Perheessä koettu työuupumus aiheuttaa lisäksi jännitteitä sosiaalisiin lähisuhteisiin, kertoo Leila Peiposen väitöstutkimus Sosiaalisesti koettu ja jaettu työuupumus – Työuupumus puolisoiden kokemuksena, joka tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa 20. helmikuuta.
Tutkimuksen mukaan virallisen sosiaalisen tuen vaikeaselkoisia ja pirstaleisia palvelurakenteita on usein vaikea hahmottaa. Tällöin vertaistuki tarjoaa mahdollisuuden etsiä käytännönläheisiä ratkaisuja ongelmiin ja vaihtaa kokemuksia. Vertaistukiryhmiin ja psykososiaalisiin toimintoihin kiinnittynyt vertaistuki toimii sekä emotionaalisen tuen lähteenä että omien tunteiden ja kokemusten normalisoijana. Se vahvistaa sosiaalista, fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ja lujittaa uskoa omiin mahdollisuuksiin. Vertaistuen osallistava lähestymistapa auttaa tarkastelemaan omaa elämäntilannetta erilaisista näkökulmista ja rohkaisee tekemään uudenlaisia elämänvalintoja.
Yllättävä ja hankalasti tunnistettava
Tutkimuksen perusteella tieto työuupumuksesta tuli perheille yllätyksenä, sillä perheenjäsenessä tapahtuvia muutoksia oli vaikea yhdistää työuupumukseen. Työuupumuksen varhaisoireita oli hankala tunnistaa. Muutokset tapahtuivat hitaasti ja olivat luonteeltaan arkisia sekä normaaliin arjen kuormitukseen liitettäviä.
Työuupumusta oli vaikea ymmärtää osaksi perheen jokapäiväistä elämää. Työuupumus heikensi ja vaikeutti työuupuneiden henkilöiden puolisoiden arjen toimintoja sekä asioiden hoitamista. Haastateltujen kokemukset työuupumuksesta olivat perheeseen ja sosiaaliseen ympäristöön liittyviä arjen ongelmia sekä puolisoiden omaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia uhkaavia tekijöitä.
Yhdisti ja lähensi perheenjäseniä
Työuupumukseen liittyvien ongelmien lisäksi tutkimuksessa tuli esille työuupumusprosessiin sisältyviä positiivisia kokemuksia, jotka hahmottuivat vasta, kun työuupumukseen oli saatu riittävästi etäisyyttä.
Työuupumus oli synkkä kokemus. Samanaikaisesti se oli käänne, joka muutti elämän arvojärjestystä ja antoi rohkeutta tehdä uudenlaisia elämänvalintoja. Työuupumus yhdisti ja lähensi perheenjäseniä, jolloin he alkoivat löytää sosiaalisuuden, omasta hyvinvoinnista huolehtimisen ja positiivisen ajattelun ympärille rakentuvia selviytymiskeinoja.
Väitöstutkimuksessa tulee esille, että sosiaali- ja terveyspalveluita oli vaikeaa löytää ja ne ovat hajanaisia. Sosiaalisen tuen kanavat olivat apua tarvitsevien näkökulmasta piilotettuja käytäntöjä. Palveluntarvitsijalla ei ollut myöskään mahdollisuuksia osallistua oman alueensa palvelurakenteiden kehittämiseen, vaikka osallistuminen olisi lisännyt palveluverkostojen läpinäkyvyyttä.
Työuupuneiden henkilöiden puolisot kokivat perheenjäsenensä hoitoketjussa jäävänsä yksin ja olevansa ulkopuolisia, eikä heidän omaa tukitarvettakaan nähty todellisena.