Itsenäisen Suomen ensimmäinen satanen on huulilla. Vaikka sen vuosiin liittyykin tragiikkaa, kansalliseen tapaamme iloinen asia on yli-militarisoitu.
Miksi Tuntematon sotilas kuvattiin kolmannen kerran? Olivatko ideat vähissä? Ottamatta kantaa itse filmiin, aihe on jokseenkin kaluttu luu. Kyllä seitsemällä miljoonalla eurolla olisi ollut käyttöä johonkin uudempaankin juttuun ja käsittelemättömään aiheeseen. Tylsän lisänsä antoi leffan markkinointi siivoustuotteiden, kahvin ja kaikenlaisen krääsän sotilaallistamisella.
Iltapäivälehdillä on ollut loputon laari sotajuttuja Vienanlahdesta Laatokkaan. Kirjakauppojen hyllyt notkuvat teoksia lotista motteihin ja kenraaleista korpraaleihin. Painotus olisi voinut olla enemmän hyvinvoinnin ja sivistyksen menestystarinoillamme. Se alue on jäänyt sivujuoneksi koko touhussa. On jo aika palata juoksuhaudoista.
Meillä on paljon itsestäänselvyyksiksi muodostuneita sankarisuorituksia, joita tuskin muistetaan. Niillä ei ole sotimisen kaltaista media-seksikkyyttä, mutta ilman niitä maamme olisi valju varjo nykyisestään.
Kaikkea ei voi huomioida, mutta ainakin seuraavat valistuksen virittäjät ansaitsevat kunniamaininnan:
Oppivelvollisuuslaki, joka antoi pohjan laajalle kansakouluverkostolle ja sittemmin peruskoulun menestystarinalle.
Yleisradio, Suomen kattavin kulttuurilaitos, joka toi kuunnelmat, konsertit esitelmät ja uutiset etäisimpiinkin torppiin.
Kirjastolaitos, joka mahdollisti tiedon ja kirjallisuuden koko kansalle varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta.
Ja yksittäisenä helmenä:
Yrjö Karilaan vuosina 1924–1964 ilmestynyt yksiosainen tietoteos Pikkujättiläinen. Kirja oli lavea ja verraton polun alkupää tiedon ja kulttuurin maailmaan. Monessa torpassa se oli oli vuosikymmenet ainoa kirja vihkiraamatun ohella.
Suuri kunnia näille ja vastaaville siviilielämän suurtöille ja niiden tekijöille. Hyvää satasta!
Otto Favén
Vantaa
uutiskirje 
