KU:n arkistosta: Islanti piti kiinni hyvinvointivaltiosta

teksti Arto Huovinen

Islannin historian ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa vasemmistohallitus aloitti työnsä helmikuussa 2009. Mukana olivat sosiaalidemokraatit ja Vihreä vasemmisto, jonka puheenjohtajasta Steingrímur Sigfússonista tuli valtiovarainministeri.

Maan talous oli romahtanut, ja Islannin oloissa poikkeukselliset mielenosoitukset olivat käytännössä ajaneet oikeistohallituksen ulos buuausten saattelemana. Pari kuukautta myöhemmin pidetyissä vaaleissa vasemmistopuolueet saivat enemmistön parlamenttiin.

Steingrímur sanoo KU:n haastattelussa, että alkuvaiheessa ulkomaiset toimittajat kyselivät jatkuvasti, meneekö Islanti vararikkoon.

Steingrímur kertaa romahduksen syitä sanomalla, että Islanti joutui rajun uusliberalistisen kokeilun kohteeksi. Pitkällä oikeistohallitusten kaudella yksityistettiin, purettiin markkinoitten sääntelyä ja alennettiin veroja.

– Vuosista 2001–2002 lähtien tämä alkoi mennä äärimmäisyyksiin. Loput pankeista myytiin – oikeastaan lähes annettiin – hallitusta lähellä oleville liikemiehille. Pankit lähtivät ulkomaille ja kasvoivat ylisuuriksi. Romahduksen hetkellä niiden koko oli lähes kymmenkertainen verrattuna Islannin valtiontalouteen. ”Bisnesviikingit” ostivat yrityksiä maailmalta.

Islannin talous kasvoi valtavaa vauhtia, mutta velkarahalla. Kun kansainvälinen finanssikriisi iski 2007–2008, kaikki pysähtyi kuin seinään. Steingrímur uskoo kuitenkin, että Islanti olisi ajautunut vakaviin vaikeuksiin ilman sitäkin.

– Parlamentin teettämä tutkimus on osoittanut, että oikeistohallitus teki lähes kaikki mahdolliset virheet. Se työnsi vain lisää rahaa jo ylikuumentuneeseen talouteen.

Kelpasi IMF:llekin

Kriisin iskiessä sekä kotitaloudet, yritykset että kunnat olivat raskaasti velkaantuneita. Talouskasvun ansiosta valtio oli käytännössä velaton, mutta nyt sen tulopohja romahti.

– Islannilla olisi ollut suuret varannot, jos taloutta olisi hoidettu vastuullisesti. Mutta niitä ei ollut kerätty, vaan pelivara oli käytetty veronalennuksiin.

Steingrímurin mukaan olisi ollut täysin epärealistista kuvitella, että Islannin saisi takaisin jaloilleen vain tuloja lisäämällä tai vain menoja leikkaamalla.

– Meidän täytyi puuttua molempiin, mutta kaikki toimemme tähtäsivät siihen, että leikkaukset olisivat mahdollisimman pieniä. Sopeutuksessamme suunnilleen 55 prosenttia oli tulonlisäyksiä ja 45 prosenttia menoleikkauksia.

– Teimme myös hyvin selvän päätöksen, että aiomme säilyttää Islannin hyvinvointijärjestelmän.

Steingrímur kertoo, että hallitus teki tämän selväksi myös Kansainväliselle valuuttarahastolle (IMF). Islannista oli tullut 30 vuoteen ensimmäinen kehittynyt länsimaa, joka joutui turvautumaan IMF:n apuun.

– Sanoimme IMF:lle, että hoidamme talousluvut kuntoon, mutta haluamme itse valita keinot.

–  Siellä suhtauduttiin aluksi epäilevästi aikeisiimme, mutta aikaa myöten he tulivat yhä tyytyväisemmiksi. He näkivät, että talous koheni, vaikka teimme sen omalla tavallamme.

Verotaakka vauraimmille

Miten tämä saatiin aikaan?

Steingrímur kertoo, että tulopohjan korjaamiseksi Islannin verojärjestelmä uusittiin kokonaan. Tasaveron tilalle otettiin kolmiportainen, jyrkästi progressiivinen tulovero. Alimpien tuloluokkien tulovero pieneni, keski- ja suurituloisten kasvoi.

Varakkaimmille asetettiin 1,2–1,3 prosentin varallisuusvero nettovarallisuudesta. Rajaksi tuli 500 000 euron varallisuus yksilöillä ja 700 000 pariskunnilla.

– Jotkut uhkasivat tietysti lähteä maasta, mutta he eivät voineet, koska rajoitimme pääomien liikkumista. Kysyimme, että kuka sitten maksaisi, jos eivät ne, joilla on varaa. Heidän on autettava rakentamaan Islanti uudelleen.

Vero pääomatuloista nostettiin 10:stä 20 prosenttiin. Tupakka-, alkoholi- ja polttoaineveroja korotettiin. Uusia ympäristöveroja kuten hiilivero luotiin.

Pankkeja ei pelastettu. Kriisin iskiessä Islanti menetti 85 prosenttia finanssisektoristaan muutamassa päivässä.

– Tämän takana ei varsinaisesti ollut tietoinen päätös. Islannin pankkisektori oli vain kasvanut niin ylisuureksi, ettei sen pelastamiseen ollut mitään mahdollisuuksia. Teimme kyllä tiukan sitoumuksen, että tappioita ei sosialisoida.

Hallitus joutui siis käyttämään valtion rahaa pankkisektorin uudelleen rakentamiseen. Se saatiin vuodessa toimivaksi.

Työttömyys aisoissa

Talouden elvyttämisessä vasemmistohallitus keskittyi Steingrímurin mukaan niihin sektoreihin, jotka saattoivat kasvaa nopeasti ilman suuria investointeja. Tällaisia olivat turismi, luova teollisuus, korkea teknologia sekä tutkimus- ja kehitystyö.

– Kokemuksemme osoittaa, että paljon voidaan tehdä, jos todella halutaan. Islanti tuli ulos kriisistä talousrakenteeltaan monipuolisempana kuin ennen kriisiä. Nyt turismi on ohittanut kalastuksen tärkeimpänä alana – mitä kukaan ei olisi voinut uskoa 20 vuotta sitten.

– Taistelimme kaikin tavoin työttömyysuhkaa vastaan. Yrityksiä kannustettiin tarjoamaan edes osa-aikatyötä. Avasimme sekä toisen asteen koulutuksen että yliopistot kaikille, jotka halusivat opiskella, myös aikuisille. On parempi opiskella kuin olla työttömänä.

Steingrímur katsoo hallituksen onnistuneen, koska työttömyys ei koskaan noussut ennustetulle tasolle. Suurimmillaan se oli 9 prosentissa, nyt 4:ssä.

Toinen uhka oli islantilaisille tuttu Färsaarten 1990-luvun talouskriisistä. Färsaaret menetti tuolloin 15 prosenttia väestöstään.

– Mekin menetimme aika paljon väestöä vuonna 2009, mutta se oli ainoa vuosi. Nyt muuttoliike on taas tasapainossa.

Tasa-arvo lisääntyi

Hallitus tähtäsi siihen, että vuonna 2013 päästään tasapainoiseen budjettiin, ja se onnistui.

Steingrímur korostaa, että samalla Islanti oli kriisistä päästessään tasa-arvoisempi kuin siihen joutuessaan.

– Ennen kriisiä Islanti oli menossa eri suuntaan kuin muut Pohjoismaat, kohti anglosaksista mallia ja kasvavaa eriarvoisuutta. Kriisin jälkeen kuitenkin tulonjaon epätasaisuutta kuvaava gini-kerroin on pienempi kuin ennen kriisiä.

Erityisen ylpeä Steingrímur on riippumattomasta, YK:n ihmisoikeusneuvoston tekemästä arviosta. Sen mukaan sopeutuksen taakka jaettiin oikeudenmukaisesti, hallitus suojasi haavoittuvimpia ihmisryhmiä, paransi sosiaaliturvaa, harjoitti aktiivista työmarkkinapolitiikkaa eikä ryhtynyt rajuihin leikkauksiin, jotka olisivat pahentaneet kriisiä.

Steingrímur kertoo myös islantilaisen tutkijan tekemästä kahden kriisimaan, Islannin ja Irlannin vertailusta. Islannissa kaksi alinta tulonsaajakymmenystä (desiiliä) menetti tuloistaan vähiten, korkein desiili sen sijaan 40 prosenttia. Irlannissa taas ylimmän desiilin tulot itse asiassa kasvoivat kriisin aikana, ja alin menetti eniten.

Islannin opetukset

Steingrímur korostaa, ettei hän ole matkasaarnaajana kertomassa, mitä muissa maissa pitäisi tehdä. Hän uskoo kuitenkin, että Islannin kokemuksilla voi olla annettavaa kriisikeskustelulle.

Steingrímur katsoo, että on tärkeää tarttua heti alussa kaikkein vaikeimpiin ongelmiin. Toimille on saatava väestön ymmärrys ja tuki. Ulkoapäin sanellut ratkaisut eivät kannusta yhteiseen ponnisteluun.

– Ja on äärimmäisen tärkeää, että pystytään osoittamaan jotain edistymistä ja tuloksia. On tuhoisaa, jos vuodesta toiseen poljetaan samassa suossa, kuten esimerkiksi Kreikassa ja Espanjassa on tapahtunut.

– Islannin opetus voisi olla, miten palkitsevaa on suunnitella toimenpiteitä sosiaalisesti orientoituneella tavalla. Tämä on tietysti vasemmistopoliitikolle luonnollinen toimintatapa muutenkin, mutta keynesiläisenä olin varma, että tämä on palkitsevaa myös taloudellisesti. Ja näin Islannissa tapahtui.

Steingrímurin mukaan asia on yksinkertainen. Jos alimman tulotason ja alemman keskiluokan ostovoimaa leikataan liiaksi, heistä tulee taloudellisesti epäaktiivisia ja he lakkaavat olemasta kuluttajina.

Steingrímur korostaa, että köyhyyttä vastaan taistelemiseksi on tärkeää kiinnittää huomiota alimman desiilin asemaan. Mutta kriisin ratkaisemiseksi on pidettävä huolta ostovoimasta aina jonnekin neljänteen desiiliin saakka.

Solidaarisuuden merkitys

Steingrímurin mukaan ajattelu on muuttumassa ainakin jollain tasolla kansainvälisissä instituutioissa kuten IMF:ssä, OECD:ssä ja Maailmanpankissa. Esimerkiksi OECD:n sosiaaliosasto julkaisi joulukuussa tutkimuksen, jonka mukaan tasa-arvoisuus on hyvin tärkeää kasvulle ja epätasa-arvoisuus haitallista.

– Tutkimuksessa todettiin selvin sanoin, ettei teoria rikkaiden rikastumisen tihkumisesta alaspäin toimi. Tämä kuitenkin on ollut uusliberaalien suosikkioppi.

Steingrímur sanoo, että monet taloustieteilijät tietävät sosiaalisen ulottuvuuden merkityksen talouskriisien hoitamisessa.

– Valitettavasti oikeistolaiset uusliberalistiset dogmit ovat viime vuosikymmeninä hallinneet keskustelua. Edelleenkään poliittinen eliitti oikealla ei ole muuttunut. Se tarjoaa yhä samoja ratkaisuja.

Steingrímurin mukaan kriisi opetti islantilaiset näkemään uudella tavalla vahvan, solidaarisen hyvinvointijärjestelmän merkityksen.

– Minusta Islannin todellisia sankareita olivat julkisen sektorin työntekijät, jotka pitivät kaiken käynnissä, vaikka palkka pieneni ja työajat pitenivät.

– Tällainen yhteiskunta kestää vaikeat ajat paljon paremmin, sanoo Steingrímur Sigfússon.