Internetin sivustoille väitetään tyrkyllä olevan Edward Snowdenia järeämpi tietovuotaja, joten CIA:n johtajan (Tommy Lee Jones) palli horjuu.
Meininki yltyy sellaiseksi, että Las Vegas tarvinnee jonkin aikaa yhtä paljon remonttireiskoja kuin uhkapelivieraitakin.
Matt Damonin tähdittämän Jason Bourne -trilogian päättää Medusan sinetti (2007). Se on viihdyttävä kaasu pohjassa -tykitys, jossa toiminnallisuus on yksityiskohtia myöten harkittua – kerronnan hengästyttävyys vastaa sankarin koettelemusten luonnetta. Tässä suhteessa ovat kuvaavia leffan saamat Oscarit leikkauksesta, äänityksestä ja äänitehosteista.
Tuosta on vierähtänyt lähes vuosikymmen, ja jotain on muuttunut: sarjaa vapaasti jatkava jännäri tuikkii yksitotisen hektiseksi yltyvää toiminnallisuutta. Mennään aika lähelle abstraktin ryminän temmellyskenttää.
Pieni vertailu: taannoinen John le Carré -filmatisointi A Most Wanted Man (2014) on erinomainen trilleri tiedustelupalvelujen metkuista, Jason Bourne (2016) kulkee toisin nuotein ja kallistuu myös väkivaltaisten tietokonepelien niittausten suuntaan. Onneksi siinä ei kuitenkaan ole kaikki.
CIA:n tiedettyjen, oletettujen ja / tai epäiltyjen toimien pohjalta lukemattomissa amerikkalaisissa elokuvissa on sulatettu faktaa ja fiktiota surutta toisiinsa. Tulos on se, että keskuudessamme vaikuttaa omanlaisensa myyttinen hirviö.
Sen kyynistä härskiyttä maailman turuilla kuvatessaan Bourne-rainat eivät ujostele, mutta varteenotettavaa poliittista jännäriä ei tästä vielä irtoa. Homma viedään tarkoin rajatulle yksilötasolle hyvikset vastaan pahat -perinteen hengessä.
Uusimman Bourne-filmin tapauksessa tämä on pitkälle ilmiselvää jo aloitusjakson pyörteissä; keskellä Ateenaa tapahtuvan takaa-ajohässäkän taustalla sykkivät Kreikan taannoiset levottomuudet. Myöhemmin nähdään puhtaampaa toimintairrottelua Berliinissä, Lontoossa ja alussa mainitussa Vegasissa.
Leffan nimi korostaa trilogian tutuksi tekemän, päähenkilöä piinanneen identiteettiongelman perimmäistä luonnetta. Vihdoin ja viimein ex-agentti Bournelle on tarjoutumassa tilaisuus henkilökohtaisen mysteerinsä selvittämiseen eli vastauksen saamista siihen, miksi hänestä tuli CIA:n tappokone.
Tähän liittyen päätös on sellainen, että kovan onnen kujanjuoksija on ”tarvittaessa” helppo vetää jälleen kehiin.
Jason Bourne on ylipitkä toimintajännäri, joka ratsastaa monilla aikamme yleismaailmallisesti relevanteilla aihepiireillä (internet, vakoilu, tietosuoja, yhteiskunnalliset kuohunnat) tehden niistä kohtuullisen ovelasti kiemurtelevaa ideologista pullamössöä – viihteen nimissä tietenkin.
Käsivarakuvauksen ja salamannopeiden leikkausten yhteisvaikutelma on usein suttuinen, joten sitäkin paremmin jää mieleen taistelupari Tommy Lee Jones ja Alicia Vikander. Vanhan kurttunaaman ja äijäkaartin keskellä erityistä tarmokkuutta huokuvan hennon ruotsalaisnäyttelijän vääntö on parasta koko leffassa.
Tuossa väännössä voi nähdä myös reipasta ironiaa, mitä tulee toimintamenetelmiin ja sukupolvenvaihdokseen: ihan kuin tässä pantaisiin piste brezhneviläisyydelle CIA:n sisällä.
JASON BOURNE (USA 2016).
Ohjaus: Paul Greengrass.
Käsikirjoitus: Greengrass ja Christopher Rouse. Perustuu Robert Ludlumin luomiin henkilöhahmoihin.
Pääosissa: Matt Damon, Tommy Lee Jones, Alicia Vikander, Vincent Cassel, Julia Stiles.
Elokuvan ensi-ilta on 29.7.
uutiskirje 
