Viimeinen sana
Voisi luulla, että päättyvän heinäkuun Kreikka-viikoilla kaikki tuli sanotuksi myös eurosta ja sen ongelmista. Yhtä kuitenkin puuttuu. Missä viipyvät euron tekijöiden kommentit luomuksestaan nyt? Euron perustivat politiikan dinosauruskauden viimeiset suurmiehet. Etunenässä oli Saksan liittokansleri Helmut Kohl, ja jo silloin Suomi peesasi Saksaa. Euroepäilijöitä moukaroi pääministeri Paavo Lipponen adjutanttinaan nykyinen presidentti Sauli Niinistö.
Vanhoista valtiomiehistä menneitä on muistellut vain Kohl. Hän myönsi vuonna 2002 tehdyssä, mutta vasta 2013 julkisuuteen tulleessa haastattelussa, että kansanäänestyksessä saksalaiset olisivat hylänneet euron. Siksi hän toimi omien sanojensa mukaan kuin diktaattori viedessään läpi eurooppalaiselle projektille elintärkeänä pitämänsä hankkeen.
Suomessakaan kansaa ei vuonna 1998 päästetty häiritsemään asioiden etenemistä, vaan eurosta sanottiin päätetyn jo vuoden 1994 EU-kansanäänestyksessä, vaikka äänestäjät eivät ymmärtäneet ottavansa kantaa myös markasta luopumiseen.
Euron teko oli historian tekoa, mutta historian tekijät ovat kadonneet julkisesta keskustelusta.
Eduskunnan eurokeskustelun parhaat palat löytyvät videopalvelu Youtubesta. Pääministeri Paavo Lipposen ja oppositiojohtaja Esko Ahon sanallinen mittelö on suomalaisen poliittisen keskustelun klassikko.
Aho varoitti Emusta löytyvän samanlaisia valuvikoja kuin osaltaan lamaan johtaneesta Suomen rahamarkkinoiden vapauttamisesta 1980-luvulla. Hän jatkoi, että yhteisvaluutan oloissa Suomen käytöstä poistuu merkittävä osa niistä keinoista, joilla 1990-luvun lamaa korjattiin.
Lipponen syytti keskustaa ”pimeästä pelottelusta” ja devalvaatiomahdollisuuden haikailusta: ”Te maalaatte mörön seinälle ja joudutte sitä sieltä itse vielä pyyhkimään.”
Mörkö on ja pysyy. Ironista on, että pyyhkimisen sijaan keskustalainen pääministeri joutuu nyt taivuttelemaan pääosin Lipposen puoluetovereista koostuvaa ay-johtajien joukkoa sisäiseen devalvaatioon eli palkkojen alentamiseen tavalla tai toisella.
Euron teko oli historian tekoa, mutta historian tekijät ovat kadonneet julkisesta keskustelusta. Siellä on poliitikkoja, virkamiehiä ja hallituksille euron taloudellisesta vaikutuksesta selvityksiä tehneitä ekonomisteja, joilla olisi ehkä jotain sanottavaa siitä, miksi kunnianhimoinen hanke meni niin väärille raiteille ja mitä asialle pitäisi tehdä.
Suomen valtiovarainministeriö on sentään harjoittanut jonkinlaista itsekritiikkiä julkaisemalla runsas vuosi sitten Seppo Tiihosen katsauksen Suomen Emu-keskusteluun 1990-luvulla. Julkaisusta selviää, ettei Emu ollut taloutta, vaan politiikkaa, ettei rahaliiton sääntöjä ollut tarkoituskaan noudattaa ja että riskeistä oltiin kyllä tietoisia, mutta niiden ratkaisuksi ei laadittu minkäänlaisia mekanismeja.
Kertokaa siis Paavo Lipponen ja muut historian tekijät, miksi otettiin harkittu riski. Olette selityksen velkaa: mitä kabineteissa puhuttiin, miten edessä mahdollisesti olevia ongelmia arvioitiin ja mitä niille ajateltiin tehdä?
lehti 