Joutilas luokka osa 3
Tuhlaus on arvonannon saavuttamisen tehokkain ja varmin keino. Herrasmies onkin Veblenin mukaan kulutuskulttuurin alullepanija. Juhlia on järjestettävä, koska rikas ei omin avuin ehdi kuluttamaan ylenmääräisesti kallisarvoisia juomia ja ruokia.
Näissä juhlavissa joukkokokouksissa toteutetaan sosiaalisia kohteliaisuuskäytäntöjä. Niissä esitellään vaivalla ja rahalla hankittuja etiketin hallitsemistaitoja.
Ennen kuin kotitalouskoneet korvasivat sijaisjoutilaat, koulutetut palvelijat olivat joutilas luokan turhuudella mahtailemisen jalostuneita välineitä.
Sijaisjoutilaiden tehtävänä on olla joutilaina joutilaiden isäntiensä arvostuksen kasvattamiseksi. Isäntien joutilaisuus on työn vieroksumistaipumuksen tyydyttämistä ja hyvinvoinnin lisäämistä.
Palvelijoiden joutilaisuus on heiltä vaadittu suoritus, joka ei lisää heidän omaa hyvinvointiaan enempää kuin mukavuuttakaan.
Palvelijan joutilaisuus ei kuulu hänelle itselleen. Myös työttömän vapaa-aika on hänelle itselleen negatiivista ja pakollista, henkisesti ja taloudellisesti köyhdyttävää vapaa-aikaa.
Palvelijan on harjaannutettava itsensä alistumaan, ja kouliinnuttava mukautumaan mukavuuksiin, ei nauttimaan mukavuuksista.
Veblenin mukaan seremoniallinen ja rituaalinen suorittaminen on joutilasluokan työtä. Siihen kuuluu paljon myös sijaisjoutilaisuuden suorittajia, kuten perheenemännät palvelijoineen päämiehen ankaran valvonnan alaisuudessa.
Velvoittavien kunniallisuussääntöjen pyörteissä elävien joutilaiden ajankäyttö on buukattu niin täyteen, ettei kotitöille jää aikaa. Kaikki liikenevä aika menee näyttäytymisriennoissa.
Velvoittavien kunniallisuussäännösten järjestelmässä varakkaan kotitalouden jäsenten aika ja energia kuluu kerskailevan joutilaisuuden riennoissa, kuten vierailuilla, ajeluilla, klubeilla, ompelukerhoissa, urheiluharrastuksissa, hyväntekeväisyysjärjestöissä ja muissa vastaavissa sosiaalisissa tehtävissä.
Kerskakulutuksen vaatimus on muuttanut elämän välttämättömien tykötarpeiden järjestelmän niin mutkikkaaksi ja vaivalloiseksi, etteivät asuntojen, kalusteiden, pikkuesineiden, vaatevarastojen ja aterioiden kuluttamiselle omistautuneet ihmiset selviä siitä vaaditulla tavalla ilman apua.
Arvoasteikkojärjestelmän monimutkaistuessa myös pudotuspeli etikettisääntöjen pelikentällä kovenee. Vaikka joutilaan elämän velvoite siirtyy verenperintönä isältä pojalle, ylhäinen veri voidaan jättää perinnöksi ilman riittävää omaisuutta.
Tuolloin arvokkaan joutilaisuuden ylläpitäminen vaikeutuu, kun pohja vapaalta ja huolettomalta kulutukselta putoaa pois. Jos rohkeus pettää ja rahat loppuvat, joutuu turvautumaan metkuihin. Peliin astuu helposti petkutus.
Syntyy keikareiden luokka. He joutuvat keplottelemaan arvokkaan joutilaisuutensa eteen.
Mitä tiukempaa kilpailu sosiaalisesta arvostuksesta on, sitä rasittavampaa sijaisjoutilaiden toiminta on. Se voi muuttua myös pelkäksi turhaksi vaivannäöksi.
Herrasmiehen ja aatelisrouvan joutilaisuus eroaa Veblenin mukaan siinä, että aatelisrouvan joutilaisuus lakeijoineen on huomattavasti työläämpää puuhaa kuin herrasmiehen.
Keskiluokka puolestaan tuskailee turhan vaivannäön parissa yrittäessään toteuttaa kerskakulutuksen sopivaisuussäännöksiä.
Tämän 25-osaisen juttusarjan runkona on Thorstein Veblenin 1899 ilmestynyt teos ”Joutilas luokka” (Art House 2002, suom. Tiina Arppe ja Sulevi Riukulehto).
Norjalais-yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja kulutussosiologi Veblen (1857- 1929) kehitti teorian joutilaasta luokasta, miten rikkaat karttavat työntekoa vaikka näyttävät olevankin koko ajan jotain puuhastelemassa ja jakelemassa rahvaalle elämänohjeita ahkeruutta silmällä pitäen.
uutiskirje 
