Nuohoojamestari Isto Rantanen kurvaa täsmälleen sovittuun aikaan Helsingin Kivinokan puomille. Hän ei vastaa lainkaan lapsuuden mielikuvaa nokisutarista, jolla on naama ja vaatteet noesta mustana. Autosta nousee siisteihin työvaatteisiin pukeutunut mies.
– Ajat ovat muuttuneet. Noki ei saa pöllytä samalla tavalla kuin ennen vanhaan, Rantanen kuittaa.
Yksi syy on lämmitysjärjestelmien muutos. Sähköllä ja kaukolämmöllä nokea kertyy vähemmän.
– Kyllähän nytkin noki pöllähtää. Itseään ei kuitenkaan tarvitse sotkea, kun noen voi siirtää siististi ämpäriin. Meidän jälkiä ei tarvitse siivota.
Työ on muuttunut siitä, kun Rantanen aloitteli ammattiaan 1980-luvun alussa. Jotakin on myös säilynyt entisellään.
– Tulisijan nuohouksessa pääperiaatteet ovat entiset. Röörit on pidettävä puhtaina tulipalojen estämiseksi.
Tulisijojen vähentyessä ilmanvaihtotöitä on tullut lisää
– On aivan sama, onko kyseessä savukanava vai ilmanvaihtokanava, niiden pitää olla puhtaina ja kunnossa.
Kivinokan kesämaja
Nyt Rantasella on kohteenaan kesämaja numero 173 Helsingin Kivinokalla. Työväen virkistysalueeksi syntynyt paikka on tuttu Kjell Westön romaanista Missä kuljimme kerran.
Kesämajan varustukseen kuuluu pieni, 1950-luvulta peräisin oleva Rapid-merkkinen puuhella. Se lämmittää tarvittaessa kahdeksan neliön huonetta.
”Kiinteistön” tarkastus ja esivalmistelut on äkkiä tehty. Katolle ei tässä tapauksessa tarvitse kiipeillä. Savupiipun virkaa toimittaa peltirööri, joka nousee katolle räystään vierestä.
– Liian lähellä räystästä, tuumii Rantanen savupiipusta.
Hän piirtää ohjeeksi oikean kiinnityksen ja arvioi riittäväksi etäisyydeksi puolisen metriä.
Savutorven materiaalin nuohoojamestari toteaa hyväksi ja kuumaa kestäväksi.
Yllätys koittaa, kun Rantanen irrottaa putken mutkaliitosta päästäkseen poistamaan mutkaan kertyneet palamisjätteet. Koko piippu kolisee maahan.
Tottunein ottein Rantanen laittaa piipun kuntoon ja kehottaa vahvistamaan mutkan kiinnitystä pannalla ja tukemaan piipun paremmin maahan mutkan kohdalta.
Raekuuro yllättää
Ulkotyöt saadaan parahiksi valmiiksi, kun Kivinokan ylle saapuu ankara raekuuro. Se tulee yllättäen ja tilaamatta kuin Mannisen faksi entiselle pääministerille.
Sisätöissäkään ei kauaa nokka tohise. Rapidin savuluukut putsataan ja katsotaan, että ilmavirta kulkee kuten pitääkin. Nokea ei tule paljoa, joten se ei ole syy hellan ajoittaisiin syttymisvaikeuksiin.
Nytkään hella ei ota syttyäkseen.
– Kylmänä se ei helposti syty, etenkin jos on matalapainetta niin kuin nyt.
Kovin pitkään paperia ei kuitenkaan joudu polttelemaan, pieni uuni ja hormi lämpenevät nopeasti. Ja kun hella alkaa vetää, veto on hyvä.
Nuohoojamestari antaa vielä paloturvallisuusohjeita ja opastaa uunin käytössä.
Nuohoojien ”kilta”
Nuohoojat ovat pieni noin 900 hengen lähes kiltamainen ammattikunta, jossa miltei kaikki tuntevat toisensa.
Rantanen aloitti nuohoojan työt oppipoikana vuonna 1980. Kymmentä vuotta myöhemmin Helsingissä vapautui nuohouspiiri, ja Rantanen perusti oman nuohousfirman. Nyt Nuohousliike Rantanen työllistää nuohoojamestarin itsensä lisäksi seitsemän nuohoojaa.
KUVA: Joonas ValliusKUVA: Joonas ValliusKuvitus: Katri Lankila