Pelit ovat muutakin kuin viihdettä tai uutta Nokiaa

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana peliteollisuus on ohittanut maailmanlaajuisessa liikevaihdossa levyt, kirjat, aikakauslehdet ja elokuvat. Digitaalinen pelaaminen on nyt valtavirtaa ja koskettaa kaikkia.

Viime vuosina on huomattu myös suomalaisen peliteollisuuden menestys. Ministereitä myöten on nyt kansallinen velvollisuus kertoa kuinka paljon Angry Birdsiä on pelannut.

Helsingin Kalliosta ponnistava Grand Cru on kaapinut kymmeniä miljoonia rahoitusta ensimmäiselle vasta tekeillä olevalle pelilleen.

Viime vuonna Pohjoismaiden parhaana startup-yrityksenä palkittu Supercell uutisoi keväällä maksavansa veronsa ilman vero-optimointia. Nyt lokakuussa 25 Marimekon tai yli viiden Finnairin hinnalla Japaniin myyty Supercell on luvannut jatkossakin maksaa veronsa Suomeen.

Ilmiömäistä huippuosaamista

H-Town Oy:n kustantaman Pelaaja-lehden kulttuuritoimittaja Janne Pyykkönen tietää osaamisen kertyneen Suomeen jo aiemmin.

– Suomalaista peliteollisuutta on rakennettu intohimoiselta underground-pohjalta jo kaksikymmentä vuotta. Vuonna 1995 perustetut Remedy ja Housemarque ovat tehneet erinomaisia pelejä. Eikä uuteen mobiilipelimenestykseen tarvittava osaaminen tyhjästä Suomeen ole tullut. Nokian vuoden 2003 N-Gage-pelikännykkä epäonnistui, mutta sen tekijät olivat aikaansa edellä.

Menestyksen taustalla on myös Tekesin yli vuosikymmenen jatkunut järjestelmällinen tuki sekä suomalaisten pelintekijöiden solidaarisuus. Esimerkkeinä verkostoitumisesta Pyykkönen mainitsee kansainvälisen pelinkehittäjien järjestön IGDAn Suomen jaoston ja pelialan mentoriverkoston naisille. Pelialaa luonnehtivat laatu, kompromissittomuus ja intohimo.

– Asukaslukuun verrattuna Suomessa on yksi hienoimpia pelialoja. Meillä on jo 200 pelistudiota, joista 40 prosenttia on startuppeja. Studioita on ympäri Suomea, esimerkiksi Kotkaan rakennetaan nyt aktiivisesti hautomoita ja studioita.

Kaikki pelaa!

Monissa pelistudioissa metsästetään yhä nuorten miesten sotilasräiskintäpelien menestystä. Suunta on kuitenkin jo muuttunut. Blockbuster-elokuvia vastaavat korkean budjetin ja laadun pelit ovat liian hitaita ja kalliita tuottaa. Yhteisö- ja mobiilipeleissä tuotannon, markkinoinnin ja tulojen suhde on järkevämpi.

Tarjonnan monipuolisuus ja julkaisemisen halpuus edesauttavat pelaajakunnan laajenemista. Pyykkönen kertoo, että asentaja, joka kävi korjaamassa hänen pesukoneensa, oli pelannut Angry Birdsin kentät läpi kolmella tähdellä. Asentaja ei kuitenkaan pitänyt itseään varsinaisesti pelaajana.

Pelit aikuistumassa

Pelien sisällöissä on siirrytty monimutkaisempiin teemoihin, esimerkiksi voimankäytöstä päätösten tekemiseen. Osittain tämä johtuu siitä, että jo 45 prosenttia videopelien pelaajista on aikuisia naisia.

Viihteen lisäksi on tarjolla myös vakavampiin kokemuksiin nojaavia pelejä.

– Esimerkiksi Tale of Talesin pelissä Bientôt L’Étéssä pelaaja tapaa satunnaisesti valitun toisen pelaajan Marguerite Durasin romaaniin perustuvassa ja scifimaailmaan siirretyssä sanattomassa romanttisessa kohtaamisessa, Pyykkönen kertoo innostuneesti.

Useammassakin viime aikojen menestyspelissä, esimerkiksi Heavy Rainissa, Walking Deadissa ja The Last of Usissa, on käsitelty tarinalähtöisesti vanhemmuutta ja lasten kasvattamista. Digitaalisten pelien tekijät ovat nyt ehtineet nelikymppisiksi.

Muutakin kuin viihdettä

Peleillä on muihin kulttuurituotteisiin verrattuna ylivoimainen kokemuksellinen ominaisuus.

– Esimerkiksi elokuvia vain katsotaan, mutta pelissä teet itse päätöksiä. Et vain elä muiden hahmojen kautta, vaan olet paikalla ja vastuussa tekemistäsi valinnoista, Pyykkönen pohtii.

Siksi kulttuuritoimittaja toivoisi pelien tulevan mainituiksi valtamediassa talouspalstojen ulkopuolellakin.

Pyykkönen kirjoittaa parhaillaan artikkelia vakavista peleistä. Suomesta tällaiset pelit puuttuvat, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa ilmestyy vaalien alla sanomalehtien pilakuvia vastaavia pelejä. Lisäksi on anti-kapitalistisia pelejä ja tekeillä on objektiiviseen kenttätutkimukseen perustuva mellakkasimulaattori.

Voiko pelaamalla oppia politiikkaa?

Lapin yliopiston kansainvälisten suhteiden lehtori Mika Luoma-aho on opettanut politiikan tutkimista myös pelaamalla. Yksi Luoma-ahon käyttämistä peleistä on Dimitri Davidovin 1986 Moskovan valtionyliopiston psykologian laitoksella ideoima Mafia-peli.

– Luottamuksen ja vastuun tutkiminen toimii hienosti pelillisin keinoin. Pelituokioiden jälkeen opiskelijat ovat epäuskoisina ihmetelleet miksi he puhuivat tai toimivat kuten tekivät. Myös ”uponneiden kustannusten poliittinen logiikka” on hämmästyttänyt. Aivan normaalikin ihminen on liian usein valmis viemään loppuun asti mikä tahansa hankkeen, johon on panostanut, riippumatta siitä kuinka selvästi se on menossa kohti katastrofia.

Luoma-ahon mukaan peleissä voi kokeilla ja kokea kuinka ihmiset toimivat. ”Poliittisesta pelistä” puhutaan negatiivisesti, mutta samalla pelien perusmekaniikka on politiikan ytimessä: meillä on loputon määrä yhteisesti hoidettavia asioita ja käytössä vain rajalliset resurssit.

– Tärkeimpänä etuna oppimiselle pidän kuitenkin sitä, että pelaaminen on aina hauskempaa kuin yksikään oppimisympäristö Moodle.

Pelit voivat vaatia aikaa ja vaivaa, mutta ne eivät saa kyllästyttää. Rovio julkisti syyskuussa oppimistutkijoiden kanssa vuosien ajan työstetyn alle kouluikäisten Angry Birds -oppimiskonseptin, jossa oppiminen yhdistetään hauskuuteen, motivoituneisuuteen sekä itsenäiseen kokeelliseen toimintaan.

Pelien suurin voima onkin siinä, miten ne saavat meidät osallistumaan, kiinnittymään ja jaksamaan. Siksi pelit tulevat osaksi koulujen oppimisympäristöjä, työpaikkojen työyhteisötaitoja sekä yritysten koulutusta.

Jahteja ja jahtaamisia

Pelien mekaniikkojen soveltamista muihin elämänalueisiin kutsutaan pelillistämiseksi. Monelle tutuin esimerkki on Facebook, jossa kanssakäymiseen yllytetään vertailuin, testein ja virtuaalisin valuutoin ja tunnustuksin.

Pelillistämisellä on myös pyritty selkeämpiin tuloksiin. Vanhaa fraktuuratekstiä on vaikeaa tunnistaa koneellisesti. Niinpä Suomen Kansalliskirjasto kehitti Myyräjahti-pelin, jossa tekstiä lukivat peliä pelanneet ihmiset. Alle kahdessa vuodessa 110 000 ihmistä teki 8 miljoonaa tunnistustyötehtävää.

Tukholmassa haluttiin vaikuttaa ihmisiin kannustamalla. Käyttöön otettiin autojen nopeutta mittaava kamera, joka ilmoitti sallittua nopeutta kulkevat autot automaattisesti arpajaisiin, jossa voittona oli ylinopeutta ajavien autojen ylinopeussakoista kertyvä summa. Keskinopeus tienpätkällä laski 7 kilometriä tunnissa.

Kuntoiluharrastusta on mahdollista seurata mobiililaitteessa kalorien ja metrien tarkkuudella. Pelimäisemmissä sovelluksissa juokseminen on yhdistetty muuttuvaan kuunnelmaan. Lenkillä pötkitäänkin zombeja karkuun ja oikeissa kohdissa tahtia tarpeeksi koventamalla pelastuu ahnailta lihansyöjiltä.

Peliala kasvattaa valtion verotuloja, hauskaksi tehty kuntoilu kansanterveyttä ja kulttuuriprojektitkin etenevät.

Hienojen yhteiskunnallisten vaikutusten lisäksi pelit voisivat vaikuttaa myös kohtaloomme. Kuolinvuoteellaan ihmisiä kaduttaa eniten, että he ovat pitäneet liian vähän hauskaa, tehneet liikaa töitä, unohtaneet pitää yhteyttä ystäviinsä eivätkä ole eläneet unelmiensa mukaan. Parhaimmillaan pelit ja leikit tuovat elämäämme juuri näitä asioita.