Jos kenen tahansa tulotaso putoaisi kymmenessä vuodessa 20 prosenttia, tuskin löytyisi ketään, joka sitä kannattaisi. Eläkeläisillä on näin käynyt ja käynee jatkossakin, jollei työeläkkeiden indeksikorotuksissa palata palkkaindeksiin. On outoa, että jopa demarit kannattavat taitetun indeksin aiheuttamaa eläkeläisten elintason laskua.
Perustuslain mukaan ihmisten pitäisi olla tasa-arvoisia iästä riippumatta. Tämä ei kuitenkaan ole toteutunut taitetun indeksin säätämisen jälkeen, sillä mitä vanhempi työeläkettä saava on, sitä eriarvoisempi hän on nuorempiin eläkeläisiin nähden. Milloin perustuslakiasiantuntijat nostavat tämän epäkohdan esiin?
Nykyisin töissä olevilla ikäluokilla tulee sama eläkkeiden heikennys eteen jos korjausta ei tehdä. Heidän valituksensa meidän nykyeläkeläisten korjaustavoitteista onkin oman oksan sahaamista.
Kalevi A. Nieminen
Tampere