”Naisen asema on eteenpäinmenoa ja takaiskuja”

Vuokko Isakssonissa on naista moneen lähtöön.

Hän on feministi, on ollut jo vuodesta 1975.

– Vuosi 1975 oli kansainvälinen naisten vuosi ja Suomen naisten demokraattisen liiton Lapin piirisihteerinä pääsin tekemisiin asian kanssa.

Hän on radikaali käsityöpedagogi, jonka uraauurtava opetus on vapauttanut lukuisia naisia luovaan työtapaan.

– Filosofiani, ja pedagogiikkani ydin, on aina ollut se, että oppilas on tekemisensä subjekti. Kun opetin Keminmaan kansalaisopistossa, joissain kepulaiskylissä naisia suorastaan kiellettiin osallistumasta kurssilleni, koska emme tehneet ohjeiden mukaan.

Isaksson on myös taiteilija, joka tekee taidetta kangastilkuista ja tutkija, joka väitöskirjassaan paneutuu siihen, miten tilkkutöistä kehittyi taidetta ja kuinka kopioinnista siirryttiin luovaan itseilmaisuun.

Oikeudenmukaisuuden puolella

Naisasialiike Unionin jäsen Vuokko Isaksson on edelleen, mutta vasemmistoliittoon hän ei kuulu. Työ Suomen naisten demokraattisessa liitossa päättyi vuonna 1982. Tuolloin hän teki töitä Oulun piiritoimistossa.

– Irtisanouduin, kun jouduin hakaukseen SKDL:n miesten kanssa. Lopulta totesin, että joko saan sydärin tai otan lopputilin.

Hän valitsi vaihtoehdoista jälkimmäisen, vaikka se tarkoitti hyppyä tyhjän päälle.

Jo vuosia aiemmin Isakssonin ajatusmaailmaan olivat jättäneet jäljen Tšekkoslovakian miehitys ja sitä seurannut hämmennys.

– Elokuun 21. vuonna 1968 oli minulle todella iso asia, kulminaatiopiste. Mielestäni ihmiset reagoivat Prahan tapahtumiin ihmeen vähän, Isaksson kertoo.

Kun Prahan kevät murskautui panssarivaunujen telaketjujen alle, myös suomalaiseen vasemmistoon repesi railo. Sen syntyyn ja ylläpitoon Isaksson näkee nykyään syytä molemmissa osapuolissa, mutta sanoo itsekin valinneensa puolensa.

– Ja niin vähän kuin itse silloin politiikasta ymmärsin, vaistonvaraisesti olin oikeudenmukaisuuden puolella.

Naisen asema heikentymässä

Kokemukset naisen asemasta järjestömaailmassa satuttivat Isakssonia niin syvästi, että vielä vuosia myöhemmin kipeät muistot estivät liittymisen Vasemmistoliittoon. Kiinnostus yhteiskuntaan ja halu vaikuttaa eivät sentään kadonneet.

– Kuulun ikäpolveen, jossa ideologisesti feminismi ja vasemmisto kulkivat samaan suuntaan rinnakkain. Feministinen tapa oli nähdä ja määritellä maailma yhteiskuntarakenteiden kautta, Isaksson kuvaa ajattelunsa juuria.

”Lopulta totesin, että joko saan sydärin tai otan lopputilin.”

Nykyfeminismi on pirstaloituneempaa, ajattelutapoja on useita, eikä Naisasialiike Unionikaan enää halua rajautua naisasialiikkeeksi.

– On näköjään niin, että jokainen sukupolvi määrittelee feminisminsä itse, naisen asema on aaltoliikettä, eteenpäinmenoa ja takaiskuja. Susan Faludin kirja Takaisku kuvaa erinomaisesti sitä, miten Ronald Reaganin valtaannousu vaikutti naisen aseman heikentymiseen. Sama kehitys on nähtävissä jälleen, Isaksson toteaa.

– Yliopistoissa naistutkimus on muuttunut sukupuolentutkimukseksi, jolloin painopiste on siirtynyt gender-tutkimukseen. Seurauksena esimerkiksi oman väitöskirjani edustamaa naisen arjen historiaa koskevaa koulutusta ja tutkimusta on tarjolla olemattoman vähän.

Esimerkkinä siitä, miten monenlaisia käsityksiä feminismistä on, Isaksson pitää Vasemmistoliiton uuden logon julkistamisen jälkeen lukemaansa kommenttia. Sen mukaan tämän päivän feministit eivät hyväksy pinkkiin vivahtavaa punaista, koska väri symboloi naista alistavaa värimaailmaa.

Isakssonin omassa taiteessa hehkuvat rohkeina kaikki spektrin värit ja kimallukset. Tie taiteilijaksi kulki monen mutkan kautta. Muuttaessaan ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna 1964 tuolloisen miehensä kanssa Helsinkiin hän oli raskaana.

Taiteen ja feminismin rajapinnalla

Vuokko Isaksson pyrki Ateneumiin, jonka ovet eivät auenneet ja hän alkoi opiskella käsityönopettajaksi. Koulutus edusti 1960-luvulla kaikkea muuta kuin hulluksi mainitun vuosikymmenen radikaalia nuorisoa.

– Koulutus oli ”säätyläistytöille” suunniteltua. Meille opetettiin muun muassa, miten kävellään kauniisti kuin mannekiinit, Isaksson naurahtaa.

Liiton hajottua Isaksson – tuolloin vielä Miikkulainen – alkoi opettaa käsitöitä, ensin kansalaisopistossa ja sitten peruskoulussa. Hän on ollut myös järjestämässä useita taiteen ja feminismin rajapinnasta kummunneita tapahtumia, Virtain Tilkkuvirroista Oulun naiskulttuuriviikkoon.

– Kun tilkkutyön uusi aalto rantautui Suomeen, perustettiin Tilkkuyhdistys Finn Quilt vuonna 1990. Yhdistyksen aktiivit näkivät käsityön luovana prosessina ja se uudisti käsityökulttuuria merkittävästi. Keskeisiä ovat luovuus ja taiteelliset tavoitteet.

– Sanoisin, että feminismi oli meille monelle toiminnan moottori: naisella on oikeus määritellä itse tekemisensä sisältö. Nyt harrastetaan tilkkuilun ohella neulomista, virkkaamista ja kirjontaa. Rinnakkain on nähtävissä sekä villi luovuus että lankatehtaiden massiivinen bisnes valmiine malleineen.

Tilkkutäkki nousi sängyltä seinälle

Vuokko Isaksson piti ensimmäisen taidenäyttelynsä Kemissä jo vuonna 1973. Tuolloin kannustajina toimivat kuvataiteilija Olavi Korolainen ja taidemuseota johtanut Eini Karjalainen, joiden kannustuksen rohkaisemana Isaksson nosti tilkkutyönsä taidemuseon seinille. Sittemmin hänestä itsestään on muodostunut monelle esimerkki ja motivaattori.

– Olen ikäni tehnyt työtä luovuuden ja naisten päätösvallan lisäämiseksi käsityöharrastuksessa. Peruskoulun opetussuunnitelmassa käsityön asema on monella tavalla heikentynyt, se surettaa.

Peruskoulussa Isaksson opetti 1980-luvulta vuoteen 2005.

– Eläkkeelle jääminen oli järkytys ja jälkikäteen kaduin sitä. Ajattelin, että näin lyhytkö ihmisen elämä todella on.

Pysähdyksen jälkeen tyhjä tila alkoi täyttyä. Opetustyötä Isaksson jatkaa yhä kansalaisopistoissa ja kursseilla. Oman taiteellisen tuotantonsa hän siirsi toistaiseksi hyllylle ryhdyttyään väitöskirjatutkijaksi. Kun väitöskirja, Tilkkutäkin nousu sängyltä seinälle Suomessa 1945–2015 valmistuu, on ehkä aika kaivaa taas tilkut esiin.