Vuosi 2020 toi joukon myönteisiä ilmastouutisia. Niitä eivät olleet koronapandemian aiheuttamat tilapäiset päästövähennykset, vaan aivan muut asiat.
Ykköseksi on nostettava se, että Joe Biden voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit tai oikeastaan se, että Donald Trump ei voittanut. Biden ei ole sadun hyvä haltia, joka sauvan heilautuksella muuttaa kaiken. Voi kuitenkin vain kuvitella, mitä tuhoa neljä vuotta lisää Trumpia olisi aiheuttanut.
Trump irrotti Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta, vähätteli ilmastotiedettä, pilkkasi nuoria ilmastoaktivisteja ja sabotoi ilmastotoimia parhaansa mukaan.
Biden on ilmoittanut palauttavansa Yhdysvallat Pariisin sopimukseen, järjestävänsä keväällä maailman suurimpien talouksien ilmastohuippukokouksen, tähtäävänsä Yhdysvaltain hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä, kuuntelevansa tarkalla korvalla ilmastoaktivisteja ja nimittävänsä raskaan sarjan poliitikon John Kerryn ilmastolähettilääkseen.
Toinen merkittävä uutinen oli Kiinan presidentin Xi Jinpingin YK:n yleiskokouksessa tekemä yllättävä ilmoitus, että Kiina pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2060 mennessä.
Ei tarvitse olla sinisilmäinen ja kuvitella, että kaikki tuo toteutuu noin vain. Mutta Kiina ja Yhdysvallat ovat kaksi suurinta hiilidioksidin päästäjää. Niillä on vaikutusta esimerkkeinä ja isoina toimijoina. Muiden on nyt vaikeampi mennä sen taakse, että kun Kiina ja Yhdysvallat eivät tee mitään.
Kohti hiilineutraaliutta
Vuoden 2015 Pariisin ilmastosopimuksessa asetettiin tavoitteeksi, ettei ilmaston lämpeneminen vuosisadan loppuun mennessä ylittäisi 2 astetta verrattuna esiteolliseen aikaan, ja yritetään päästä vielä tiukempaan 1,5 asteen rajaan.
Pariisin sopimuksessa ei ole sitovia mekanismeja eikä sanktioita. Toteutus on täysin maiden itsensä asettamien tavoitteiden varassa. Niitä kannustetaan kiristämään aika ajoin.
Ensimmäinen tarkastelukausi päättyy tämän vuoden lopussa. Joulukuun puoliväliin mennessä 127 maata oli asettanut vuosiluvun, johon mennessä ne pyrkivät hiilineutraaleiksi. Yhdessä ne edustavat kahta kolmasosaa maailman päästöistä.
Britannia asetti viime vuonna tavoitevuodeksi 2050. Tänä vuonna EU, Etelä-Korea ja Japani ovat asettaneet saman tavoitteen. Jopa vahvasti hiilestä riippuvainen Etelä-Afrikka tähtää vuoteen 2050.
Kiinan ja Yhdysvaltain liittyessä mukaan on ehkä syntynyt ”kriittinen massa”, jonka jälkeen paine muita kohtaan kasvaa. Suurista maista tai merkittävistä fossiilisen energian tuottajista kunnon tavoitteita tarvittaisiin Brasilialta, Venäjältä, Saudi-Arabialta, Australialta ja Intialta.
Lisää aihetta optimismille antaa se, että uusiutuvan energian hinta on pudonnut ratkaisevasti. Aurinkoenergia on jo kustannustehokkain sähköntuotantomuoto.
Valtiot eivät ole ainoita toimijoita. Lukuisat kaupungit, alueet, maakunnat ja yksittäiset yhtiöt tekevät omia ilmastotoimiaan. Näin on tapahtunut Yhdysvalloissakin Trumpista huolimatta.
Mutta se toteutus
Kaiken optimismin jälkeen on valitettavasti siirryttävä synkempiin säkeisiin.
On tietysti hyvä, että nyt valtiojohtajat kilpailevat siitä, kuka näyttää ilmastoystävällisimmältä. Ikävä kyllä, puheet eivät yksin riitä.
Mitä kauempana on tavoiteaika, sitä helpompi on tehdä lupauksia. Vuosi 2050 on vielä niin kaukana, että nykyiset poliitikot eivät silloin enää ole vastuussa.
Jotta vuosisadan puolivälin tavoitteisiin päästäisiin, ripeisiin toimiin olisi tartuttava nyt. Silloin poliitikot saavat vastaansa äänestäjäryhmät, jotka voivat menettää (tai kuvittelevat menettävänsä) jotakin.
Pariisin sopimusta tehtäessä laskettiin, että tavoitteeseen päästään, jos vuosittain vähennetään globaaleja päästöjä seitsemällä prosentilla. Ensimmäisen neljän vuoden aikana päästöt kuitenkin vain kasvoivat. Alkuun olisi siis kirittävä tämä kuilu umpeen.
Sattumoisin koronavuoden 2020 arvioidaan pudottavan päästöjä juuri tuolla seitsemällä prosentilla. Se tapahtui suuren inhimillisen kärsimyksen ja yhteiskunnallisen kaaoksen hinnalla, mikä ei tietenkään ole tavoiteltavaa.
Yhden vuoden päästövähennyksillä ei edes ole merkitystä, jos ensi vuonna palataan jälleen entiselle nousukäyrälle.
Koronavuosi osoitti kuitenkin, että yhteiskunnat pystyvät suuriin muutoksiin, kun hätä on kyllin suuri.
Koronaelvytys antaisi tilaisuuden investoida puhtaampaan teknologiaan. Valitettavasti jopa yli puolet G20-maiden elvytysrahoista on menossa fossiilitalouteen.
Puolitoista astetta jo lähellä
Ilmasto on nyt lämmennyt esiteolliseen aikaan verrattuna 1,2 astetta. Puolentoista asteen raja on siis jo lähellä. Carbon Brief -nettisivuston mukaan se ylittyy nykyvauhdilla vuosien 2026 ja 2042 välillä ja vuosien 2026 ja 2057 välillä, jos siirrytään Pariisin sopimuksen uralle.
Raja saattaa siis tulla vastaan jo kuuden vuoden kuluttua, vaikka tartuttaisiin tiukkoihin toimiin. Tämä johtuu siitä, että hiilidioksidi säilyy pitkään ilmakehässä. Tämän päivän ilmastoon vaikuttavat vuosikymmenien aikana kumuloituneet kasvihuonekaasut.
Tärkeämpää onkin se, että ryhtymällä pian tehokkaisiin toimiin pystyttäisiin vähentämään katastrofaalisten seurausten todennäköisyyttä tulevina vuosikymmeninä.
Useimpien arvioiden perusteella nykyvauhdilla oltaisiin menossa yli 3 asteen lämpenemiseen vuosisadan loppuun mennessä.
Tutkimusryhmä Climate Action Tracker laski, että jos kaikki tänä vuonna annetut lupaukset hiilineutraaliudesta vuoteen 2050 mennessä toteutuisivat, lämpeneminen saattaisi pysähtyä 2,1 asteeseen. Tämä on kuitenkin keskiluku; vaihteluväli on 1,7–2,7 astetta. Saatettaisiin siis selvitä alle 2 asteella, mutta toisaalta tilanne voi tulla paljon pahemmaksikin.
Pariisin sopimuksen 1,5 ja 2 astetta eivät ole luonnontieteellisiä raja-arvoja, vaan poliittisia tavoitteita. Kumpikaan ei ole kynnysarvo, jonka ylittämisen jälkeen seuraukset kasautuvat hallitsemattomaksi. Jossain kohtaa kynnysarvo kuitenkin on. Emme vain tiedä, millä kohdalla.
Se tiedetään myös, että esimerkiksi 1,5 ja 2,0 asteen lämpenemisen seurausten välillä on valtava ero. Siksi jokaisella asteen kymmenyksellä on merkitystä.
Siksi on myös hyvä, että EU tiukensi toissa viikolla lähivuosien tavoitettaan ja aikoo vähentää päästöjä 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä – vaikka sekään ei taida riittää.
uutiskirje 
