Ajoittain ilmestyy mielipidesivuille tietty miestyyppi: prostituution asiakas ja puolustaja. Äskettäin kirjoitti Hesarissa (3. 11.) tämmöinen mies, kehaisi omaa erinomaisuuttaan aviomiehenä ja ilmoitti käyttävänsä säännöllisesti maksullista seksiä, koska vaimo on haluton. Mies auttaa kotitöissä ja lastenhoidossa, mutta vaimo ei syty. Niinpä on luonnollista, että hän on ulkoistanut palvelun, jota ei saa kotoa.
Nimetön kirjoittaja, tietysti. Kukaan ei ole niin ilmitulemiselta varjeltu kuin seksibisneksen asiakas.
Tämä mies tuntuu suhtautuvan seksiin kuin jos vaimo kieltäisi häneltä kotona ruoan tai suihkussa käymisen. Jos jääkaapin tai kylppärin ovi pannaan lukkoon, toki ihminen hakee ruokansa ja suihkunsa sieltä, missä niitä myydään. Miehelle ei ole tullut ilmeisesti mieleenkään pohtia syytä vaimon haluttomuuteen saati omaa osuuttaan siihen. Entä jos vaimolla onkin halut tallella, ne eivät vain kohdistu tähän mieheen? Jos puolisoita ei avioseksi kiinnosta, pitääkö tämä kunnon aviomies luonnollisena sitä, että vaimokin ostaisi seksipalvelut muualta? Onhan miesprostituoitujakin, tosin vähän, ja heistäkin suuri osa palvelee miehiä. Entä jos vaimo on jo löytänyt tyydyttäjän?
Jos puolisoita ei avioseksi kiinnosta, pitääkö tämä kunnon aviomies luonnollisena sitä, että vaimokin ostaisi seksipalvelut muualta?
Kun mies on kunnon aviomies ja avioliitto hänen mukaansa hyvä, hän ei ehkä ole salannut touhujaan. Maksullinen seksi on aika kallista, siitä ei selvitä kympillä eikä kahdella, joten luulisi sen näkyvän perheen menoissakin. Miten totuuden tietäminen mahtaa vaikuttaa vaimon haluihin? Jos mies salaa touhunsa, se on luottamuksen pettämistä, ja jos luottamus menee, on kaikki mennyttä muuallakin kuin sängyssä.
Jos maksullinen seksi on miehen mielestä kahden aikuisen ihmisen vapaa valinta ja tasavertainen sopimus, miehellä ei liene mitään sitä vastaan, että myös vaimo vapaana ja itsenäisenä aikuisena ottaisi tällaisen perheen taloutta kohentavan sivubisneksen?
Mielipidekeskusteluun osallistui nopeasti muutama nainenkin, osa jopa nimellään. Esille tuli tietysti peruskysymys: miksi vaimo on haluton? Onko mies tullut ajatelleeksi sitä, miettinyt omaa osuuttaan tilanteeseen? ”Kotitöissä auttaminen ei paljon lämmitä, jos vaimo ei tule kohdatuksi arjen tunnetasolla”, kirjoittaa yksi.
Miksi kotitöihin ja lastenhoitoon osallistuminen ylipäätään koetaan vaimon auttamiseksi? Eikö yhteisen kodin ja yhteisten lasten hoitaminen kuulu ilman muuta normaaliin työnjakoon kahden aikuisen perheessä? Ei sillä seksiä osteta, yhtä vähän kuin vaimo kokkaamalla ja pyykkäämällä ostaa seksiä aviomieheltään. Ei sitä kyllä osteta ruusupuskilla eikä hotelliviikonlopuillakaan. Sitä ei ylipäätään kotona osteta eikä myydä. Ei ainakaan pitäisi.
Nimimerkki Haluton omasta tahdostaan kirjoitti pyrkivänsä eroon koko ”arjen seksibisneksestä” ja ”sukupuolten väliseltä taistelutantereelta, jossa seksiä käytetään häikäilemättä vallan välineenä, vaikka olisikin kyse niin sanotusta normaalista parisuhteesta”. Ymmärrettävä reaktio tässä seksin kyllästämässä kulttuurissa.
Prostituutio voi olla eräille koulutusta vaille jääneille ja muuten osattomille nuorille naisille varteenotettava vaihtoehto kurjasti palkatuille ”paskaduuneille”, kuten eräs kansanedustaja on todennut. Mutta tällainen viileän asiallinen suhtautumistapa on kyllä omiaan lisäämään sitä tunnekylmää, rahakeskeistä ilmapiiriä, joka tässä maassa muutenkin vallitsee.
Rahakeskeisessä maailmassa kaikki on kaupan. Monien mielestä niin pitää ollakin. Koska raha on ainoa arvo, kaikki mistä saa rahaa tai mitä saa rahalla, on sitä hyvää bisnestä, joka pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Ihmistä voidaan myydä ja ostaa monella tavalla, sekä henkisesti että fyysisesti eikä sitä pidä moralisoida. Moralisointi on läpeensä museaalista, siihen eivät syyllisty muut kuin ”parasta ennen” -päiväyksensä ohittaneet vanhat tantat, kateuttaan tietysti.
Miksi seksin pitäisikään olla kaikenkattavan markkinameiningin ulkopuolella?
Kun raha puhuu, asenne prostituutioon kehittyy kyyniseksi. Vain kyyninen ihminen voi tervehtiä prostituution puolustuksena ja ummehtuneiden moraalikäsitysten vastaisena ”raikkaana virtauksena” sellaistakin alan ammattilaisen ulostuloa, joka on kaikkea muuta.
Tällaista kyynisyyttä sai vastaansa vuonna 2010 ilmestynyt Elina Tiilikan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva romaani Punainen mekko. Se ei ollut prostituution puolustus ja todistus naisen oikeudesta päättää omasta ruumiistaan, kuten eräässä kommentissa riemuittiin. Se päinvastoin osoitti todeksi romaanin alkuun lainatun sitaatin Andrea Dworkinilta: ”In prostitution, no woman stays whole” (Prostituutiossa ei kukaan nainen säily ehjänä). Kirja on kuvaus nuoren naisen masennuksesta ja elämänhallinnan menetyksestä, johon hän ajautuu, kun haluaa eroon hankalasta äitisuhteestaan eikä keksi muuta keinoa elättää itsensä kuin nettifoorumeilla helpoksi ja rahakkaaksi ylistetyn prostituution. Alun voimantunne muuttuu äkkiä inhoksi, itseinhoksi ja vihaksi. Ansaitsemallaan rahalla tyttö ei osaa tehdä mitään järkevää, hän varastelee ja huijaa sosiaalitukia, rääkkää kuoliaaksi kissansa, ja lopulta heräävät itsetuhoiset tunteet. Lukijaa helpottaa, kun päähenkilö loppujen lopuksi päätyy takaisin äidin syliin.
Suosittelen sänkykamarilukemiseksi eritoten prostituoitujen palveluja säännöllisesti ostaville kunnollisille aviomiehille.
Kirjoittaja on Joensuussa asuva kirjailija.
uutiskirje 