Yli puolet 16–20-vuotiaista nuorista tuntee olonsa ainakin joskus yksinäiseksi. Noin joka neljäs työelämän ulkopuolella oleva työikäinen kokee olevansa yksinäinen melko usein tai jatkuvasti. Noin joka kolmas yli 65-vuotias tuntee itsensä ajoittain yksinäiseksi. Tässä vain muutamia poimintoja siitä, kuinka suomalaiset kokevat ja potevat yksinäisyyttä.
Yksinäisyys lävistää koko suomalaisen yhteiskunnan jättäen siihen vääjäämättä oman jälkensä. Kaikista karmeimman jäljen se jättää kuitenkin yksinäiseen ihmiseen ja hänen elämäänsä.
Meillä jokaisella on tarve tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin olemme. Meillä jokaisella on halu tulla huomatuksi ja arvostetuksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi. Jos ympäriltä puuttuvat toiset ihmiset, eivät nämä luonnolliset tarpeet millään täyty. Se jos mikä jättää jäljen.
”Jokaisella on tarve tulla kohdatuksi.”
Puhumme paljon esimerkiksi syrjäytymisestä, mielenterveysongelmien yleistymisestä ja päihteiden käytön lisääntymisestä, mutta kuinka usein puhummekaan näiden ilmiöiden juurisyistä?
Tässä ajassa, jossa keskitymme hyvinvoinnin kasvattamisen sijaan hyvinvoinnin leikkaamiseen ja kurjistamiseen, ei ole oikeastaan ihme, että näin moni meistä syrjäytyy tai on yksinäinen. Kuinka paljon yhteiskunnassa on jäljellä paikkoja kohtaamisille ja ihmisenä olemiselle toinen toisillemme? Ei niitä paikkoja liikaa ole.
Liikaa ei ole myöskään jäljellä ihmisiä, joilla on aikaa ja mahdollisuuksia olla ihan vain ihminen toiselle ihmiselle. Pahimmillaan yksinäinen ihminen ajautuu hakemaan ymmärrystä ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta hänelle haitallisesta ympäristöstä, kuten esimerkiksi päihde- ja rikollisporukoista.
Yksinäisyyttä ei poisteta sormia napsauttamalla eikä sysäämällä vastuuta siitä jollekin yksittäiselle toimijalle. Meidän on uskallettava tarttua härkää sarvista ja myöntää se, että tarvitsemme yhteiskunnan eri sektoreiden läpi leikkaavan kansallisen ohjelman yksinäisyyden torjuntaan.
Ohjelman keskiössä tulee olla riittävien resurssien turvaaminen valtion toimesta koulutukseen, erityisesti peruskouluun, sekä satsaaminen terveydenhuollon ennaltaehkäiseviin palveluihin kaikkia ikäryhmiä ajatellen.
Konkreettisia tekoja voisivat olla esimerkiksi nuorisotyön tai psykiatristen sairaanhoitajien jalkauttaminen osaksi koulutyön arkea ja taata riittävät resurssit kotihoitoon.
Miikka Kortelainen
Kajaani
uutiskirje 