Turkin hyökkäys yhdistää kurdeja

Yhteinen vihollinen yhdistää” pätee käänteisesti kurdien kohdalla. Neljän valtion kesken jaetun Kurdistanin asukkaat taistelevat neljää vihollista – Turkkia, Syyriaa, Irakia ja Irania – vastaan. Kurdijohtajat eivät ole osanneet käyttää historiallisia mahdollisuuksia parantaa kurdien asemaa.

Vaikka 40 miljoonan suuruinen kurdikansa on yksi Lähi-idän suurista ryhmistä, se on sisäisesti hajanainen ja Kurdistania hallitsevat maat ovat lisänneet tietoisella politiikalla kurdien erimielisyyksiä. Tilanne saattaa muuttua, sillä nuori kurdisukupolvi puhuu yhteistyön tärkeydestä.

– Taistellaan ensin vihollista vastaan, ja selvitetään sitten keskinäiset välimme, eräs mies toteaa.

Muutoksia saattaa tulla myös korkealla kurditasolla. Kurdistanin autonomisen alueen ex-presidentti Masoud Barzani on twiitannut tuestaan Syyrian kurdeille, vaikka hän on aiemmin tehnyt yhteistyötä Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin kanssa.

Turkin valheellinen perustuslaki

Kaoottisen nykytilanteen syynä on Lähi-idän rajojen vetäminen osmani-imperiumin hajotessa ensimmäisen maailmansodan jälkeen Britannian ja Ranskan salaisen Sykes-Picot-sopimuksen mukaisesti. Niiden etupiirialueista muodostui Irak ja Syyria. Näihin maihin laitettiin kansoja, joiden riidat ovat kestäneet yli tuhat vuotta: sunneja, šiioja, kurdeja ja alaviitteja. Lähi-itään vedettiin konflikteja synnyttävät rajat.

Turkin valtion perustamisasiakirja on Lausannen rauhansopimus vuodelta 1923. Siinä ei puhuta vähemmistöjen oikeuksista, vaikka vain puolet Turkin kansalaisista on etnisesti turkkilaisia. Turkin perustuslaki pohjautuu tähän sopimukseen. Koska siinä ei mainita vähemmistöjä, Turkin virallinen linja on, ettei vähemmistöjen oikeuksista tarvitse edes keskustella, koska niitä ei ole.

Syyrian ja Turkin välinen raja jakaa Länsi- ja Pohjois-Kurdistanin. Raja vedettiin yhtä summittaisesti kuin siirtomaavallasta itsenäistyvien valtioiden rajat Afrikassa. Se halkaisee kyliä ja sukuja. Asukkaista tuli kansalaisia kahteen keskenään riitaisaan maahan, jotka molemmat kehittyivät diktatuureiksi.

Turkissa Kemal Atatürkin yksinvaltaa seurasi sotilasdiktatuureja ja Recep Tayyip Erdoğanin yhä diktatorisemmat otteet. Syyrian diktaattorin sukunimi on ollut vuodesta 1970 lähtien al-Assad, isä Hafezin seuraajaksi nousi vuonna 2000 Bashar al-Assad.

Sekä Turkki että Syyria ovat yrittäneet vuosikymmeniä saada omat Kurdistanin osansa todelliseen hallintaansa. Kumpikin yrittää sulauttaa kurdit enemmistöväestöön. Turkin päätavoite on tukahduttaa kurdin kieli, onhan muiden Turkin vähemmistöjen kielet saatu jo pääosin tapettua. Turkin kurdien tärkein vaatimus on saada kurdin kielelle vähemmistöasema ja kurdinkielinen koulutus lapsille.

Vuoden 1980 sotilasvallankaappaus lamaannutti Turkin siviiliyhteiskunnan, mutta 1990-luvulta lähtien kurdit ovat perustaneet puolueita, ja saaneet edustajia parlamenttiin, mutta toiminta tukahdutetaan.

Vuoden 2018 presidentinvaaleissa Erdoğanin vastaehdokas, HDP-puolueen Selahattin Demirtas sai 8,4 prosenttia äänistä, vaikka hän oli vankilassa silloin kuten nytkin. Myös sananvapautta tukahdutetaan rajusti. Viime viikolla kaksi turkkilaista toimittajaa kirjoitti kriittisen twiitin hyökkäyksestä Syyriaan – molemmat pidätettiin heti.

Kurdistanin työväenpuolue PKK on perustettu 1984 ajamaan kurdien oikeuksia.

– Valtio sanoi aina, ettei kurdeja ole olemassa, emme voi puhua sellaisesta mitä ei ole. Mutta kun osoitat jotakuta kalašnikovilla, hän ei voi sanoa, että sinua ei ole, eräs kurdinainen selittää.

Rojavan autonomia uhattuna

Syyria salli 1990-luvulla PKK:n toimia sieltä käsin heikentääkseen Turkkia, vaikka se kielsi omien kurdien oikeudet. Suurta osaa heistä hallitus kohteli parin sukupolven ajan laittomina maahanmuuttajina, joiden asema oli samanlainen kuin paperittomien siirtolaisten tilanne Euroopassa. PKK:n leirit innostivat Syyrian kurdeja ajamaan omia oikeuksiaan. He perustivat Abdullah Öcalanin ideologiaan perustuvan PYD-puolueen, joka korostaa paikallisautonomiaa.

Syyrian sisällissodan alkaessa 2011 armeija ei halunnut kahta rintamaa. PYD pystyi Salih Muslimin johdolla hyödyntämään tilaisuuden ja sai Rojavalle, eli Länsi-Kurdistanille, autonomian. Rojavan demokratia on poikkeus Lähi-idän diktatuurien keskellä. Koska se on pysynyt Syyrian sisällissodan ulkopuolella, sinne on paennut runsaasti ihmisiä muualta Syyriasta. Kurdien YPG-armeija pysäytti ISISin Rojavan rajoille.

YPG:n sotilaat ovat vartioineet tuhansia ISIS-terroristeja ja heidän perheenjäseniään ilman kansainvälisen yhteisön tukea. Turkin hyökkäyksen alettua YPG ilmoitti, ettei sillä ole aikaa vahtia ISIS-vankeja. Terroristien joukkopaot alkoivatkin samana päivänä kuin Turkin hyökkäys.

Kurdien saatua ISISin vastaisessa sodassa tukea Yhdysvalloilta Damaskoksen ja Rojavan välit viilenivät ja hallitus alkoi pitää PYD:tä amerikkalaisten agenttina. Presidentti Donald Trumpin petettyä kurdit niiden välit ovat parantuneet nopeasti.

Lähi-idän liittolaiskuviot perustuvat strategiaan ”viholliseni vihollinen on ystäväni”. Nyt saattaa syntyä yllättäviä liittolaissuhteita, ja Venäjä täyttää Yhdysvaltojen jättämää tyhjiötä.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tapasi Erbilissä 8.10. Irakin Kurdistanin autonomisen alueen johtoa, joka on aiemmin ollut amerikkalaisten liittolainen. Venäjä tukee Syyriaa, mutta länsimaiden kritiikki on lähentänyt Turkkiakin Venäjään. Erikoisia ovat myös Israelin ja Iranin antamat samansävyiset kurdeja tukevat lausunnot.