Jos Stalin ei olisi ampunut humalapäissään vaimoaan Nadja Allilujevaa Kremlissä 1932, Hitler olisi hyväksytty 1907 Wienin taideakatemiaan, eikä Wall Streetillä olisi ahnehdittu 20-luvulla, olisiko 1900-luvusta muodostunut vähemmän verinen kuin siitä tämän trion toimesta lopulta tuli?
Näidenkin kysymysten kautta voi tarkastella kirjailija-toimittaja Markus Leikolan (s.1960) esikoisromaania Uuden maailman katu.
Leikola on ottanut urakakseen raahata 1900-luvun historia arvioitavaksemme. Oliko se edistyksen vai kaaok-sen vuosisata? Ainakin se oli kaikkien aikojen verisin. Kahden maailmansodan temmellyksessä ja seurausil-miöissä kuoli ainakin 130 miljoonaa ihmistä.
Kassakoneen kilinä ja tykkien jylinä soittivat samaa suuren rahan sävelmää Internationaalin soraäänten säestämänä.
Silti maapallon väestö nelinkertaistui 1,5 miljardista 6 miljardiin, joten iltaisin tehtiin muutakin kuin mentiin nukkumaan. Seksuaalisuuden vapautumisen vuosisata nosti seksin, rikoksen, urheilun ja murhan viihteen keskiöön. Propaganda oli 1900-luvun tehokkain huvitin elokuvan, radion, television ja levysoittimen välityksellä.
Kassakoneen kilinä ja tykkien jylinä soittivat samaa suuren rahan sävelmää Internationaalin soraäänten säestämänä. Viihdeteollisuuden harppoessa 1920–30-luvuilla pitkin askelin eteenpäin politiikka saa entistä synkempiä sävyjä. Stalin ja Hitler eivät tanssi eivätkä naura vaan epäilevät kaikkea ja kaikkia: ”Maassa, jossa kaikki joiden tehtävä oli tietää muista, tiesivät heistä kaiken, ja muut pidettiin sitäkin synkeämmässä pimennossa kaikesta.”
Vuosisata ja sen tekijät
Uuden maailman katu alkaa Titanicin sähköttäjän tarinalla. Tästä Leikola lähtee kuljettamaan vuosisadan kertomusta, ja kun alkukangertelun jälkeen päästään vauhtiin, lukija huomaa lähteneensä pitkälle nojatuolimatkalle maailmaan, johon mahtuu ihmisiä, vuosia, elämää. Vähitellen tapahtumat alkavat limittyä toisiinsa, kun henkilöt sijoittuvat enemmän ja vähemmän tunnettuihin historiallisiin tapahtumiin puhumalla ne todellisiksi.
1900-luvun päätekijöiksi Leikola nostaa diplomaatti-kirjailijan Bill Bullitin, joka on John Reed -fani ja nai Reedin lesken. Eddie Naybears on Freudin sisarenpoika, joka kirjoittaa kirjan propagandasta, josta Goebbels innostuu ja radiokauppias David Sarnoff myy helmiäisportteja parempaan maailmaan.
John F. Kennedyn Joe-isä on keplotteleva suursijoittaja ja diplomaatti. Armoitettuna seksihurjastelijana John-poika, tuleva presidentti, auraa tietä 1960-luvun seksuaalivallankumoukselle, jonka ansiosta nykyihminen tunnistaa kaiken seksuaalisuuden ja rahan kautta.
Sivuroolissa vilahtelee myös Ho Chi Minh milloin tarjoilijana Pariisissa, milloin itsenäisyystaistelijana neuvotteluissa. USA:n presidentit Wilson ja Roosevelt ovat myös tiiviisti mukana kuvassa. Stalinin ja Trotskin ero oli siinä, että Trotski perusti toimintansa tieteelliseen kommunismiin, Stalin ei perustunut mihinkään. Tärkeitä ovat myös sodanaikaiset salaisten viestien avaajat.
Tilinteon aika
Romaani on hyvin kerrottu hyvä tarina. Onko Uuden maailman katu sellainen romaani? Pystyykö romaani enää kuvaamaan tätä sirpaleista, hajoamistilassa pyristelevää maailman todellisuutta? Leikolan romaani vilisee puhuvia päitä, skandaaleja, uutispätkiä, nopeita kommentteja, ennustuksia ja hämäystä.
Leikolan kirjan lopussa toinen kertoja, Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -romaanin professori Woland kokoaa palapelin seitsemän kuolemansynnin avulla eräänlaiseksi 1900-luvun moraaliseksi huoneentauluksi. Tilinteossa käyttökelpoiseksi osoittautuu myös Jobin kolmas kirja kuvaamaan 1900-luvun perustunnelmaa.
Kun pitää mielessä, että satiirin kuvauskohteita ovat perinteisesti olleet saiturit, nousukkaat, nerot ja tekopyhä papisto, tämän järkäleen lukeminen palkitsee nojatuolimatkailijan sukelluksen lähihistorian syövereihin ikään kuin avaimenreiästä nähtynä, ja satiirilla höystettynä.
Markus Leikola: Uuden maailman katu. WSOY 2016. 939 sivua.
lehti 