Liikuntapolitiikka siirtyi kentältä kabinetteihin

Lähes kaiken liikunnan ja urheilun keskittäminen olympiakomitean alaisuuteen on Jyväskylän yliopiston liikuntasosiologian professori Hannu Itkosen mielestä väärin. Perusteellisen pohdinnan sijaan asiat on pyritty ratkomaan hallinnollisilla päätöksillä.

– Sen suhteen, miten hyödynnetään tietoa, mitä tutkijat tuottavat yhteiskunnasta, urheilujohto on poikkeuksellisen koteloitunut. Kun päätetään, että olympiakomitea hallinnoi kaikkea, niin siitä uupuu tutkimuksellinen pohdinta ja arvokeskustelu.

– Aiemmin asioista keskusteltiin laajasti ja kuultiin myös kentän toimijoita. Nyt tehdään kabinettipolitiikkaa. Meillä on vahva korporatiivinen systeemi. Se tarkoittaa, että häntä heiluttaa koiraa eikä koira häntää eli ministeriön tietyt tahot ovat sanelleet, minkälaiseksi kansalaistoiminta pitää muodostua ja muovata.

– Sen verran elävä yhteys minulla on seuroihin, että kentällä puurtavat ovat huuli pyöreinä.

– Visiot, että Suomi on vuoteen 2020 mennessä pohjoismaiden menestynein urheilumaa tai suomalaiset maailman liikkuvin urheilukansa, ovat ihan absurdeja. Tulee mieleen joku firman koulutustilaisuus, jossa on pantu ranskalaisia viivoja seinälle.

Populismia liikuntapolitiikassakin

Itkonen ei usko, että yksi iso yksikkö pystyy hallitsemaan koko kenttää. Kritiikkiä on kuultu niin lasten ja nuorten urheilun kuin kunto- ja erityisliikunnan piiristä sekä alueellisesti.

Tutkija on pohtinut, mikä selittää muutosta.

– Kun puhutaan politiikan populismista, niin nyt on piirteitä, että toimitaan hyvin populistisesti myös tässä. Eli kun ennen asioita valmisteltiin parlamentaarisesti ja tuotettiin komiteamietintöjä, niin nyt käytetään selvitysmiesmenettelyä tai suppeita samanmielisten työryhmiä.

Roolinsa on myös medialla. Urheilusivut ja -ohjelmat myötäilevät kritiikittä elleivät peräti muokkaa mielialoja nykysuuntauksen hyväksi.

Omalaatuisena Itkonen pitää selvitysmies, professori Heikki Halilan ehdotusta, että olympiakomitea jakaisi lajiliittojen avustukset.

– Valtion tilintarkastajat ovat sitä mieltä, että valtion raha pitää valtion elinten jakaa.

Itkonen ounastelee, että ministeri Sanni Grahn-Laasosen nimittämä kansanedustaja Harry Harkimon työryhmä – Harkimo, olympiavoittaja Tapio Korjus ja entinen tennisammattilainen Jarkko Nieminen – lähtee vain huippu-urheilun eduista.

– On käynnissä vyörytys kansainväliseen menestykseen tähtäävän huippu-urheilun hyväksi.

Muutosryhmä sivuutti seuratoiminnan

– Kun olympiakomiteaan synnytettiin huippu-urheilun yksikkö, korostin kahta asiaa. Sanoin: huolehtikaa, että seuratoiminta voi hyvin ja kertokaa nuorille, että huippu-urheilu on ammatti, joka vaatii sitoutumista ja sisältää paljon riskejä – kaikki eivät huipulle yllä.

– Muutostyöryhmä sivuutti seuratoiminnan, joka on kaiken perusta. Sieltä huiput nousevat. Tässä on oltu neuvottomia ja on merkkejä, että seuratoiminta näivettyy.

– Seuratyön hiipumiseen on lukuisia syitä. Yksi on se, että jos urheiluttamisella ei ole arvopohjaa, että se koetaan vain tekniseksi toiminnaksi, niin sen seurauksena toimijoiden motivaatio heikkenee.

Varkauden Tarmon kasvatti, juoksijalupaus ja jo parikymppisestä monia vastuutehtäviä hoitanut Hannu Itkonen tietää seuratyön arvon.

– Siellä oli vankka arvopohja. Haluttiin saada lapsia ja nuoria laajasti mukaan. Selvää on, että lukemattomat lapset ilman TUL:n seurojen edullista toimintaa eivät olisi päässeet mukaan liikunnan ja urheilun rientoihin.

– Oma kokemukseni 1970-luvun alusta on, että seuraväki hankki rahat, joilla lapsia ja nuoria voitiin urheiluttaa. Nyt seuratoiminta on keskiluokkaistunut ja vaatii vanhemmilta rahaa ja sitoutumista esimerkiksi kuljetuksiin. Lyhyessä ajassa maksut ovat jopa kolminkertaistuneet, ja se tarkoittaa, että seuratoiminnasta on tullut pudotuspeli.

Maahanmuuttajat mukaan

Itkonen muistuttaa, että urheilu on sosiaalisen nousun ja menestymisen mahdollistaja ja kynnys siihen on paljon matalampi kuin vaikkapa musiikkiopistoon tai muiden kulttuurimuotojen harrastamiseen meno.

– Tästä avautuu mahdollisuus vetää maahanmuuttajia mukaan. Suvaitsevaisuusprojekteissa 1990-luvulla tehtiin merkittävää työtä. Olisi hyvä, että seurat ottaisivat nyt avosylin mukaan uusia toimijoita, joilla on suoranainen tekemisen tarve.

Kunnat käyttävät eniten rahaa liikuntaan. Maakunta- ja sote-uudistuksessa liikunta jää kuntiin. Miten sille käy ”uusissa” kunnissa?

– Minusta valistuneitten poliitikkojen tulee nähdä liikunta hyvinvointipolitiikkana. Se tarkoittaa vahvan kunnallisen liikuntatoimen puolustamista. Olen sanonut, että parasta liikuntapolitiikkaa on köyhyyden hoito.

– On pidettävä huolta perusliikuntapaikoista. Pitää tunnistaa eri väestöryhmien tarpeet. Silloin ei voida lähteä huippu- ja kilpaurheilun tarpeista.

– Hyvinvointipolitiikan näkökulma tarkoittaa, että mahdollisimman moni harrastaa terveytensä kannalta riittävästi liikuntaa. Yhdyskuntia tulee liikunnallistaa. On tärkeää rakentaa ja pitää huolta kevyen liikenteen väylistä, kuntoreiteistä, laduista, lähiliikuntapaikoista.

Hannu Itkonen korostaa, että edellytyksiä suomalaisten liikkumiselle on luotu mittavilla yhteiskunta- ja liikuntapoliittisilla toimilla.

– Liikuntakulttuuriamme on rakennettu hyvinvointipolitiikan hengessä. On tiedostettu liikunnan hyödyllisyys. Paitsi että se vaikuttaa kuntoon ja terveyteen, se myös luo yhteisöllisyyttä.

– Keskeistä on ollut monipuolisten liikuntaympäristöjen rakentaminen ja eri toimijoiden selkeä käytännön työnjako. Myös nykyisen, eriytyneen ja kirjavan liikuntakulttuurin hallinta ja organisointi edellyttää vahvoja tahoja, jotka hoitavat omat osa-alueensa.