikosylikonstaapelina. Mies suhtautuu työhönsä maanisella kiihkolla, mistä vaimo ei ole innostunut: hän kehottaa puolisoaan menemään hoitoon.
Ylikonsta alkaa tutkia raakaa murhaa, ja tapaus imaisee tutkijan mukaansa. Hän epäilee tekijäksi sarjamurhaajaa, jolla on pitkä liuta henkirikoksia kontollaan.
Pohjana on James Ellroyn kirjoittaman Lloyd Hopkins -trilogian aloitusromaani ”Blood on the Moon” (1984). Trilogian nimi viittaa Woodsin esittämään päähenkilöön.
Käsikirjoituksen tekijä on ohjaaja James B. Harris, hän ja Woods ovat myös tuottajia.
Kerronta keskittyy johdonmukaisesti päähenkilöön, intensiivinen Woods on näyttämön itseoikeutettu herra.
Hopkins operoi raadollisessa maailmassa, mikä on jättänyt merkkinsä häneen. Katsojan edessä ahkeroi suorasukainen, seksinjanoinen ja toimintamenetelmiltään kaikkea muuta kuin puhtoinen alan mies, kuten tyly lopetus asian sinetöi.
Leffassa on murhaajajahtia enemmän viihdyttävää imua sivuraiteilla. Henkilökaartin väriläiskiä ovat tuhdit poliisimiehet (Charles Durning ja Charles ”Renko” Haid) sekä feministisen kirjakaupan pyörittäjä (Lesley Ann Warren).
Cop – Kyttä. TV2 tiistaina klo 22.05