Politiikassa pitäisi pystyä rohkeammin puhumaan luokista, sanoo Minja Koskela. Koskela jäi viime syksynä äitiysvapaalle vasemmistoliiton poliittisen asiantuntijan tehtävästä.
Koskelan mukaan luokkakeskustelusta puuttuu erityisesti arkisanasto.
– Siihen liittyy yhteiskunnallinen muutos. Työ on muuttunut, työmarkkinat ovat muuttuneet, yhteiskunta on muuttunut, hän tiivistää.
Teemaa väistellään, ja se on ensimmäinen ratkaistava ongelma.
Oikeastaan ainoa arkisana, joka nykyään liittyy luokkiin, on duunari. Koskela pitää duunaria erittäin hyvänä terminä, johon moni haluaa myös identifioitua.
– Mutta se ei yksinään onnistu kuvaamaan nykyistä moninaista joukkoa.
Duunarin ovat terminä kaapanneet perussuomalaiset, jotka määrittelevät sen hyvin kapeasti ja stereotyyppisesti. Duunari nähdään lähes ainoastaan miehenä, joka paiskii raskasta työtä.
– Keskustelu on jäänyt pyörimään ihmeelliseen akateemiset naiset ja duunarimiehet kahtiajakoon yleisesti, Koskela sanoo.
Paitsi että duunariammateissa työskentelee myös hyvin paljon naisia, Koskela nostaa esiin myös hyvin pienipalkkaisissa töissä olevat akateemiset ihmiset. He ovat usein naisia.
Yksi kysymys on se, kuka hyötyy, jos vääntö duunariudesta käydään kapean stereotypian sisällä.
– Persut hyödyntävät sitä. Jos lähtee kilpailemaan stereotypioiden kanssa, olemme jumissa politiikassa, jossa pitää kysyä, ketä se palvelee, Koskela huomauttaa.
– Jos me haluamme tehdä politiikkaa, joka hyödyttää kaikkia, meidän pitää pystyä nimeämään ne ihmiset, joille politiikkaa tehdään. Nyt sanasto on aika kömpelöä kuten alustatalouden työntekijät.
Vaikeneminen on valtaa
Mutta takaisin luokkaan. Koskela kirjoitti aiheesta jo blogissaan. Hän huomauttaa, että luokkapolitiikkaan liittyvän sanaston puuttuminen hyödyttää oikeistoa.
– Jos käytetään tällaisia termejä kuten työväenluokka, tai sanotaan, että tehdään luokkapolitiikkaa, silloin sanotaan, että mene kommari takaisin 1970-luvulle. Sehän on vallankäyttöä.
Samalla tehdään Koskelan mukaan myös selväksi, että nykyisessä yhteiskunnassa ei olisi enää tarvetta puhua yhteiskuntaluokista.
– Se tehdään tosi taitavasti. Asiasta tehdään naurettava, vaikka se on oikeasti todellisuutta yhteiskunnassa.
Miten sitten sanoittaa luokkakeskustelu 2020-luvulla? Koskela ei pidä kysymystä mitenkään helppona, päinvastoin.
– Pitäisi varmaan aloittaa siitä, että meillä on rohkeus puhua luokista. Tietysti yhteiskuntamme rakenteet ovat erilaiset kuin Britanniassa, mutta nähdäkseni Britanniassa puhutaan luokista ihan eri tavalla kuin meillä. Pitäisi rohkeammin uskaltaa sanoa, että joku asia on luokkakysymys.
Koskela kritisoi vuosi sitten KU:ssa intersektionaalista feministiliikettä siitä, että se jättää ja on jättänyt luokkapuheen sivuun.
– Teemaa väistellään, ja se on ensimmäinen ratkaistava ongelma.
Otsikkoa muutettu klo 9.58.
uutiskirje 