Escort on vanha punainen Ford ja emäntä isännän eli Mielensäpahoittajan dementoitunut puoliso. Käsikirjoituksen (Tuomas Kyrö, ohjaaja Dome Karukoski) yhteys alkuperäisteoksiin on vankka. Sana hallitsee, elokuvallisista hienouksista ei jorinatalkoiden keskellä ole tietoakaan.
Mielensäpahoittaja (2014) on varman päälle työstetty komedia, jossa vapauttavaa hyvää mieltä saadaan odotella useampikin kotvanen: miehemme jaksaa narista lähes kaikesta.
Toki kyse on kärjistämisestä. Karikatyyrimäisyyden kruununa loistaa jyhkeä karvalakki ja sen suojista epäluuloisesti mulkoilevan Antti Litjan roolisuorituksen kokonaisvaltainen kulmikkuus.
Elokuvan lävistää vahva kansallinen tajunnallisuus.
Mielensäpahoittajaa voi pitää Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan vapaamuotoisena päivityksenä. Tältä pohjalta miehemme kohtaa kaupungissa koti-isänä ahkeroivan poikansa, uratykkiminiän, nuorten syrjäytymisen ja kansainvälistymisen kirjon. Myös suhde itänaapuriin on päivitetty, viime sotien muistoa unohtamatta. Ylipäänsä elokuvan lävistää vahva kansallinen tajunnallisuus.
Mielensäpahoittajan hahmo järjestyy melkoiseksi sulatusuuniksi: toisaalta on itsekeskeinen ja ennakkoluuloinen joka paikan arvokonservatiivi sekä pihiyden perikuva, toisaalta muutosten tuuliin sopeutuva selviytyjä, jonka empatia-akussa riittää virtaa. Ikääntynyt suomalainen perusmies kaikessa komeudessaan?
Päähenkilöä testaavien haasteiden kautta hahmotetaan isompaa nykypäivän Suomi-kuvaa, kylläkin varsin kliseistä sellaista.
Elokuva vannoo myös ydinperheen ja sen yhden ainoan oikean parisuhteen nimeen, eli söpöä romanttista pullamössöä kahdessa sukupolvessa.
Mielensäpahoittaja. MTV3 lauantaina klo 19.30.
uutiskirje 
