Kun seuraa uutisointia Ukrainasta Suomen ja Venäjän mediassa, saa hyvin erilaisen kuvan tapahtumista. Totuus, jos sellaista sodassa on, lienee jossakin erilaisen informaation keskivaiheilla. Se ei ole aivan niin mustavalkoinen kuin osapuolet yrittävät todistaa maailmalle.
Pakolaisaalto Itä-Ukrainasta Venäjälle on puhuttanut paljon itänaapurissa. Suomessa asiaa ei ole juuri sivuttu, vaikka pakolaisia asuu jo kymmeniä tuhansia rajaseudun telttaleireissä ja muissa tilapäismajoituksissa.
Monet Donbassin alueen perheet ovat joutuneet pakenemaan sodan jaloista myös kauemmaksi Venäjälle. Vierailin heinäkuun toisella viikolla Petroskoissa, missä tapasin Moskovassa ilmestyvän Rossiskaja Gazetan paikallisen toimittajan Svetlana Tsygankovan. Hän on syntyisin Ukrainan Luhanskista, missä taistelut ovat olleet viime viikkoina kiivaita.
Seka-avioliitot ovat Itä-Ukrainassa olleet hyvin tavallisia.
Toimittajan työ vei hänet Moskovaan jo 30 vuotta sitten. Avioiduttuaan Svetlana muutti miehensä kanssa Petroskoihin, mutta kahdella tyttärellä kasvanut perhe on tähän saakka säännöllisesti lomaillut Itä-Ukrainassa. Tänä kesänä se ei enää onnistunut.
Sisko pakeni Luhanskista
Konflikti koskettaa suoraan myös toimittajan sukulaisia. Svetlanan nuoremman siskon perhe jätti Luhanskissa omistamansa kerrostaloasunnon, kun naapurikortteleissa ammuskeltiin. Sittemmin alkoi kranaattitulitus, jota seurasivat ilmapommitukset.
Perhe pakeni Petroskoin kautta Moskovaan aivan kesäkuun lopulla. He ovat nyt ”paperittomia” pakolaisia, mutta sähköalaan erikoistunut mies löysi Moskovasta nopeasti töitä ja tilapäismajoituksen.
Svetlana Tsygankovan jo kuolleista vanhemmista isä oli venäläinen ja äiti ukrainalainen. Tsygankovan mukaan seka-avioliitot ovat Itä-Ukrainassa hyvin tavallisia, koska esimerkiksi kaivosmiehistä monet tulivat hyvin palkattuihin töihin Venäjältä jo Neuvostoliiton aikana.
– Näin teki minunkin isäni ja tästä ”etnisestä” seikasta johtuen Venäjä on monelle läheisempi kielellisestikin kuin Länsi-Ukraina, Kiova tai Lvov. Itse en ole käynytkään Kiovassa. Koulussa kyllä opiskelimme jopa 10 vuotta ukrainan kieltä, joten osaan ja ymmärrän sitä hyvin.
Ukrainalaiset Karjalassa
Myös Venäjän Karjalassa on suuri ukrainalainen vähemmistö – johtuen osin sodanjälkeisestä ”stalinilaisesta väestöpolitiikasta”. Suomalaisilta evakuoituihin tyhjiin kyliin ja kaupunkeihin tuotiin asujaimistoa muun muassa Valko-Venäjältä ja Ukrainasta. On mahdollista, että ukrainalaisten pakolaisaalto yltää myös Karjalaan.
Tsygankova ei ole kokenut Karjalassa minkäänlaista rasismia tai halveksuntaa.
– Päinvastoin, Petroskoissa toimii ukrainalaisten kulttuuriseura Kalina, jota myös paikalliset arvostavat ja tukevat. Meillä on oma kuoro ja Kalina järjestää jatkuvasti mielenkiintoisia kulttuuritapahtumia.
– Minulle, Karjalan ohella, itäpuoli Ukrainaa on aina ollut se ”kotimaa”, mentaalisesti läheisempi Ukraina. En ole lomaillut Länsi-Ukrainassa, mutta tiedän, että Puola kiehtoo siellä eri tavoin. Tosin, läheskään kaikki Kiovan ministeritkään eivät osaa ukrainan kieltä.
– Donetskissa ja muualla idässä puhutaan sekakieltä, vaikkakin pääsääntöisesti venäjää. Puhdasta ukrainaa ei kuule ja siksi kielikysymys on niin herkkä ja erottavakin tekijä. Molempiin kieliin, venäjän ja ukrainan puhumiseen pitää olla oikeus, ilman muuta…
Irti nationalismista
Tsygankova sanoutuu jyrkästi irti nationalismista eikä hyväksy Ukrainan kriisin väkivaltaista ratkaisua. Aseet on laskettava ja neuvoteltava. Muuten pakolaisaalto kasvaa. Niin separatistien kuin Ukrainan virallisen armeijan julmuudet saavat häneltä jyrkän tuomion.
– Tavallisen ihmisen on vaikea käsittää, miksi tällainen sisällissota syttyi, miksi siviilejäkin pommitetaan ilmasta. Pakolaisaalto on massiivinen ja vaatii humanitaarisia toimenpiteitä. Monet journalistiystäväni ovat tätä painottaneet. Lännessä on aika huomata, että sodasta kärsivät meilläkin naiset, lapset ja vanhukset. Vaikka konflikti joskus loppuu, kosto elää vielä seuraavassakin sukupolvessa, valitettavasti.