Työllisyyden hoidon kuntakokeiluun osallistuu yli sata kuntaa, ja sen palvelujen piiriin siirretään yli 200 000 pitkäaikaistyötöntä. Kokeilun tavoitteena lienee työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta siirtää vaikeasti työllistyvät työnhakijat kokonaan kuntien vastuulle ja vahvistaa ministeriön roolia lähinnä palveluiden tilaajana. Käytännössä tämä tarkoittaa työvoimatoimistojen palveluiden yksityistämistä.
Kuntakokeilua perustellaan sillä, että näin voidaan vaikeasti työllistyville työnhakijoille tarjota entistä räätälöidympiä palveluja kuntien ja työvoimaviranomaisten yhteistyöllä. Palveluilla uskotaan edesautettavan sitä, että vaikeasti työllistyvät saavat uusia valmiuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille. Palveluista on tarkoitus tehdä entistä asiakaslähtöisempiä ja työnhakijoiden palvelutarpeet huomioivia. Nämä ovat tietenkin hyviä tavoitteita, mutta ovatko ne toteuttamiskelpoisia? Miksi vasta nyt ollaan tuottamassa asiakaslähtöisiä ja asiakkaiden palvelutarpeista lähteviä palveluja? Miksi työvoimatoimistot eivät ole aiemmin edesauttaneet heidän työllistymistään? Mistä tulevat ne työpaikat, joihin näillä asiakkailla olisi mahdollisuus työllistyä?
Olen itse ollut jo useita vuosia poissa työelämästä. Seuraan kuitenkin säännöllisesti sitä, mitä työllisyydenhoidon palveluiden kehittämisessä tapahtuu, koska itselläni on niistä pitkäaikainen kokemus – myös useista kuntakokeiluista.
Tavoitteet ovat totta kai hyviä, mutta tuskin toteutumiskelpoisia. Uusia työpaikkoja ei synny tämäntyyppisillä hankkeilla, vaan uudet työpaikat syntyvät yrityksiin. Yritykset palkkaavat työnhakijoista aina ne parhaat, jotka tuottavat yritykselle eniten lisäarvoa. Jos työpaikkojen tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa toisiaan, työllistymistä ei tapahdu. Jos olemassa olevaa työvoimareserviä ei saada koulittua niihin tehtäviin, joita työmarkkinoilla on tarjolla, ei synny kohtaantoa. Välityömarkkinat ja tukityöllistäminen eivät ole ratkaisu tähän ongelmaan.
Työvoimatoimistojen palveluita olisi jo vuosia sitten pitänyt lähteä kehittämään siten, että ne tuottavat palveluita asiakkaille heidän palvelutarpeidensa mukaan. Näin ei ole kuitenkaan tehty. Asiakkaita on kohdeltu hallintoalamaisina, joille on tarjottu näennäispalveluita, ja jollei niihin ole osallistuttu, on siitä seurannut erilaisia sanktioita. Sanktioperusteinen palvelutarjonta ei ole ollut asiakaslähtöistä. On oikeastaan aika masentavaa ajatella, että nyt nämä samat henkilöt, jotka ovat tuottaneet tai hankkineet aiemmin näennäispalveluita, siirtyvät kuntakokeiluihin tuottamaan ”asiakaslähtöisiä” palveluita. Ilmeisesti kuitenkin useimmiten johtotehtäviin.
Ilmeisesti eri puolueiden ja poliitikkojen keskuudessa lasketaan aika paljon tukityöllistämisen varaan työn tarjonnassa. Yrityksiä ei kuitenkaan tukityöllistäminen laajamittaisesti kiinnosta. Myös julkisen ja kolmannen sektorin tarjonta on rajallista. Vai käykö niin, että kuntien palvelut tuotetaan jatkossa tukityöllistetyillä, joiden työsuhteet ovat määräaikaisia ja ammatillinen osaaminen rajallista suhteessa palvelutuotantoon? Sen jälkeenhän voidaan perustella taas julkisten palveluiden yksityistämistä sillä, että yksityinen sektori tuottaa parempia palveluja.
Matti Luukinen
Orivesi
lehti 