Suomen kielellä on ilahduttavasti ilmestynyt historian yleisesityksiä maista ja alueista, jotka aikoinaan jäivät vähemmälle huomiolle. Marja-Leena Heikkilä-Hornin Kaakkois-Aasian historia kokoaa yhteen tuon alueen historian aina varhaiskulttuureista viime vuosien tapahtumiin.
Nykyisissä Kaakkois-Aasian maissa varhaishistorian kirjoittaminen on usein asetettu palvelemaan kansallisia päämääriä. Syntyy kiistoja siitä, mikä etninen ryhmä rakensi mitäkin loisteliasta ja kenen kulttuuri on vanhinta.
Esimerkiksi Thaimaassa ei tunnusteta Sumatralla ja Malakan niemimaalla 600–1300 -luvuilla hallinneen Srivijayan valtakunnan ulottumista nykyisen Thaimaan alueelle, koska virallisen näkemyksen mukaan korkeakulttuuri ei voinut siirtyä etelästä pohjoiseen. Kambodzhassa on kiistelty siitä, ketkä ovat ”aitoja khmerejä”, monietnisessä Malesiassa korostetaan malaijeja.
Varhaishistoriasta löytyy selityksiä nykypäiväänkin. Filippiinien varhainen yhteiskunta oli hyvin perhekeskeinen, minkä katsotaan pohjustaneen poliittisten perhedynastioiden syntyä. Yhä 60 prosenttia parlamenttipaikoista menee perinteisille poliitikkoperheille, jotka ovat yleensä myös maanomistajia ja taloudellista eliittiä.
Espanjalaisten tuotua kristinuskon Filippiineille uudelle kristitylle nimettiin kummivanhemmat. Tästä muotoutui järjestelmä, joka edelleen pitää yllä puolifeodaalista isäntä-renkisuhdetta rikkaiden ja köyhien välillä.
Siirtomaakausi loi
pohjaa ongelmille
Monien nykypäivän ongelmien taustalla on siirtomaavaltojen toiminta.
Hajota ja hallitse -politiikassa suosittiin joitakin ryhmiä. Aiemmin tuntematon rotukäsite tuotiin alueelle. Koulutusta tarjottiin vain pienelle eliitille, siirtomaa-armeijoihin värvättiin ”soturikansoja” eli vuoristokansoja ja etnisiä vähemmistöjä.
Maihin tuotiin systemaattisesti kouluttamatonta työvoimaa muualta Aasiasta. Britit ryhtyivät 1800-luvulla tukemaan eteläintialaisten muuttoa siirtomaihinsa Kaakkois-Aasiassa. Ranskalaiset hallitsivat Saigonista ja lähettivät vietnamilaisia virkamiehiä Laosiin ja Kambodzhaan.
Kiinalaisia on ollut Kaakkois-Aasiassa ainakin 1400-luvulta lähtien, mutta siirtomaavallat tukivat kiinalaisen työvoiman muuttoa alusmaihinsa. Samalla eurooppalaiset siirtomaavallat loivat keinotekoisia vähemmistöjä korostamalla kiinalaisten ulkopuolisuutta ja häivyttivät oman asemansa todellisena vähemmistönä.
Nykyisin kiinalaiset ovat usein maiden talouseliittiä. Heikkilä-Hornin mukaan esimerkiksi kaikki Thaimaan, Malesian, Indonesian ja Filippiinien rikkaimmat perheet ovat kiinalaista syntyperää. Toisaalta kiinalaiset ovat monesti joutuneet vainojen kohteeksi.
Siirtomaavallat suosivat hajota ja hallitse -politiikassaan joitakin ryhmiä.
Siirtomaavaltojen vetämät mielivaltaiset rajat aiheuttavat yhä konflikteja.
Myös uskontojen politisoiminen aloitettiin jo siirtomaakaudella, ja se voimistui kylmän sodan ajan kommunisminvastaisessa taistelussa. Islaminuskoisissa Malesiassa ja Indonesiassa islamin radikalisoitumista ja wahhabismia pidettiin pienempänä pahana kuin opiskelijoiden vasemmistolaista radikalisoitumista.
Ainoana muodollisesti itsenäisenä pysyi Thaimaa, joskin se oli vahvasti eurooppalaisten vaikutusvallan alla. Kun Thaimaassa 1930-luvulla ryhdyttiin rakentamaan thai-identiteettiä, piti löytää perivihollinen. Se ei voinut olla Kambodzhan vihollisena esitetty Vietnam, ei thaimaalaisen eliitin alkuperämaa Kiina eikä mikään Euroopan maa. Ikiaikaiseksi, kouluissa yhä opetettavaksi, periviholliseksi valikoitui siis Burma (nykyinen Myanmar).
Suurin merkitys kaakkoisaasialaisella siirtomaalla oli Hollannille, jonka budjetista parhaimmillaan 25 prosenttia tuli Indonesiasta. Siirtomaavalta oli julma ja rasistinen; hollantilaisten harjoittama rotuerottelu Jaavalla pohjusti Etelä-Afrikan myöhempää apartheid-politiikkaa.
Kylmän sodan kuuma
rintama Vietnamissa
Useissa Kaakkois-Aasian maissa itsenäisyysliikkeen juuret ovat viime vuosisadan alkuvuosikymmenissä, mutta toisen maailmansodan aikainen japanilaismiehitys vauhditti kehitystä. Vain osa maista oli vastentahtoisesti Japanin miehittämiä, osassa hallitukset tosiasiassa liittoutuivat japanilaisten kanssa.
Mielenkiintoinen kuriositeetti on, että myöhemmällä Pohjois-Vietnamin johtajalla Ho Tshi Minhillä oli toisen maailmansodan aikana läheiset suhteet Yhdysvaltain silloiseen tiedustelupalveluun OSS:ään. OSS aseisti Hon joukkoja eli Viet Minhiä ja sen joukot antoivat amerikkalaisille tiedustelutietoa japanilaisten liikkeistä. Vietnamin sodassa Ho oli Yhdysvaltain vihollinen.
Toisen maailmansodan jälkeen itsenäistyneille Kaakkois-Aasian maille ei annettu mahdollisuutta pyrkiä puolueettomuuteen. 1950-luvulla syntyneen sitoutumattomien maiden liikkeen aasialaisia johtajia olivat Burman U Nu, Indonesian Sukarno ja Kambodzhan Norodom Sihanouk. Heidät kaikki syöstiin vallasta sotilaskaappauksilla, joita Yhdysvallat tuki suoraan tai epäsuorasti.
Kylmän sodan kuumin rintama oli Vietnamin riisipelloilla, jonka sivusodissa Yhdysvallat kylvi pommeja Kambodzhaan ja Laosiin.
Vihanpito jatkui niin, että kun Vietnam lopetti punakhmerien hirmuvallan vuodenvaihteessa 1978–1979, Yhdysvallat liittolaisineen tunnusti punakhmerien edustajan Kambodzhan edustajaksi YK:ssa aina vuoteen 1993 saakka.
Demokratia ottanut
takapakkia alueella
Marja-Leena Heikkilä-Hornin mukaan Kaakkois-Aasian maat eivät ole edenneet kohti länsimaista demokratiaa niin kuin 1980-luvulla kuviteltiin, huolimatta talouden avautumisesta ja väestön keskiluokkaistumisesta. Ihmisoikeudet, lehdistönvapaus ja edustuksellinen demokratia ovat viime vuosina pikemminkin ottaneet takapakkia.
Kaikki Kaakkois-Aasian maat ovat autoritaarisia, vaikka olisivatkin muodollisesti demokratioita. Niissä on useimmiten vallalla avoin henkilökultti ja hyvä veli -verkostoihin perustuva klientelismi. Valta ja omaisuus keskittyvät pienelle eliitille, joka on kytköksissä toisiinsa avioliittojen tai muiden sukulaisuussuhteiden kautta.
Useimmat puolueet ovat yhden henkilön kannatusyhdistyksiä ja vaalit teatteria. Länsimaisille kehitysavun antajille ja sijoittajille näyttää riittävän, että vaalit ovat muodollisesti vapaat. Kiinan vaikutus kasvaa jatkuvasti. Politiikka on miesvaltaista, ja etninen monimuotoisuus luo poliittisia ongelmia.
Heikkilä-Hornin sanoin Kaakkois-Aasian eliitti osoittaa myös hämmästyttävää piittaamattomuutta asuinmaansa ympäristöä kohtaan.
Valitettavasti Heikkilä-Hornin yhteenveto Thaimaasta sopii soveltaen moneen muuhunkin Kaakkois-Aasian maahan: ”Tosiasiassa Thaimaan politiikka kiertää kehää vaaleista sotilasvallankaappaukseen, epädemokraattiseen perustuslakiin ja taas uusiin vaaleihin. Armeijan eri yksiköt käyvät valtataistelua keskenään ja myös poliisikuntaa vastaan. Thai-kiinalainen liikemieseliitti taistelee sekin keskenään ja armeijaa vastaan. Kaikki osapuolet vetoavat kuningashuoneeseen ja uhkailevat toisiaan Thaimaan ankaralla majesteettirikoslailla. Tavallinen kansa vedetään aika ajoin mukaan väkivaltaisiin mellakoihin, joissa on kyse lähinnä eliittien välisestä valtataistelusta.”
Marja-Leena Heikkilä-Horn: Kaakkois-Aasian historia. Gaudeamus 2020. 512 sivua.
Juttuun korjattu 28.9.2020 Marja-Leena Heikkilä-Hornin etunimi Maija-Leenasta Marja-Leenaksi.
lehti 