Maailman paras koulu joutui tuuliajolle

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Suomalainen peruskoulu todettiin 2000-luvun alkupuolella OECD:n Pisa-tutkimuksissa kolmesti peräkkäin maailman menestyksekkäimmäksi koulujärjestelmäksi. Yhdysvalloissa työskentelevä kansainvälisen koulutuspolitiikan huippuasiantuntija, professori Pasi Sahlberg huomasi tuolloin, että maailmalla oltiin yhä kiinnostuneempia Suomen mallista. Kollegoidensa kannustamana hän kirjoitti englanninkielisen teoksen Finnish Lessons siitä, mitä maailma voi oppia Suomen koulun menestyksestä.

Amerikkalaisen kustantajan epäilyistä huolimatta kirjasta tuli myyntimenestys. Se on vienyt Sahlbergin esittelemään suomalaista koulutusmallia jopa Valkoiseen taloon, Yhdysvaltojen kongressiin ja senaattiin, Euroopan Parlamenttiin ja useiden maiden parlamentteihin.

Teoksen toinen, uudistettu laitos ilmestyi elokuun alussa myös suomeksi (Suomalaisen koulun menestystarina ja mitä muut voivat siitä oppia, Into Kustannus 2015, 297 sivua).

Kirjassa Sahlberg selvittää Suomen koulutusjärjestelmän menestystekijöitä. Keskeisimpiä ovat vahva tasa-arvon visio peruskoulun pohjana, opettajan työn arvostaminen ja siihen vaadittava maisteritason koulutus, luottamus paikalliseen päätöksentekoon liiallisen kontrollin ja ulkopuolisen arvioinnin sijasta sekä oppimisvaikeuksien ja erityistarpeiden varhainen diagnosointi ja tukeminen. Tärkein lasten oppimista edistävä tekijä on kuitenkin ollut hyvinvointivaltio kokonaisuudessaan.

– Suomen tarina perustuu suurelta osin asioihin, jotka eivät liity suoraan koulutukseen. Täkäläinen yhteiskunta ja sen jäljellä olevat hyvinvointivaltion rippeet ovat tukeneet perheitä ja auttaneet siten nuoria menestymään koulussa, Sahlgren sanoo.

– Maailmalla on ollut yleistä kuvitella, että koulureformit saadaan onnistumaan tiettyjä hyvän koulutuksen osatekijöitä toistamalla. Olen koettanut purkaa tätä myyttiä.

Leikkauksia leikkausten perään

Suomalaisen koulun menestystarinan tulevaisuus näyttää nyt olevan vaakalaudalla. Sekä valtion että kuntien säästöt ovat vieneet opinahjoilta resursseja. Koulutus on myös eriytynyt alueellisesti kuntien taloustilanteen mukaan.

Sipilän–Soinin–Stubbin hallitus on päättänyt kaikkiaan 856 miljoonan euron leikkauksista koulutukseen. Ensi vuodelle niistä kohdistuu valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa noin 210 miljoonaa. Jo edellisellä hallituskaudella koulutuksesta leikattiin 1 440 miljoonaa euroa.

Hallitusohjelmassa tavoitellaan myös monenlaista koulutuksen kehittämistä. Sahlberg arvioi, että kaikki kehittäminen ja uudistaminen tulee olemaan vaikeaa, jos koulutus on samanaikaisesti jatkuvien leikkausten kohteena.

– Joku voi sanoa, että resurssien vähentäminen tarjoaisi mahdollisuuden tehdä asioita eri tavalla. Silloin tarvittaisiin kuitenkin vahva yhteinen visio koulutuksen kehittämisestä. Nyt sellaista ei oikein ole.

Ennen vaaleja nykyisten hallituspuolueiden johtajat vakuuttivat yhteen ääneen, että koulutuksesta ei leikata. Sahlberg pelkää, että lupauksen pettäminen on syönyt koulumaailman toimijoiden moraalia ja luottamusta päättäjiin.

– Jos ei uskota enää järjestelmään, on vaikea saada mitään uutta aikaan.

Työrauha uhattuna

Helsingin Oulunkylän yhteiskoulun lukiossa filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajana työskentelevä Vesa Korkkula vastustaa tulevia leikkauksia.

– Koulutuksesta leikkaaminen tarkoittaa ryhmäkokojen kasvattamista ja opettajien työtaakan lisäämistä, mikä tulee näkymään myös oppimistuloksissa. Hallitusohjelmassa mainitut ”vaikeat ratkaisut” merkitsevät ylipäänsäkin sitä, että heikoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten.

Hallitus on poistamassa ryhmäkokojen pienentämiseksi kunnille jaetun määrärahan. Hallitusohjelmassa korostetaan silti työrauhaa ja suomalaisten osaamistason parantamista. Tutkimusten mukaan ryhmäkokojen suurentaminen vaikuttaa kumpaankin kielteisesti. Korkkula sanoo samaa omasta kokemuksestaan.

– Yksittäisiin oppilaisiin ja eri tilanteisiin voi panostaa pienemmässä luokassa aivan eri tavalla. Mitä isompi luokka, sitä huonompi on työrauha. Nuorilla on nykyään myös paljon mielenterveysongelmia ja esimerkiksi paniikkikohtaukset ovat arkea, Korkkula mainitsee.

Opettajien Ammattijärjestön (OAJ) laskelmien mukaan ryhmäkokorahan poistaminen tulee myös viemään työpaikan 900 opettajalta.

Helsinki tähtää suurkouluihin

Korkkula on vasemmistoliittolaisena Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsenenä ja nuorisolautakunnan jäsenenä seurannut läheltä kaupungin säästöpolitiikkaa. Nuorisotaloja lakkautetaan nuorten määrän jatkuvasta kasvusta huolimatta ja koulukokoja kasvatetaan.

– Nyt tavoitellaan suuria peruskouluja, joissa on kaikki luokat ensimmäisestä yhdeksänteen. Tätä pidetään tärkeämpänä kuin sitä, että koulu on mahdollisimman lähellä.

Korkkulan mielestä peruskoulussa tulisi kuitenkin pitää kiinni lähikouluperiaatteesta. Lukiot ja ammattikoulut ovat eri asia, koska siinä vaiheessa jo erikoistutaan ja riittävän suuri oppilasmäärä mahdollistaa isomman kurssitarjonnan.

Koulujen yhdistelyä on perusteltu hallintomenoista, kuten rehtorien palkoista säästämisellä. Korkkulan mukaan tämä merkitsee rehtorien työtaakan valtavaa kasvua, mikä heijastuu monien käytännön asioiden hoitoon.

– Rehtorit tekevät jo nyt todella paljon töitä. Koulujen johtaminen on rankkaa puuhaa, Korkkula muistuttaa.

Oma ongelmansa on nuorten opettajien työllisyystilanne. Avoimia ala-asteen luokanopettajien paikkoja on runsaasti, mutta yläasteen ja etenkään lukion aineenopettajan paikkoja ei työ- ja elinkeinopalvelujen mol.fi-sivustolta juuri löydy edes valtakunnallisella haulla.

Kaksi vuotta sitten opettajaksi valmistuneen Korkkulan opetustunnit eivät ole vielä riittäneet palkalliseen kesälomaan. Ensi vuonna sellainen on luvassa, mutta nytkin työpaikka on varmistettu vain vuodeksi eteenpäin.

Digitalisointi vailla sisältöä

Hallitusohjelmassa yhtenä kärkihankkeena on ”peruskoulutuksen uudistaminen digitaalisten oppimisympäristöjen avulla”. Rahoitusta tälle ei ole osoitettu.

– Hallitusohjelman koulutuspoliittisista tavoitteista puuttuu laaja visio ja sisältö. Digitalisaatio on pitkälti tyhjä hokema, jolla ei ole tekemistä koulun arjen kanssa. Siitä ovat innostuneet lähinnä poliitikot ja yrityselämää palvelevien ajatuspajojen edustajat, Korkkula kritisoi.

Teknologiaa toki hyödynnetään nytkin, mutta se ei korvaa inhimillistä vuorovaikutusta. Korkkulakin näyttää tunneilla videoleikkeitä internetistä, ryhmätöissä hyödynnetään internetin työskentelyalustoja ja monet käytännön asiat hoituvat Wilma-liittymän kautta.

Myös professori Pasi Sahlberg luonnehtii digitalisaatiopuhetta sisällyksettömäksi. Pelkkä nykyisten oppimateriaalien, kokeiden ja ylioppilastutkintojen muuttaminen paperisesta sähköiseen muotoon ei hänen mukaansa ole olennaista. Sen sijaan niin sanottu älykäs teknologia, jota terveydenhuollossa ja kehitetään, voisi olla avuksi esimerkiksi yksilöllisissä oppimissuunnitelmissa. Sellaisia ei kuitenkaan nykymallisessa koulussa tehdä.

Irti vanhoista kaavoista

Nykyinen koulujärjestelmä on luotu teollisen massayhteiskunnan tarpeisiin. Sen menestyksellisyydestä huolimatta Sahlberg pitää sitä monilta perusrakenteiltaan vanhentuneena. Yksi osoitus tästä on se, että kymmeniätuhansia 15–29-vuotiaita nuoria on kokonaan koulutuksen ja työelämän ulkopuolella.

– Nuoret äänestävät jaloillaan. Muodollinen koulutus on tehty liian jäykäksi: oletetaan, että kaikki opiskelevat samaan tahtiin ja samassa luokassa.

Sahlberg ehdottaakin kirjassaan perinteisen luokkahuoneopetuksen vähentämistä puoleen ja opetuksen perustamista enemmän henkilökohtaiseen suunnitteluun.

– Se ei tarkoita, että opiskeltaisiin yksin, vaan koulu kannustaisi nuoria tekemään yhdessä asioita, joista he ovat oikeasti kiinnostuneita ja joista on heille hyötyä.

Yhteisten perustietojen ja -taitojen oppimisesta huolehdittaisiin, mutta niidenkin opetustapoja räätälöitäisiin henkilökohtaisemmin.

Tällainenkin visio sopii huonosti yhteen vireillä olevien leikkausten kanssa.

– Jokainen liikemies tietää, että ilman investointeja ei voida saada tuottoa. Koulutuksessa on samoin: jos siihen ei investoida, ei voida saada myöskään uusia asioita aikaan, Sahlberg vertaa.

– Pitäisi rohkeasti sitoutua siihen, että seuraavien kymmenen vuoden aikana investoidaan koulutukseen yhteensä miljardi euroa eli vuodessa sata miljoonaa lisää ja koetetaan sillä uudistaa järjestelmää.

Yhden asian Suomi voisi Sahlbergin mukaan vuorostaan oppia muilta mailta, joiden koulut ovat menestyneet: onnistuneet koulu-uudistukset eivät perustu poliittiseen retoriikkaan, vaan tutkimukseen ja kansainväliseen asiantuntijatietoon.