Maantieteelle emme mahda mitään, Juho Kusti Paasikivi väitti ja oli tietysti väärässä. Sosialismin vararikko osoitti, että ilmansuunnatkin ovat ihmisen tekoa, sillä yhdessä yössä Itä-Eurooppa harppasi kohti länttä ja muuttui entiseksi Itä-Euroopaksi.
Oi länsituuli, saavu jälleen ja lämmin viesti tänne tuo, suomalaiset hyräilevät, mutta idän ilmat ovat meistä ilkeimmät, idän pakkaset pahimmat ja idän poudat polttavimmat. Ilmansuunnista kauhistuttavin ei ole suinkaan Jäämereltä puhiseva pohjoinen, vaan aina niin inha itä.
Itärajan eli rajaseudun lasten jouluiloksi on kerätty vuosikymmenet käytettyä vaatetta ja käyttökelpoista rahaa, eikä perinne viime joulunakaan katkennut.
Unioni sivistää suomalaiset hajuttomiksi ja mauttomiksi, mutta ugrilainen menneisyys on silti yllättävän lähellä.
Vaikka oma lapsuuteni oli riittävän niukka, rajaseutua ravisteleva puute liikutti pientä sydäntäni niin, että aloin kirjoittaa aiheesta kriittistä tyttökirjaa. Herätkää ja neulokaa rajaseudun kasvateille lämpimiä nuttuja! vaadin heti ensimmäisellä sivulla.
Mekin asuimme lähellä rajaa, nykyisessä Kouvolassa, jonka Allegron matkustajat tuntevat lännen etuvartiona ja idän esikartanona, mutta kirjani hirsitöllit olivat topeliaanisen vinoja, nietokset kolmimetrisiä ja salot pahaenteisen hiljaisia.
Rajaseutuun yhdistetään puutetta ja kurjuutta, mutta eihän itäraja voi pelkällä olemassaolollaan kenenkään elämää myrkyttää.
Isoäitini kotitila spektroliitista kuululla Ylämaalla on aivan rajavyöhykkeessä kiinni ja Veijo Rönkkösen patsaspuisto Parikkalassa melkein Venäjän puolella, mutta molemmat tienoot vaikuttavat hyvinvoivilta. Imatra taas on Svetogorskin läsnäolosta huolimatta Suomen viihtyisimpiä kaupunkeja.
Rajaseudun täytyykin olla pohjoisempana, Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa, mutta ongelmana ei ole silloin raja, vaan syrjäinen sijainti: työpaikkoja on vähän, välimatkat ovat pitkät, koulutusmahdollisuudet heikot.
Luonnollisesti raja voi myös maantiedettä muuttaa. Äitini kotikylä Kontu levittäytyi Enson ja Viipurin välissä valmiina teollistumaan, mutta nyt kylän rippeet ovat pussin vihoviimeisellä perällä, idempänä kuin Nuijamaan raja-asema.
Syksyllä metsähallitus tuhosi Suomussalmella Vienan reitin, jota myöten kainuulaiset kulkivat rajantakaisiin kyliin. Kainuulla ja Vienalla oli viljalti kauppa- ja sukusiteitä, joten keisariaikaan raja oli muodollisuus ja itsenäisyyden alkupuolella hidaste.
Maanpuolustustahoissa rajakontaktit herättivät tietenkin närkästystä. Huolta kantoi myös Suomalaisuuden liitosta vuonna 1927 erkaantunut Rajaseutuyhdistys, nykyinen Rajaseutuliitto.
Itänaapurin aktiivivuosina toimintaa elähdytti syvä epäluottamus. Mikäli rajaseudun asukkaita ei olisi vaalittu ja vaatetettu, sotatilanteessa he olisivat voineet loikata puna-armeijan puolelle. Lantti rajaseudun lapsille oli lantti Suomen yhtenäisyydelle ja turvallisuudelle.
Joskus murrosiässä leikin koulua pienen serkkuni kanssa. Maantiedon tunnilla tivasin Pohjoismaita, mutta Suomea, Ruotsia ja Norjaa pidemmälle serkkupolo ei päässyt. Puola, hän lopulta kyllästyneenä älähti.
Veikkaus oli looginen, sillä historiasta ja kartasta katsoen Puola tuntuu yhtä uskottavalta Pohjoismaalta kuin Tanska – puhumattakaan Islannista, joka värjöttelee yksin kaukana Atlantilla.
Suomi kuuluu läntisen Euroopan ytimeen, mutta jos täysin oppimaton muukalainen pantaisiin lähialueitamme arvaamaan, hän saattaisi poimia karttalehdeltä Kantalahden, Montšegorskin tai Zapoljarnyn ja liu’uttaa katsettaan pitkin Kuolan niemimaata.
Jopa jääkarhujen kotikontu Nenetsia, jota Greenpeacen puolustama Petšoranmeri huuhtelee, voisi vaikuttaa samalta arktiselta maisemalta kuin Suomi, onhan maamme lakipiste Nuorgam vain patikkamatkan päässä Jäämerestä.
Sanattoman sopimuksen mukaisesti ainoastaan eteläinen Suomi on kuitenkin oikeaa Suomea eikä Karjalan tasavaltaa tai Murmanskin aluetta vakavasti oteta. Luova suomalaisluokka on asettunut yksin tuumin Berliiniin, mutta kuka osaa sijoittaa kartalle Arkangelin, joka on Helsinkiä parisataa kilometriä likempänä?
Helsinki perustettiin vuonna 1550 ja Arkangeli vuonna 1584. Joukkoliikenteessä Helsinki kulki niin ikään edellä: ensimmäiset sähköraitiovaunut pyyhälsivät matkaan vuonna 1900, kun taas Arkangelissa jouduttiin odottamaan vuoteen 1916 saakka. Nyttemmin ratikoista on Vienanjoen suistossa jo liian vanhanaikaisina luovuttu.
Suomi liittyi Euroopan unioniin päästäkseen eroon idän ilmansuunnasta. Tiede tuli kuuliaisena perässä ja julisti, etteivät suomalaiset olekaan kotoisin idästä, vaan paremminkin Belgian seudulta.
Unioni sivistää suomalaiset hajuttomiksi ja mauttomiksi, mutta ugrilainen menneisyys on silti yllättävän lähellä. Ylikansalliset kaivosherrat ovat törmänneet paitsi metsästäjiin, kalastajiin ja himomarjastajiin – myös hurjistuneisiin poroisäntiin.
”Rauhassa jumalilta ja rauhassa ihmisiltä he ovat saavuttaneet sen vaikeimman päämäärän, ettei heidän tarvitse edes mitään toivoa”, roomalainen Tacitus kuvaili fennejä. Tacitus osui asian ytimeen, sillä suomalaisilla ei ole kielessä lainkaan futuuria, toivon ja tulevaisuuden aikamuotoa.
Futuurin puute voi vaikuttaa siihen, että elämässämme tuntuu olevan niin vähän mieltä ja merkitystä. ”On enää vain tämä ikuisesti jatkuva jatkuvasti päivittyvä nykyhetki, ja me jäämme siihen jumiin”, Juha Itkonen kirjoittaa romaanissaan Hetken hohtava valo.
Kuukausien nimet paljastavat armotta toiseutemme. Loppuun ehtinyt tammikuu, entisaikojen sydänkuu tai ”syänkuu”, on ruotsiksi januari, saksaksi Januar, englanniksi january ja venäjäksi janvar. Myös virolaisilla tammikuu on jaanuar ja unkarilaisilla január, vaikka kielisukulaisia ollaan olevinaan.
Indoeurooppalaisen yksimielisyyden rikkovat vasta Venäjän permiläiset kansat: udmurtiksi tammikuu on tolšor ja komiksi tövšör. – Ö-kirjain on saanut Syktyvkariin oman patsaankin, sillä aitougrilainen ääkkönen täydentää komin kyrillisiä aakkosia.
Facebookissa kerättiin viime vuonna adressia Taffelin ”hölläillään”-mainosta vastaan, mutta voiko olla suomalaisempaa sanaa kuin etuvokaalien täyttämä ”hölläily”? No, hyvä ehdokas on myös ”öllöttää”, joka tarkoittaa paikallaan möllöttämistä ja tyhjään töllöttämistä.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 
