Juho Kuosmasen (s. 1979) ohjaama elokuva Hymyilevä mies on hämmentävä sankaritarina, koska se kertoo onnellisesta häviäjästä. Elokuva kertoo amatöörinä Euroopan mestaruuden vuonna 1959 saavuttaneen nyrkkeilijä Olli Mäen valmistautumisesta ensimmäiseen ammattilaistasolla käytävään maailmanmestaruusotteluunsa vuonna 1962.
Kaikkien aikojen lahjakkaimmaksi suomalaisnyrkkeilijäksi sanottu kokkolalainen Mäki häviää höyhensarjan (57,2 kg) MM-ottelunsa entisen nyrkkeilytähden Elis Askin tallin ensimmäisessä maailmanmestaruusottelussa Helsingin olympiastadionilla. Tyrmätyksi 24 000 katsojan edessä tullut mies sanoo heti ottelun jälkeen – ja on pysynyt kannassaan – että tuo päivä oli hänen elämänsä onnellisin päivä.
Työväenliikkeen aktivisti, kommunisti Mäki, oli hävityn ottelun jälkeen entistä vahvempi ja onnellisempi ihminen. Henkisessä selkävoitossaan häviöstä hän asetti elämänarvonsa järjestykseen. Hän meni vielä tuona häviön päivänä kihloihin tyttöystävänsä Raija Jänkän kanssa. Avioliitto jatkuu edelleen.
Menestyksen känniä seuraa usein paha krapula.
Mäki voitti myöhemmin vuonna 1964 ammattilaisena ylemmässä kevytsarjassa (63,5 kg) Euroopan mestaruuden. Aktiiviura jatkui vielä siitäkin pitkälle eteenpäin.
Aatteen miehellä suuria ristiriitoja
Kuosmanen sanoo, että Mäen tarinassa ei kiinnostanut oikeastaan saavutukset vaan ihminen menestyksen vaatimusten keskellä. Hän kiteyttää elokuvansa motoksi iskevästi: se on muotokuva onnellisesta häviäjästä.
– Ollissa oli kiinnostavaa se, että hän kykeni pitämään omista periaatteistaan kiinni tilanteessa, jossa kaikki janoavat menestystä ja hän on ikään kuin menestyksen pelinappula.
Kuosmanen kertoo, että työväenliikkeen puhtoisista amatöörikuvioista ammattiurheilijaksi ryhtyneellä Mäellä oli suuria henkisiä ristiriitoja voitettavanaan. Amerikasta Askin myötä Suomeen tullut ammattinyrkkeily edusti kaupallisilta lähtökohdiltaan perin vieraita arvoja Kokkolan työväentalon kasvatille.
– Siinä oli suuri maailmankuvallinen ristiriita. Minun sukupolveni ei välttämättä tiedä, miten iso asia oli 60-luvulla näiden työväenurheilijoiden, joille urheilu oli harrastus, ryhtyä ammattilaisnyrkkeilijäksi.
Ask oli epäpoliittinen henkilö. Hän soimasi Mäkeä kaikesta muusta muttei kommunismista – vaikka hänen rahalliset tukijansa murisivat siitä.
Ehkä eniten Ask suutahti Mäelle, kun tämä kertoi muutamia päiviä ennen otteluaan rakastuneensa.
– Nyrkkeilymaailmassa ei ole sijaa rakkaudelle, Ask murahti.
Mäen tyttöystävälle näytettiin ennen ottelua, että hän ei sovi kuvioihin.
– Raija näki, että hänellä ei ole tässä paikkaa, niin hän päätti lähteä takaisin Kokkolaan. Häntä ei lempattu sivuun vaan hän pystyi tekemään omat ratkaisunsa. Raijan hahmossa haettiin hienovaraisesti itsellistä uuden ajan naishahmoa. 60-luvullahan naisten vapautuminen alkoi.
TUL-jäsenyys vei olympiamatkan
Nyrkkeilyn valinta urheilulajiksi oli rauhalliselta ja hyväntahtoiselta pikkukaupungin pojalta monien mielestä outo veto. Mäestä on kerrottu, ettei hän halunnut voittaa otteluitaan tyrmäyksellä, jos hän tiesi voittavansa pisteillä.
Työväen urheiluliitossa (TUL) nyrkkeily oli suosittua. TUL:sta oli jo ennen Mäkeä noussut maineeseen Pekka Kokkonen, joka oli voittanut ensimmäisenä ammattilaisvuotenaan 1957 raskaassa keskisarjassa (79,5 kg) Euroopan mestaruuden Helsingissä.
Molemmille poliittisesti aktiivisille työväenliikkeen nyrkkeilysankareille TUL-jäsenyyden vuoksi evätty olympiamatka oli kimmokkeena ammattilaiseksi ryhtymiselle. Kokkonen ei päässyt Melbourneen 1956 eikä Mäki Roomaan 1960. Molemmat ottelivat koko uransa Askin tallissa.
Kuosmanen kuvailee Askin ja Mäen suhdetta vastakohtien ystävyydeksi. Elis Ask oli henkeen ja vereen amerikkalaisen showbisneksen ihailija, Mäki taas oli suurista juhlista ja väenpaljouksista vetäytyvä yksinäinen.
– Askilla ja Mäellä oli pieni välirikko hävityn ottelun jälkeen. Mutta he palasivat sitten yhteen. Hehän olivat siis henkilöinä täysin äärilaidoilta, mutta olivat myös hyvät ystävät. Ja olivat hyvät ystävät aina Askin kuolemaan asti.
Kuosmanen hämillään menestyksestään
Kokkolalaissyntyinen Kuosmanen on edelleen hämillään vanhan kotikaupunkinsa sankarista kertovan ensimmäisen pitkän elokuvansa menestyksestä. Hymyilevä mies voitti keväällä 2016 Cannesin elokuvajuhlien kakkossarjan (Un Certain Regard) pääpalkinnon. Se on kuvattu 16-milliselle mustavalkofilmille. Siten siihen on saatu 1960-luvun ajanpatinaa.
Hymyilevässä miehessä erotellaan herkällä otteella menestys, hyvä elämä ja onni.
Ennen Hymyilevän miehen tekoa Kuosmasella oli kovia paineita, kun hän oli jo menestynyt Cannesissa opiskeluaikansa lyhytelokuvallaan Taulukauppiaat (2010). Elokuva voitti tekovuonna ykköspalkinnon nuorten elokuvantekijöiden Cannes Cinéfondation -sarjassa. Voitto tarjosi paikan ohjaajan ensimmäiselle pitkälle elokuvalle sen valmistumisvuoden Cannesin kakkossarjassa.
Kuosmanen kertoo, että Cannesiin oli hauska mennä filmiporukalla, mutta voittoon heistä ei uskonut kukaan. Viimeisenä päivänä palkintojen jaossa oli sitten paikalla vain Kuosmanen.
– Elokuvaa ei tehty voitto mielessä, mutta tietysti yritimme tehdä hyvän elokuvan.
Kuosmanen naureskelee, että Hymyilevä mies saattaa tuntua varsinaiselta kokkolalaisten kotiseutuelokuvalta, kun aiheen ja ohjaajan lisäksi kaksi päänäyttelijää, Jarkko Lahti ja Oona Airola, on myös kotoisin Kokkolasta. Lieventäväksi asianhaaraksi Kuosmanen sanoo, että hän itse asui jo elokuvanteon aikana Helsingissä, samoin Mäen Raija-morsianta esittävä Airola. Mäkeä näyttelevä Lahti on nykyään porvoolainen.
– Helsinkiläisen Askin rooliin otettiin sitten saman kaupungin poika Eero Milonoff vähän niin kuin muun Suomen tasoitukseksi. Leikki leikkinä. Eero oli heti aluksi ykkösehdokas Askiksi, samoin kuin Jarkko Mäeksi.
Käsikirjoittaja-aisapariaan Helsingissä asuvaa Mikko Myllylahtea Kuosmanen kiittelee kovasti tarinan särmien hionnasta. Myllylahti keksi elokuvalle nimen Hymyilevä mies vasta leikkausvaiheessa. Myllylahti on muuten alkujaan Tornion poikia.
Kokkolalaiset ovat jo juhlineet Hymyilevää miestä. Kaksi viikkoa sitten Kokkolassa järjestettiin elokuvalle ulkoilmanäytös, jossa oli peräti 1 800 katsojaa.
Vakavaa puhetta menestyksen oravanpyörästä
Myönteinen ja elämänläheinen Hymyilevä mies on vakavaa puhetta menestyksen oravanpyörästä. Hienovaraisesti ohjattuun ja näyteltyyn elokuvaan on sisällytetty paljon kritiikkiä menestyksen palvonnasta.
– Tämä aika on vielä 60-lukua vahvemmin menestyssaarnan läpitunkemaa. Tämä elokuva varmaan syntyi myös jostakin semmoisesta tarpeesta, että pitäisi määritellä, mitä se menestys on ennen kuin sitä voidaan ala-asteelta asti kaikille tyrkyttää.
Kuosmanen sanoo, että hänelle tuli jo tavallaan Aalto-yliopiston käytävillä mitta täyteen menestystavoitteista.
– Nykyään tavoitteena pitäisi aina olla menestys. Elokuva-ala on hyvin menestyskeskeistä. Elämme koko ajan hyvin menestyskeskeisessä maailmassa tietämättä kuitenkaan, mitä se oikein on tai määrittelemättä sitä itselleen.
Hymyilevässä miehessä Mäen esimerkkiä noudattaen erotellaan herkällä otteella toisistaan menestys, hyvä elämä ja onni.
– Menestys, hyvä elämä ja onni eivät kulje välttämättä yhtä matkaa. Menestyksestä on paha kieltäytyä, kun sitä pidetään niin hyveellisenä tai tavoiteltavana asiana.
Kuosmanen vertaa ulkoa asetettujen tavoitteiden perusteella saavutettua menestystä hyvään känniin. Sitä seuraa paha kankkunen.
Menestyksen känniä seuraa usein paha krapula.
– Jos Hymyilevässä miehessä on jotain kiteytettyä sanomaa niin se kuuluu, että pitää osata hävitä.
uutiskirje 
