Koronaoloissa järjestetyt linnanjuhlat olivat poikkeukselliset. Yle ja presidentinkanslia rouva Jenni Haukion johdolla tehty kokonaisuus oli viihdyttävä, mutta etäinen. Aivan kuten linnanjuhlissakin kansalaiset olivat katsomossa.
Tässä juhlassa sisältö löi kirkkaasti kättelyseremoniat juhlapukuineen. Toimittajatkin pääsivät lähemmäksi normaalia työtään. Perinteisissä linnanjuhlissa vieraiden pukuloiston arviointi jää päällimmäiseksi.
Kulttuuriesitykset olivat kokonaisuudessa parasta. Ehdoton linnanjuhlien suosikkini oli näyttelijä Seela Sellan esitys, joka puhalsi elämänmakuista henkeä yleviin sanoihin. Pala teatterin lumoa siirtyi kotikatsomoihin.
Miksei linnanjuhlatkin voisi rakentaa tulevaisuudessa uuteen normaaliin?
Jatkoilla Ismo Alanko oli lyömätön. Kun Suomi putos puusta –biisi on ajankohtainen edelleenkin, näidenkin juhlan hengen mukaisesti.
Millainen Suomi-kuva on itsenäisyyspäivän kuvastoa? Nostalginen ja siloteltu. Katsojien lähettämissä luontokuvissa kaupunkiluontoa ei juuri näkynyt. Suomi on edelleen peltojen, järvien, hiljaisten kylien ja kyläteiden maa.
Kuvat kertovat kaipuusta vuosikymmenten takaiseen menneeseen idylliin, joka hyvinvointivaltion näkökulmasta oli vähemmän idyllinen. Kansakunnan kuvasto luonnosta – juhlaotoksen perusteella – on hyvin yhtenäinen.
Juhlan kunniaksi rosoisuus oli pyyhkiytynyt pois. Kuvastoa voi verrata toisenlaiseen arki-Suomeen, joka välittyy viime kevään koronatunnelmista valokuvaajien Poikkeustila 2020-hankkeessa.
Näissä kuvissa luonto(kin) on monimuotoisempi – puhumattakaan ihmisistä ja heidän arjestaan.
Perusduunareita, työttömiä, asunnottomia tai maahanmuuttajia ei näihin juhliin juuri osallistettu kuin välillisesti. Ylen tekemiin insertteihin sisältyi laaja kirjo monenlaisia elämänpiirejä.
Heikoimmassa asemassa elävät esitettiin avustuksen kohteina. Kiitos avustustyöntekijöiden tärkeälle työlle, mutta samalla olisi voinut kuulla jossain muodossa heitäkin, joita autetaan. Asunnottomia, pienituloisia perheitä ja monia muita, jotka ovat hätää kärsimässä.
Inserteissä ei välittynyt aito elämisen maku, ja ne jäivät kliseisiksi. On vaikea rikkoa itsenäisyyspäivän pyhyyttä arkisella elämänmenolla. Siihen olisi ollut nyt mahdollisuus poikkeuksellisen juhlakonseptin ansiosta.
Ymmärrettävää kyllä, että juhlien teemojen kirjon siirtämisessä verkkoon tulee runsauden pula, ruokineen, pukuineen ja menneine linnanjuhlien loistoineen.
Suomen itsenäisyyspäivä on juhlallinen, historiaan katsova ja sotaa kunnioittava. Insertteihin mahtui toki myös yksi nuori, jolle itsenäisyys ei ole kovin merkityksellinen.
Itsenäisyyden kuvaston päivittäminen modernimmaksi on paikallaan. Se ei ole historian tekojen mitätöimistä, vaan uudenlaisen yhteisöllisyyden luomista.
Haukion korostama yhteisöllisyyden luominen aidossa mielessä edellyttää myös rosoisuuden nostamista. Yhdysvaltojen poliittinen, kulttuurinen ja yhteisöllinen jakautuminen on pelottava esimerkki. Osa kokee jääneensä eliitin jalkoihin.
Yhteisöllisyyden puuttuminen – kuplautuminen entistä tarkkarajaisemmin – on uhka myös demokratialle. Siitä Yhdysvallat on varottava esimerkki.
Presidenttiparilta kysyttiin eilen, että muuttuvatko linnanjuhlat. Presidentti Sauli Niinistö vastasi varovaisesti, mutta mielikuvaksi jäi, että asiaa ainakin pohditaan.
Kannattaa vakavasti harkita linnanjuhlien muuttamista kättelyseremonioista kansanjuhlan suuntaan. Monessa muussakaan asiassa ei koronan jälkeen ole paluuta niin sanotusti vanhaan normaaliin.
Miksei linnanjuhlatkin voisi rakentaa uuteen normaaliin? Kättelyseremonioita ei tuntunut Niinistökään jääneen kaipaamaan.
uutiskirje 
