Kultaisen lattian arvoitus

– Pilkkuja!

Tämä on havainto lattiasta, kun helsinkiläisen päiväkoti Strömsinlahden esikoululaiset eli Vaapukat, lastentarhanopettaja Elina Leppänen ja lastenhoitaja Jenni Lindgren tutustuvat taiteeseen nykytaiteenmuseo Kias-massa.

Pilkut ovat lasten Monsteri-kierroksen merkkejä eivätkä niitä yleensä huomaa kuin lapset. Merkit johdattavat lapsille sovitetulle elämykselliselle kierrokselle.

Lapset opettavat

Lasten kanssa opettavaista käydä näyttelyissä. Kun katsojalta puuttuu ennakkokäsitys taiteesta, siitä näkee aivan uusia asioita.

– Esimerkiksi Kiasmassa lapset saavat tosi paljon elämyksiä, joita he eivät saa muualla, Elina Leppänen sanoo.

Kiasma onkin satsannut lapsiin ja lapset odottavat sinne pääsyä. Strömsinlahden päiväkodista kaikki kolmevuotiaat ja sitä isommat lapset käyvät siellä ainakin kerran vuodessa.

– Jos näyttely vaihtuu vuoden aikana, käymme kaksi kertaa. Näyttelyissä on aina jokin toiminnallinen juttu, lapset voivat tehdä jotain. Kokemuksesta tulee kokonaisvaltainen.

Museo tarjoaa laajasti materiaali vanhemmille ja opettajille niin museokierrosta kuin taidekasvatusta varten. Kiasma ja Helsingin varhaiskasvatusvirasto ovat sopineet kolmivuotisesta yhteistyöstä, joka tarkoittaa taidepajoja, opastettuja kierroksia ja päivähoitohenkilöstön koulutusta. Tavoitteena on liittää nykytaide osaksi varhaiskasvatusta.

Inspiraatioita

Päiväkodissa museovierailuja käsitellään etukäteen ja jälkikäteen.

Kevään taiteiluprojektissaan lapset rakensivat pienoismaailmoja laatikoihin. Toisiin, suljettuihin laatikoihin, kurkistettiin valon kanssa, toiset olivat avoimia. Ja sopivasti pienoismaailmoja löytyi Kiasmasta: saksalaisen Cin sumuiset pienoisvuoristot ovat tutkielmia romanttisesta maisemakäsityksestä.

– Tämänkertainen käynti on ikään kuin päätös meidän omalle taiteiluprojektille. Lapset ovat mahdottoman innokkaita tekemään kaikenlaista.

Jälkikäteen vaapukat tekivät Kiasman innoittamina ulkona samankaltaisen työn kuin näkivät näyttelyssä. Siinä tuuli liikutti musteeseen kastettua kaislaa.

Esikuvana oli Tuula Närhisen teos Tuulipiirturit.

Ihanat vauvat

Kiasmassa on seinällinen vauvojen kuvia. Se on Jan Kailan teos Vastasyntyneet.

– Ihania! Toi on söpö!

– Muistatteko, millaista oli olla aivan pieni vauva? Leppänen kysyy lapsilta.

– No ei muisteta!

– Millähän tuulella vauvat ovat?

– Tossa on iloinen.

– Pelokas.

– Toi on aika kiukkuinen.

– Yksi on surullinen.

Pitääkö lasten oppia jotain taidenäyttelyssä?

– Ei. Riittää, kun kokee ja näkee. Tietysti yritämme auttaa lapsia kiinnittämään huomiota joihinkin asioihin, Leppänen sanoo.

– Toivon, että lapset oppisivat tekemään huomioita siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Kaikille se ei ole helppoa. Paljon riippuu lapsen kyvystä keskittyä.

Joku liikuttaa kiviä

Hitti oli Elementtejä-näyttely. Siellä ihmetystä herätti muun muassa Lauri Astalan luoma tilakokemus Pieni spektaakkeli läheisyydestä. Siinä istutaan tuoleissa puoliläpinäkyvän peilin molemmin puolin ja kummastellaan vaikutelmaa, jonka heilurilamppu antaa. Mutta varsinainen kohokohta oli Maaria Wirkkalan Vakain aikein: huone, jossa on kultainen liikkuva lattia.

– Joku varmaan liikuttaa kiviä maan alla.

– Siinä on semmoinen magneetti, joka liikuttaa sitä.

– Mä taidan tietää, se varmaan niinku itsestään liikkuu.

– Se on seinässä narulla kiinni ja siitä vedellään.

Kultalattiasta keskusteltiin Leppäsen mukaan paljon vielä päiväkodissa.

– Lapset puhuvat taidemuseokäynneistä kotonakin. Meillä on yksi poika, joka on käyttänyt vanhempansa kaikissa näyttelyissä, joissa olemme olleet.