Yksityisyyttä yksityishenkilöille, läpinäkyvyyttä valtioille ja suuryrityksille. Kaikille tasavertainen pääsy verkkoon. Julkisen sektorin data ja ohjelmistot avoimiksi, vapaiksi ja maksuttomiksi.
Siinä vasemmistoliiton ensimmäisen tietoyhteiskuntaohjelman vaatimuksia.
”Koska valtiot ovat olleet tähän asti haluttomia ja kyvyttömiä suojelemaan ihmisten oikeuksia ja yksityisyyttä sekä vahvistamaan demokratiaa, olemme tarvinneet edwardsnowdeneita, chelseamanningeja, julianassangeja ja anonymouseja”, ohjelmassa kirjoitetaan.
Juho Lindmanin ja Saila Ruuthin kirjoittaman ohjelman mukaan meidän ei pitäisi tarvita yksityishenkilöitä, jotka turvallisuutensa uhalla paljastavat hallitusten ja suuryritysten epäilyttäviä toimia. Valtion ja poliittisten päättäjien tulisi huolehtia demokratian ja ihmisoikeuksien turvaamisesta.
”Tietopolitiikkaa tehdään rikkaiden miesten ehdoilla”
Oikeudet sananvapauteen, yksityisyydensuojaan ja ylipäänsä päästä verkkoon toimimaan ovat jääneet suomalaisessa keskustelussa taka-alalle, Lindman katsoo.
– On esimerkiksi ihmisiä, jotka hanskaavat monimutkaisia talouspoliittisia ja sosiaalipoliittisia vaikeita kokonaisuuksia mutta joita eivät kiinnostakaan tietoyhteiskunta-asiat. Nettipolitiikkaan liittyy korkea kynnys, Ruuth sanoo.
– Nyt ne, jotka ovat kiinnostuneita tästä, ovat valkoisia keski-ikäisiä rikkaita miehiä. Sellaisten ihmisten ehdoilla tehdään koko tietoyhteiskuntapolitiikka.
Miten laajempaa yleisöä voisi herätellä tieto- ja viestintäteknologian kysymyksiin?
Politisoimalla niitä ja linkkaamalla ne muihin vasemmistolaisen politiikan teemoihin, Lindman ja Ruuth vastaavat. Näitä ovat esimerkiksi työllisyys, kirjastot, vapaat yliopistot, tasavertaiset oikeudet ja solidaarisuusajattelu.
Tunnistautuminen tökkii
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen sanoo, että yhteiskunta palveluineen siirtyy entistä enemmän verkkoon, mutta Suomessa ei ole vieläkään kattavia laajakaistayhteyksiä.
– Ja jos ajatellaan ikääntyvää väestöä, niin yhteyksien puuttumisen lisäksi ei osata käyttää niitä laitteita.
Pekosen mukaan Suomi on jäljessä tietoyhteiskuntakehityksestä.
– Yksi ongelma on sähköinen tunnistautuminen palveluihin. Se tehdään nyt pankkien eikä viranomaisten kautta. Kaikilla ihmisillä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta saada verkkopankkitunnuksia. Millä silloin tunnistaudut?
Kuntien tietojärjestelmät eivät keskustele toistensa kanssa, tieto ei kulje lääkäreiden välillä ja julkiset laitokset kahlitaan yksityisiin tietojärjestelmätarjoajiin. Ratkaisuksi ohjelmassa esitetään, että julkisen sektorin tuottamien ja käyttämien lähdekoodien tulisi olla ensisijaisesti vapaita, demokraattisesti kontrolloitavissa, maksuttomia sekä yhteisesti hyödynnettävissä.
Mallia voi ottaa esimerkiksi Nasan tavasta kehittää ja julkaista avoimen lähdekoodin työkaluja sekä Islannin yrityksestä kirjoittaa uusi perustuslaki joukkoistamalla.
Verkkovalvonta uhkaavaa
Ohjelmassa todetaan, että ”internet on aikamme onnistunein globaali sosialistinen kokeilu”, koska se perustuu tasavertaiseen ja maksuttomaan kommunikaatioon. Netti tarjoaa kuitenkin myös uusia välineitä ihmisten tarkkailuun.
Vasemmistoliitto vastustaa puolustusvoimien haluamaa verkkovalvontaa.
– Ei rauhan aikana ikinä puolustusvoimille eikä mielellään supollekaan. Sehän on poliisi ja supo, keitä tässä pitäisi valvoa, eikä niiden meitä, Pekonen sanoo ja viittaa viimeaikaisiin epäselvyyksiin ja väärinkäytöksiin poliisin tietorekistereissä.
– Tällainen kehitys on uhkaavaa, ja valvontaehdotuksen valmistelussa perusoikeuksien näkökulma on jäänyt hyvin pinnalliseksi, Lindman sanoo.
– Pitäisi palata perusasioihin: minkä takia on joskus keksitty kirjesalaisuus. Kun valtion instituution turvallisuutta pidetään tärkeämpänä kuin yksilöiden turvallisuutta, tingitään väärästä päästä, Ruuth linjaa.
Tietoyhteiskuntapoliittista ohjelmaa voi lukea ja kommentoida vasemmistoliiton sivuilla .
lehti 