Tukkateatteri esittää identiteettipolitiikan lyhyen oppimäärän

Jos jätät minut, minä unohdan sinut pyyhkimällä sinut pois muistoistani. Miksi tämä uhkaus toimii huonosti parisuhteissa? Eron jälkeen ihminen on eräänlaisessa elämänsä alkupisteessä, jossa parisuhteen vuosien yhteiset kokemukset nollataan. Lähtevätkö myös vuosien aikana jaetut yhteiset ajatukset karkuteille?

Tamperelaisen Tukkateatterin uutuusnäytelmässä Jälleennäkemisiä neljä ex-paria kohtaavat ensi kertaa vuosien jälkeen eräässä kaupungissa ennalta arvaamattomasti arjen keskellä. On vaarana, että yllättävistä tapaamisista muodostuu naamiaiset ilman naamareita. Ja läheltä pitää, että näin käy. Näytelmän kirjoittaja on espanjalainen Jerónimo Cornelles. Näytelmä ensiesitettiin vuonna 2007 ja palkittiin samana vuonna parhaana tekstinä Abril-palkinnolla. Tukkateatterille näytelmän suomennoksen laati Aino Lehtonen, ja ohjasivat Paula Folqués ja Katri Häti.

Jälleennäkemisissä parisuhteet eivät noudata perinteisiä kaavoja. Draamaa ja komediaa sekoittamalla osoitetaan, että rakkaus, elämä ja kuolema eivät piittaa ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta. Komediallisuus ja traagisuus pysyvät tasapainossa, vaikka kaikki näytelmän henkilöt ovat nykyisessä elämässään ”vääräparisia” suhteessa menneisyyteensä. Antonio Canalsin erittäin pelkistetty lavastus mahdollistaa hienosti heti alussa jokaisen henkilön tulon vuorollaan ulos ”kaapista,” sermin takaa.

Muodonmuutos on mahdollinen

Alkukohtauksessa Eeva (Paula Folqués) tapaa ruokatunnilla kahvilassa Selmin (Juho Laitinen), joka paljastuu hänen entiseksi avomiehekseen Samueliksi, jolle neljän vuoden takaisen eron jälkeen on ilmaantunut tissit ja hän on pukeutunut naiseksi. Eeva ei ota näkemäänsä todesta, vaan kehottaa Samuelia menemään vaihtamaan kyseisen ”vappuasunsa” normaalin miehen vaatteisiin.

Samuelin kertoessa Eevalle Selmiksi muuttumisensa tarinan, ettei hän ole mies eikä nainen vaan henkilö, eikä seksuaalisuudella ole mitään tekemistä sukupuolisuuden kanssa, Eevan menneisyyden muistot kääntyvät ylösalaisin.

Lopulta Eeva tunnustaa Selmille, että hänen nykyinen avomiehensä on biseksuaali, hänen sisarensa on lesbo, ja nyt kun Samuelista on tullut henkilö nimeltä Selmi, hän ei enää ymmärrä, mitä mistäkin pitäisi ajatella.

Selmi filosofoi, että ennen Selmiksi muuttumistaan hän näki itsensä peilistä utuisena kuin usvan läpi, mutta pikku hiljaa alkaa omakuva selkiintyä. Lisäksi hän kertoo Eevalle elämänsä traagisen salaisuuden sekä hurjan suunnitelman, joka saa Eevan pään entistä enemmän pyörälle.

Tämän ensimmäisen kohtauksen jälkeen katsoja on riisuttu aseista ottamaan vastaan, mitä tuleman pitää. Ja tarjolla onkin melkoinen identiteetti-politiikan parituntinen, kun seuraavat kolme paria, Laura (Päivi Rötsä), Maria (Katri Häti), Aino (Tuulia Korpela), Markus (Sami Laakso), Paul (Jaakko Mela) ja Iiro (Henry Mäkisalo) kertovat tarinansa.

Näytelmässä käännetään tragikoomisin keinoin joka puolella vellova seksuaali-identiteetti-keskustelu niin sanotusti kivi kiveltä. Mutta selkää ei tosiasioille käännetä eikä silmiä ummisteta. Ja kun kyseessä on espanjalainen teksti, ei voi välttyä myöskään huomaamasta, että vahvoja vaikutteita näytelmään on saatu Pedro Almodóvarin hulvattomista elokuvista. Katsojalle tehdään myös selväksi, kuka on määrännyt kussakin parisuhteessa kaapin paikan. Ja se, että menneisyys kävelee vastaan aina odottamatta edestäpäin eikä hiiviskelee hiljaa takanasi.

Kohtalo vai tilastollinen keskiarvo?

Kiireinen nykyajan ihminen haluaa uskoa kohtaloon vain silloin, kun se hänelle itselleen parhaiten sopii. Tehokkuutta ja rahallisia voittoja palvova ajattelu on typistänyt kohtalon tilastolliseksi keskiarvoksi. Kreikkalaisessa mytologiassa kohtalon jumalatar Nemesis piti huolen, että ihmisen menestykset ja vastoinkäymiset tasapainottivat toinen toisensa. Nemesis sekoitti kunkin elämän valttikorttipakan säännöllisin väliajoin tasoittamalla kaiken maallisen onnen vastaavalla määrällä onnettomuutta, jotta jännitys elämän pelissä säilyi. Lauralle (Päivi Rötsä) tämä maaginen tilastollinen keskiarvo, tässä tapauksessa yksi tuhannesta, osuu kohdalle käänteisenä lottovoittona.

Aino Lehtonen on soveltanut näytelmän käännöksen mainiosti Suomen oloihin. Henkilöiden luonteenpiirteet hahmotellaan alustavasti myös sen mukaan, mistä päin Suomea he ovat kotoisin, ja se syventää henkilöiden persoonallisuutta.

Näyttelijöiden vuoropuhelu on täsmällistä ja elävää, ja mikä parasta, kaikista maneereista vapaata. Tästä lienee kiittäminen niin ohjaajia kuin näyttelijöitä itseään. Ja mikä hienointa, näyttelijöiden pokka pitää, mutta herkkyys sekä katsekontakti niin yleisöön kuin toisiin näyttelijöihin säilyy koko ajan rikkumattomana. Ja juuri tässä piilee pienen huoneteatterin esityksen intiimiys. Tuore ja laadukas esitys.

Tukkateatteri: Jälleennäkemisiä, käsikirjoitus: Jerónimo Cornelles, suomennos: Aino Lehtonen. Ohjaajat: Paula Folqués ja Katri Häti, lavastus: Antonio Canals, valot: Sara Aaltio, musiikki: Paloma Catalá Parga, puvustus: Minna Kekkonen ja Sari Virtanen, äänet: Katri Häti, maskeeraus: Juuli Immonen.
Rooleissa: Päivi Rötsä, Tuulia Korpela, Henry Mäkisalo, Jaakko Mela, Sami Laakso, Juho Laitinen, Katri Häti ja Paula Folqués.
Näytelmän Suomen kantaensi-ilta oli 28.11.2020. Esitykset jatkuvat 23.1.2021 saakka.

Juttuun korjattu 3.12.2020 esityksen suomentajan nimi. Hän on Aino Lehtonen. Ei siis Katja Sarparanta, kuten jutussa virheellisesti väitettiin.