Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) pitää STX Finlandin ilmoitusta Rauman telakan alasajosta järkyttävänä uutisena Satakunnalle. Telakasta ei hänen mukaansa olisi pitänyt luopua, sillä arktisen merenkulun huippuosaajana telakan tulevaisuus olisi ollut uhkakuvia lupaavampi.
Rauman telakka on erikoistunut muun muassa tutkimusaluksiin ja jäänmurtajiin. Raumalaiset ovat olleet sitoutuneita telakan kehittämiseen ja Myllykoski pitää tärkeänä, että kaikki mahdollinen tehdään raumalaisen meriteollisuuden pelastamiseksi.
– Telakan työntekijät tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen ja seutu on luokiteltava erityistukialueeksi. Taloudellista tukea on osoitettava muutosturvaan ja uusien työpaikkojen luomiseen.
Myllykosken mukaan pitkällä aikavälillä suomalaisen työllisyyspolitiikan tie ei kuitenkaan voi olla, että seutu toisensa jälkeen luokitellaan erityistukialueiksi.
– Ainoa kestävä tie on turvata elinkeinopolitiikalla teollisen selkärangan säilyminen niin Raumalla kuin muuallakin.