Kommentti: Yksi kiristyskeino lisää vanhusten hoivaan?
STM:n työryhmän tulokset viittaavat siihen, että lääketieteellisistä kriteereistä viritellään uutta kynnystä vanhusten hoivapalveluihin. Jo usean vuosikymmenen ajan on eri keinoin vähennetty vanhusten hoivapaikkoja.
Tässä ei ole mitään pahaa, mutta samaan aikaan avopalvelut ja omaishoitajien tukipalvelut laahaavat perässä. Vanhushoivan toimimattomuus synnyttää syvää katkeruutta ja kokemuksia epäoikeudenmukaisuudesta etenkin omaisille.
Puolikuurot ja -sokeat vanhukset eivät itse välttämättä osaa edes vaatia palveluja. Dementoituneet voivat häslätä kotonaan tajuamatta maailman menosta. He voivat olla vaaraksi itselleen ja muille, mutta hoitopaikka ei silti heltiä.
Sosiaalisektorin laitoshoitopaikat ajettaisiin alas, koska näissä ei ole riittävää lääketieteellistä ja sairaanhoidollista osaamista.
Lääketieteelliset kriteerit ovat aivan paikallaan hoidon arvioinnissa, mutta ne eivät riitä. On liian suppeaa arvioida ikääntyneen toimintakykyä ja ympärivuorokautisen hoivan tarvetta pelkästään lääketieteellisin perustein.
Onkin toivottavaa, että työryhmän esitys sosiaalihuoltolain mukaisen vanhushoivan paikkojen tarpeettomuudesta jätetään omaan arvoonsa. Nykyisin arvioidaan myös toimintakykyä muutoinkin eikä vain lääketieteellisin perustein.
Vanhusten ympärivuorokautinen hoiva ja etenkin laitoshoito ovat kovassa myllytyksessä. Ympärivuorokautista hoitoa vähennetään, mutta samaan aikaan myös avohoito vähenee.
Vanhuspalvelulain tavoitteena on vähentää ympärivuorokautista hoitoa. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) työryhmä esittää, että laitoshoitoon pääsee vain lääketieteellisten kriteereiden perusteella. Arvion tekee lääkäri.
Sosiaalisektorin laitoshoitopaikat ajettaisiin alas, koska näissä ei ole riittävää lääketieteellistä ja sairaanhoidollista osaamista. Tilalle työryhmä esittää tehostettua palveluasumista. Tällöin ikääntyvillä itsellään on laitoshoitoa suurempi vastuu kustannuksista.
HUS:n toimialajohtajan Jukka Louhijan vetämä työryhmä arvioi, että vain alle prosentti 75 vuotta täyttäneestä väestöstä tarvitsee pitkäaikaista laitoshoitoa lääketieteellisillä perusteilla. Laitoshoitoa ei pääsääntöisesti voida ennakoida yksittäisten diagnoosien perusteella, vaan laitoshoidon tarpeeseen vaikuttavat useammat asiat.
Hoivan tarve kasvaa lähivuosina
Muutos aiheuttaa uudenlaisia vaatimuksia laitoshoidolle ja sisällön yhtenäistämistä. Kunnissa on tehty monenlaisia ja kirjavia ratkaisuja vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon.
Kotihoitoa ja palveluasumista on kehitettävä, jotta muutos onnistuisi. Nyt ympärivuorokautista hoitoa on vähennetty 75-vuotta täyttäneiltä, mutta samaan aikaan avopalveluita ei ole lisätty.
Vanhushoivan tarpeen on ennakoitu kasvavan tulevina vuosina. Dementia- ja muut muistisairaudet lisäävät eniten ympärivuorokautisen hoidon tarvetta. Hyvin vanhojen yli 85-vuotiaiden määrä lisääntyy nykyisestä noin 136 000 hengestä noin 360 000 henkeen vuoteen 2040 mennessä. Määrä siis 2,6-kertaistuu.
Työryhmän arvion mukaan ympärivuorokautisen hoidon tarve kasvaa huomattavasti, jos palvelurakennetta ei muuteta. Koko ikääntyneiden palvelujärjestelmää on muutettava, jotta laitoshoitoa voidaan onnistuneesti vähentää.
Tärkeänä pidetään kotona asumista ja palveluasumista tukevien tukipalvelujen, kuten kuntoutuksen, kotisairaalatoiminnan ja lääkäripalvelujen vahvistamista.
Kommentti: Yksi kiristyskeino lisää vanhusten hoivaan?
STM:n työryhmän tulokset viittaavat siihen, että lääketieteellisistä kriteereistä viritellään uutta kynnystä vanhusten hoivapalveluihin. Jo usean vuosikymmenen ajan on eri keinoin vähennetty vanhusten hoivapaikkoja.
Tässä ei ole mitään pahaa, mutta samaan aikaan avopalvelut ja omaishoitajien tukipalvelut laahaavat perässä. Vanhushoivan toimimattomuus synnyttää syvää katkeruutta ja kokemuksia epäoikeudenmukaisuudesta etenkin omaisille.
Puolikuurot ja -sokeat vanhukset eivät itse välttämättä osaa edes vaatia palveluja. Dementoituneet voivat häslätä kotonaan tajuamatta maailman menosta. He voivat olla vaaraksi itselleen ja muille, mutta hoitopaikka ei silti heltiä.
Sosiaalisektorin laitoshoitopaikat ajettaisiin alas, koska näissä ei ole riittävää lääketieteellistä ja sairaanhoidollista osaamista.
Lääketieteelliset kriteerit ovat aivan paikallaan hoidon arvioinnissa, mutta ne eivät riitä. On liian suppeaa arvioida ikääntyneen toimintakykyä ja ympärivuorokautisen hoivan tarvetta pelkästään lääketieteellisin perustein.
Onkin toivottavaa, että työryhmän esitys sosiaalihuoltolain mukaisen vanhushoivan paikkojen tarpeettomuudesta jätetään omaan arvoonsa. Nykyisin arvioidaan myös toimintakykyä muutoinkin eikä vain lääketieteellisin perustein.