Pintaa syvemmältä
Islamic State, joka on ottanut suuren osan Irakia ja Syyriaa valvontaansa, on salafistinen liike, joka pyrkii palauttamaan elämän sellaiseksi kuin elettiin profeetta Muhamedin aikaan. Näinkö yksinkertaista?
Ei todellakaan. Tällainen siirto ajassa olisi tietenkin työläämpi kuin asianosaiset kuvittelevat. Lisäksi heillä on tähän meidän aikaamme liittyviä kiireellisempiä tehtäviä. Ennen kaikkea IS:n edeltäjän Irakin al-Qaidan perustaja Abu-Musadal-Zarqawi pyrki sytyttämään sisällissodan Irakin sunnien ja šiiojen välille, määrätietoisemmin kuin ehkä kukaan muu ennen häntä. Hänen seuraajansa Abu Bakral Baghdadi on jatkanut tällä sodan tiellä.
Salafistisella ideologialla on kuitenkin oma perustelunsa. Sen sanotaan antavan arabialaisten heimojen tiukassa hierarkiassa mahdollisuuden alempiarvoisille nuorille nousta kapinaan ylempiarvoisia vastaan. Näin Muhamed itse aikoinaan toimi käyttäessään uskonnollisia perusteluja ohittaakseen ylempänsä heimohierarkiassa. (Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, miten salafismin alasuuntaus wahhabismi toimii Saudi-arabiassa, jossa hierarkiat ovat kivenkovia.)
USA pyrki valmistelemaan miehitystä Irakiin jakamalla rahaa luotetuille šiialaisille.
Jo alkuvaiheessaan Zarqawin ryhmä, silloiselta nimeltään JTJ, suoritti pommihyökkäyksiä sekä amerikkalaisia miehittäjiä että šiialaisia siviilejä vastaan. Osama bin Laden Afganistanissa paheksui tätä ja vaati Zarqawin lopettamaan muslimien tappaminen, mutta Zarqawilla oli omat perustelut. Amerikkalaiset olivat kaataessaan Saddam Husseinin sunnilaisen vähemmistödiktatuurin saaneet tukea šiioilta ja kurdeilta. Siten heitä saattoi pitää USA:n kanssarikollisina.
Loretta Napoleoni on italialainen taloustieteilijä ja kirjailija, joka on tutkinut rahan ja terrorin yhteen kietoutumista. Hänen kirjansa Insurgent Iraq (2005) kuvaa tilannetta, jossa USA pyrki valmistelemaan miehitystä jakamalla rahaa luotetuille šiialaisille, jotka suurelta osin pitivät rahat itsellään välittämättä niitä eteenpäin. Kyseiset herrat olivat suurelta osin Saddamin karkottamia poliitikkoja, jotka usein eivät olleet käyneet Irakissa moneen vuoteen. Nämä USA:n tukemat uudet poliittiset johtajat olivat vieraita esimerkiksi vaikutusvaltaiselle Sadr-dynastialle.
Moqtadaal-Sadrin johtama Mahdi-miliisi kokosi Bagdadin slummien väkeä taisteluun amerikkalaista miehitystä vastaan. Sadr karttoi yläluokkalaisia šiiajohtajia, jotka olivat liittoutuneet miehitysjoukkojen kanssa. Hän pyrki mieluummin yhteistyöhön Iranin kanssa.
Norman Cigar on Marine Corps Universityn (!) professori, joka on kirjoittanut kirjan Irakin heimoyhteiskunnasta ja sen vuorovaikutuksesta salafistien kanssa. Professorin mukaan Washington kuvitteli voivansa sivuuttaa sunnit Irakin jälleenrakennusvaiheen alussa ja keskitti voitelunsa šiioihin ja kurdeihin, jotta heidän joukoistaan löytyville yhteistyöstä kiinnostuneille poliitikoille voitaisiin antaa valtaa USA:n hahmottaman valtion puitteissa.
Sunnien keskuuteen levinnyt vastarinta 2003–2008 huipentui kahteen taisteluun Fallujahista vuonna 2004. Toisessa taistelussa USA ilmoitti tavoitteekseen karkottaa siellä pesivän ”Zarqawin verkoston”. Fallujah tuhottiin aika perusteellisesti saarron aikana, mutta tälle verkostolle ei tapahtunut paljoakaan, koska Zarqawi ei ollut edes paikalla.
Itse asiassa kuitenkin tapahtui: Zarqawista tuli hetkessä jihadistien suosikki ympäri maailmaa ja bin Ladenkin tarkisti kantansa häneen. Hän oli jo jonkin aikaa toivonut osuutta Irakin taisteluissa, koska Afganistanin sota oli kehittynyt hänen kannaltaan huonoon suuntaan. Hän halusi tehdä Zarqawista al-Qaidan emiirin, mikä avaisi hänelle poliittiset ja taloudelliset kanavat Arabianlahden valtioihin. Bin Laden kirjoitti myös teologisia suosituksia pyhittäen hänen taisteluaan.
Loretta Napoleoni on kuvannut Zarqawia käytännöllisesti katsoen lukutaidottomaksi – sen vuoksi bin Ladenin teologiset suositukset olivat hänelle tärkeitä. Hänen sunnilaiset kilpailijansa pystyivät leimaamaan hänen pyrkimyksensä perustaa kalifaatin ja islamilaisen valtion teologiselta kannalta puutteellisiksi.
Bin Laden hyväksyi myös Zarqawin lahkolaisen sodan. Ironista tilanteessa oli, että Zarqawi tähän aikaan oli vain yksi varsin monesta pienestä sotaa käyvästä joukosta, mutta nimenomaan USA oli nostanut hänet näkyvään asemaan – ”puhaltaen eloa tähän kuvitteelliseen Frankensteiniin, jolla he olivat ehtineet pelotella maailmaa”.
Vuonna 2005 JTJ otti uudeksi nimekseen Irakin al-Qaida ja jatkoi pommihyökkäyksiään. Seuraavana vuonna Zarqawi vihdoin saavutti päämääränsä: sisällissodan Irakissa sunnien ja šiiojen välillä. Sota syttyi, kun hänen joukkonsa räjäytti Askari-moskeijan Samarrassa, joka on šiia-islamin pyhimpiä paikkoja.
Samaan aikaan Zarqawi oli kuitenkin joutunut sotaan Irakin sunnilaisia heimopäälliköitä vastaan, jotka kokivat hänet kasvavaksi uhaksi. Vuonna 2005 Zarqawin miehet olivat räjäyttäneet hotelleja Jordaniassa ja Egyptissä, joihin olivat majoittuneet kotimaansa väkivaltaa paenneita irakilaisia heimopäälliköitä.
Zarqawi lopulta tapettiin amerikkalaisten ilmaiskussa vuonna 2006. Hänen seuraajansa Abu Ayyub al-Masri jatkoi samalla linjalla keskittyen pommi-iskuihin šiialaisia siviilejä ja heidän pyhättöänsä vastaan.
uutiskirje 