Jos eläisimme amerikkalaisessa bisneskulttuurissa, Rauhankoulu oli huippuunsa hiottu brändi ja rekisteröity tavaramerkki. Koululla olisi design-logo ja mainosnikkareiden riimittelemät iskevät sloganit.
Rauhankasvatuksessa ja Rauhankoulussa tavoitellaan kuitenkin ihan jotain muuta kuin liiketaloudellisia voittoja.
Kyse on ensisijaisesti kansalaisjärjestötoiminnasta.
Rauhankoulussa haastetaan oppilaat pohtimaan pohtimaan rauhaa ja väkivallattomuutta omassa elämässään, sekä konflikteja maailmanlaajuisella tasolla.
– Rauhaa ei voi opettaa kuten matikkaa. Yhtä kaavaa ei ole, sanoo Tuomas Urho, yksi rauhankouluaktiiveista.
Ulla Tarvainen vertaa rauhankasvatusta leipomisen opetteluun.
– Siinäkin täytyy kokeilla; käyttää erilaisia välineitä ja menetelmiä ja aineksia. Samoin voimme opettaa mahdollisuuksia luoda ja rakentaa rauhaa.
Tarvainen on opettaja, teatteri-ilmaisun ohjaaja ja yksi Rauhankoulun perustajista.
– Ystäväni pyysi minua aikoinaan suunnittelemaan sisältöjä ja menetelmiä rauhankouluun. Tulin jeesaamaan – ja nyt olen jeesannut jo kymmenen vuotta.
”Maailmanparannustyö” oli Tarvaiselle tuttua jo ennen rauhankoulua.
– Kaikki kansalaisjärjestötyö on enemmän tai vähemmän eettistä työtä. Eettisen kasvatuksen teema kuuluu itsestäänselvästi myös rauhankasvatukseen.
Jokainen Rauhankoulu
on erilainen
– Arkipäiväisyydestä syntyy ymmärrys; minkälaisiin arvoihin, ajatuksiin ja tekoihin elämässäni nojaan, kuvailee Tarvainen.
Rauhankoulussa käsitellään esimerkiksi rasismia, pakolaisuutta ja katuväkivaltaa draama- ja osallistavien menetelmien avulla. Tehdään eläviä patsaita, leikitään roolipelejä ja keskustellaan.
– Ei auta, vaikka kuinka lukee, että näin tulisi toimia, siihen tarvitaan myös ne teot, toiminta. Draamassa teot ovat konkreettisia, siinä rauhankasvatus konkretisoituu.
– Myös se, että oppilaat tulevat tänne Rauhanasemalle, on olennainen osa Rauhankoulua. Kun ollaan vieraassa ympäristössä, luokkien roolit karisevat, lisää lastentarhanopettajaksi opiskeleva Urho.
Rauhankoulussa opiskellaan muutama tunti, koululuokka kerrallaan.
– Tätä ei tehdä liukuhihnatyönä, vaan jokaiselle luokalle räätälöidään oma ohjelma.
– Joskus huomaa heti, että luokassa on jännitteitä, on melua melua ja rauhattomuutta. Silloin on hyödyllistä tarttua juuri siihen tilanteeseen.
Draaman kautta arkipäiväisille konflikteille etsitään väkivallattomia ratkaisuja.
Kuin huomaamatta draamaharjoitus voi viedä ajatukset myös maailmanlaajuisiin, ajankohtaisiin kysymyksiin. Saddam Husseinin hirttäminen kirvoitti keskustelun kuolemanrangaistuksesta.
– Pohdittiin onko se oikein, onko siitä hyötyä, pitäisikö ihmiselle antaa toinenkin mahdollisuus.
Ei valmiita
vastauksia
Rauhankoulun ohjaajat ovat pääasiassa opettajia ja teatterialan ammattilaisia. Koululla ei ole rehtoria eikä johtajaopettajaa, vaan asioista päättää noin 40 ohjaajan kollegio.
Konsepti ei ole valmis ja muuttumaton; ohjaajakoulutuksessa keskustelut pulppuavat runsaina siitä mitä ja miten opetetaan.
– Ohjaajat kokevat voivansa itse osallistua suunnitteluun, toteuttamiseen, kehittämiseen. Tämä on hirveän tärkeää, sanoo Urho.
Elävä ja muuttuva koulu sopii hyvin opiskeltaviin teemoihin. Niihinkään ei ole valmiita vastauksia tai yhtä totuutta. Moniarvoisessa kulttuurissa on siedettävä erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia.
– Mitä vahvempi ja laajempi eettinen taju kasvattajalla on, sitä paremmat mahdollisuudet on ymmärtää ja suvaita myös niitä toisenlaisia mielipiteitä, sanoo Tarvainen.
– On uskallettava käsitellä vaikeita aiheita ja tuoda aitoa lohtua, ettei asioihin tarvitsekaan olla heti selvää vastausta.
Kaiken tarkoituksena on herättää oppilaat pohtimaan rauhaa ja väkivallattomuutta. Rauha syntyy siitä, miten ihmiset tulevat toistensa kanssa toimeen.
– Tärkeintä on, että edes joku jäisi ajattelemaan niitä asioita, Urho tiivistää.
Rauhantyön
pitkä tie
Rauhan- ja ihmisoikeuskasvatuksen pohjana on Unescon suositus yhteisymmärryksen, yhteistyön ja rauhan sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien opetuksesta.
Ulla Tarvaisen mukaan jokainen onnistunut kohtaaminen Rauhankoulussa on rauhankulttuurin luomista ja rakentamista.
– Ei me mitään umpeloita olla ja kuvitella, että sodat loppuu vuoden päästä, jos vaan tehdään ihan hirveesti rauhantyötä. Mutta minkälainen maailma meillä olisi, jos kaikki maailman vapaaehtoistyö ja rauhantyö jätettäisiin tekemättä?
Tarvainen muistuttaa Mahatma Gandhin kuuluisasta sloganista: Ei ole tietä rauhaan, vaan rauha on tie.
– Ei voi ajatella, että sata vuotta jo tehty rauhantyötä, eikä rauhaa ole vieläkään tullut. Sen sijaan pitää nähdä kaikki ne upeat asiat, joita sadan vuoden aikana on syntynyt, kuten esimerkiksi Rauhankoulu,
– Seuraavan sadan vuoden kuluttua Suomi on toivottavasti täynnä rauhankouluja.
lehti 