Ylemmät Toimihenkilöt YTN pitää Kemijoki Oy:tä valtion omistusohjauksen uusimpana ”uhrina”. Syynä ovat Kemijoki Oy:n aloittamat yt-neuvottelut, joista yhtiön hallintoneuvosto päätti maanantaina tiukan äänestyksen jälkeen. Hallintoneuvostossa kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) esitti asian palauttamista hallituksen valmisteluun ja yt-neuvotteluista luopumista. Esitys kaatui äänin 7–5.
– Valtion omistajaohjauksen piirissä olevissa yhtiöissä tehdään ministeri Heidi Hautalan siunauksella työllisyyttä heikentävää politiikkaa, joista viimeiset ikävät esimerkit osuvat energiasektorille. Hiljattain tuli Fortumin päätös Inkoon voimalaitoksen lakkautuksesta ja henkilöstön irtisanomisista. Eilen kerrottiin Kemijoki Oy:n aloittavan yt-neuvottelut, joissa on uhkana mittavat irtisanomiset, sanoo YTN:n energia-alan vastuuasiamies Jouko Malinen.
Voittoa koko ajan
Johanna Ojala-Niemelä on pitänyt yhtiön säästöaikeita työntekijöiden kannalta kohtuuttomina. Kemijoki Oy on tuottanut koko ajan voittoa ja viime vuosi oli yhtiön historian toiseksi paras tuotantovuosi.
YTN:n Malisen mukaan valtion omistajaohjaus lyö kipeästi korville hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen ponnisteluita työllisyyden eteen. Yhteiskuntavastuusta ei ole tietoakaan.
Malinen sanoo Kemijoki Oy:n vieneen määrätietoisesti läpi olemassa olevan vesivoimalaitosverkon tehostamisinvestointiohjelmaa, joka uhkaa jäädä kesken.
– Kemijoki Oy:stä ollaan tekemässä pelkkää tilaajaorganisaatioita ja henkilöstöä ollaan osin irtisanomassa ja osin ulkoistamassa muihin yrityksiin. Jos aloitettu selvitystyö johtaa uuteen toimintamalliin, niin Suomi saattaa menettää huomattavasti uusiutuvaa, ympäristöystävällistä säätövoimaa ja jatkossa olemme entistä enemmän riippuvaisia tuontisähköstä, hän varoittaa.
Kemijoki Oy:n henkilöstö marssi ulos vastalauseena yt-neuvotteluille.