Äskettäin paljastettiin tutkimus, jonka mukaan suomalaisten maanpuolustustahto on viime vuosina alentunut. Muutos on tapahtunut erityisesti nuorimmissa ikäluokissa. Haastatelluilta kysyttiin: ”Olisitko valmis ase kädessä puolustamaan Suomea, jos tänne hyökätään, vaikka tuloksesta ei olisi varmuutta?”
Kysymyksenasettelu on kovin kapea ja yksisilmäinen. Nuoret näkevät maanpuolustuksen todennäköisesti laajemmin kuin vain aseellisena puolustamisena. Tästä kertoo myös laskenut kiinnostus armeijan käymiseen. Nuoret ovat kansainvälisempiä ja ymmärtävät diplomatian merkityksen maiden välisten konfliktien ensisijaisena ratkaisijana. Kysymystä olisi syytä päivittää, koska maata voi ja tulee puolustaa monella tavalla.
Maata voi puolustaa opiskelemalla ja kehittämällä itseään, jotta voi parhaiten työllään palvella maataan. Maataan voi puolustaa auttamalla apua tarvitsevia lähimmäisiään. Maataan voi puolustaa hoitamalla sairaita ja vanhuksia. Maataan voi puolustaa tekemällä jokapäiväisen työnsä mahdollisimman hyvin. Maataan voi puolustaa edistämällä tasa-arvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta.
Maataan voi puolustaa tutustumalla naapurikansojen ja muidenkin kansojen elämään ja kulttuuriin ja kehittää hyviä suhteita muihin kansoihin ja ihmisiin eri maissa. Maata voi puolustaa diplomaattisin ratkaisuin ja neuvotteluin erilaisissa ristiriitatilanteissa. Maataan voi puolustaa tutustumalla historiaan ja suurten rauhanrakentajien ajatteluun ja toimintaan.
Pablo Neruda kuvaa kirjassaan ”Tunnustan eläneeni”, kuinka ennen toista maailmansotaa Euroopassa vallitsi asevarustelun hysteria. Sitten uusimpia aseita testattiin Espanjassa, kun kenraali Franco nousi tasavaltalaista hallitusta vastaan ja sai käyttöönsä huippuluokan aseita. Kun aseita oli tarpeeksi, niitä myös käytettiin. Ja tulokset tunnemme.
Rauha rakentaa. Sota sortaa ja tuhoaa.
Veikko Väntänen
Toholampi
uutiskirje 
