Kansan Uutisissa (24.2.2017) Jouko Huru toteaa artikkelissa Uhkakuvien täyttämä puolustusselonteko, että puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan ”idealistien aikakausi on ohitse ja että selonteossa käsillä on nyt realistinen strategiapaperi”.
Idealismin aika on ohitse?
Puhuttaessa asevaraisesta turvallisuudesta realismi vaatii ensinnäkin huomioimaan, että ihmiskunta elää ydinaseaikakautta. Ydinaseiden maailma elää aivan erilaisessa todellisuudessa kuin ennen toista maailmansotaa. Einstein totesi vuonna 1946 atomipommin muuttaneen kaiken muun paitsi ”ihmisen ajattelua”. Mitä tämä merkitsee Suomen kannalta? Asiaa voi pohtia Jukka Rislakin kirjan Pahan sektori. Atomipommi, kylmä sota ja Suomi (2010) perustalta. Se antaa perspektiiviä miettiä asevoimien roolia ydinaseaikakaudella.
Rislakki kuvaa teoksessa ihmiskunnan järjettömän huoletonta suhtautumista ydinvoimaan ja erityisesti ydinaseeseen. Kirjan mukaan vuosina 1946–1985 kuudessatoista kansainvälisessä kriisissä ainakin jollain tasolla uhattiin ydinaseiden käytöllä. Armeijan johtohenkilöt ja politiikan eliitin edustajat uhkasivat sotatoimilla, joiden tuloksena olisi ollut nykyisen sivilisaation tuhoutuminen.
Presidentti Kekkonen oli Suomessa ainoita valtaeliitin politiikkoja, jonka näkemys oli realistinen. Hänen suhdettaan ydinaseisiin Rislakki kuvaa seuraavasti:
”Hän piti niitä suurimpana uhkana maailmanrauhalle, ihmiskunnalle ja Suomelle. Hänellä oli vakaa uskomus, että ydinsota merkitsisi maamme täystuhoa.”
Tämä on tosiasia myös nykyisin.
Puolustusministeri Jussi Niinistö ja osa armeijan johtoa on ajatuksellisesti tiukasti talvisodan juoksuhaudoissa. Suomen isäntämaasopimus, joka mahdollistaa Nato-joukkojen oleskelun Suomessa ja mahdollisesti tulevaisuudessa jopa Yhdysvaltain ydinaseet, tekee Suomesta samalla potentiaalisen ydinasekohteen. Se merkitsisi Etelä-Suomen tuhoutumista hetkessä. Siinä ei auttaisi Suomi-konepistooli, talvisodan kokemus hiihtämisestä ja poterojen kaivamisesta.
Rislakki toteaa, että Kekkonen jatkoi johdonmukaisesti ydinaseetonta vyöhykettä ajavalla linjallaan Tukholman-puheessaan 1978. Tuolloin Kekkosen huolen taustalla olivat uudet ydinaseet, jotka hänen mukaansa luovat edellytykset rajoitetun ydinsodan käymiselle ja ydinsodan eurooppalaistamiselle.
Rislakki toteaakin, että ”huoli ydinsodasta oli yksi syy siihen, että hän omi itselleen turvallisuuspolitiikan johtamisen”.
Tänä päivänä puolustusministeri Jussi Niinistön ”realistinen strategiapaperi” ei kunnolla tunnusta, että maailmassa on ydinaseita ja mahdollinen maailmansota käydään ydinasein. Siinä mielessä jatkuu täydellisen idealismin aikakausi.
Presidentti Kekkonen oli todennut, että ”upseerit ajavat syvissä raiteissa ja laput silmillä”.
Tämä toteamus sopii koko Suomen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Rislakin mukaan Suomen armeijajohdon suhtautumista ydinaseen luomaan uudenlaiseen tilanteeseen leimasi aluksi lähes täydellinen ymmärtämättömyys. Armeijan komentajalle, kenraali Sihvolle, atomipommiuhka oli ”vain väestönsuojelullinen ongelma” kuten hän asian ilmaisi kirjeessään Paasikivelle vuonna 1950. Mottona oli 1950- ja 60 -luvuilla Rislakin mukaan näkemys, että ”suomalainen sotilas ei ydinpommia säiky”.
Tämä taitaa olla edelleen puolustusministeri Niinistön näkemys. Järkeä Suomessa alkoi syntyä 1970-luvun alussa, vaikka tuolloin laitettiin päätä ”pensaaseen”. Maanpuolustuskurssien ohjelmasta joukkotuhoaseet jätettiin pois sotaharjoitusten tilannekuvauksista. Tämän taustalla oli oikea näkemys, jonka yksi entinen puolustusvoimien komentaja oli ilmaissut seuraavasti:
”Sellaisessa tilanteessa olisi kaikki jo menetetty, ei vain Suomen osalta vaan todennäköisesti koko Euroopan”.
Tämä valitettavasti on se realistinen näkemys, joka tulisi näkyä turvallisuuspoliittisessa selonteossa.
Toinen asia, joka ei millään tavalla esiinny keskustelussa, on ilmastonmuutos ja ekologisen kriisin haasteet nykyisellä aikakaudella. Kahden amerikkalaisen ajatushautomon vuonna 2007 julkaisema Seurausten aika: ilmastonmuutoksen vaikutukset ulkopolitiikkaan ja kansalliseen turvallisuuteen -raportti lähtee kahdesta skenaariosta.
Ensimmäisen lähtökohtana on ”todennäköinen ilmastonmuutos” (lämpötilan nousu +1,3 astetta vuoteen 2040 mennessä), jonka tuloksena syntyvät muun muassa suuret muuttoliikkeet, resurssipula, konflikteja erityisesti Afrikassa ja geopoliittisia uudelleenjärjestelyjä.
Toisen lähtökohtana on ”vakava ilmastonmuutos” (+2,6 astetta vuoteen 2040 mennessä) ja seurauksena todennäköisesti sotilaallisia yhteenottoja luonnonvarojen hallinnasta ja ydinsota on mahdollinen.
Kolmannen lähtökohtana on ”katastrofaalinen” (+5,6 astetta vuoteen 2040 mennessä). Se asettaisi raportin mukaan yhteiskunnan sopeutumiskyvylle niin vakavia haasteita, että niitä on miltei mahdoton kuvitella.
Vastaavasti vuoden 2008 Britannian ensimmäinen kansallinen turvallisuusstrategia kuvasi ilmastonmuutosta ”mahdollisesti suurimmaksi haasteeksi maailman vakaudelle ja turvallisuudelle ja siten myös kansalliselle turvallisuudelle.”
Onko näitä skenaarioita huomioitu realistisella tavalla ”uhkakuvien täyttämässä puolustusselonteossa”?
Realismia ydinaseiden, ekologisen kriisin ja ilmastomuutoksen maailmassa on Immanuel Kantin visio:
”Vakinainen sotaväki on aikaa myöten kokonaan lakkautettava”.
Tämän hän esitti teoksessaan Ikuiseen rauhaan (1795). Perusteluna vaatimukselleen hän totesi muun muassa seuraavaa:
”Se uhkaa nimittäin alituisesti toisia valtioita sodalla, kun se näyttää siihen aina valmiilta ja varustetulta.”
Kantin mukaan jo tukeutuminen asevaraiseen turvallisuuteen on kaiken yhteiskunnallisen kehityksen este:
”Täytyy tunnustaa, että suurimmat kärsimykset, jotka rasittavat sivistyneitä kansoja, koituvat sodasta, mutta eivät niinkään parhaillaan käytävästä tai jo kestetystä sodasta kuin yhäti jatkuvasta, vieläpä lakkaamatta yltyneestä varustelusta edessä olevan varalta. Tähän tuhlataan valtion kaikki voimat, sen kulttuurin kaikki hedelmät, jotka voitaisiin käyttää vielä korkeamman kulttuurin hyväksi.”
Jos nykyistä militarististen uhkakuvien määrittämää keskustelua analysoi, niin ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että se on mahdollista ainoastaan täydellisen idealismin vallitessa. Siinä maailmassa ei ole ydinaseita, ydinasesotaa, ilmastomuutosta eikä ekologista kriisiä, vaan talvisodan ajan ”puhtoinen” maailma.
Suomella – eikä ihmiskunnalla – ole realistisessa maailmassa varaa militarismiin ja asevaraiseen turvallisuuteen. Vasemmiston ja vihreiden yhdessä rauhan- ja luonnonsuojeluliikkeiden kanssa tulee vastustaa mielettömiä asehankintoja.
uutiskirje 
