Torstaina ilmestyi eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Markku Jokisipilän kirja Perussuomalaiset Halla-ahon ja Purran linjalla (Otava). Se lienee ensimmäinen tutkijastatuksella kirjoitettu analyysi, jossa perussuomalaisia käsitellään neutraalisti puolueena puolueiden joukossa. Tämä ei ole yllätys, sillä Jokisipilä on koko ajan suhtautunut puolueeseen suopeasti.
Satoja kielteisiä juttuja perussuomalaisista kirjoittaneena ajattelin ensin, että kirjasta pitää närkästyä. Että tässä tutkijan arvovallalla normalisoidaan oikeistopopulismia, rasismia, vihapuhetta ja kaikkea muuta, mitä perussuomalaisiin syystäkin liitetään.
Sitten päätin rauhoittua.
Lukea kirjaa sillä mielellä, että voisiko siitä oppia jotain.
Näin toimimalla jouduin myöntämään olevani yksi persujen ansaan astuneista. Puolueen logiikka perustuu juuri kaltaisteni suvaitsevaisten provosoimiseen ja ärsyttämiseen.
”Osa tutkijoista katsoo populistipoliitikkojen pyrkivän täysin tietoisesti herättämään kohuja, koska se tuo heille ja heidän tärkeinä pitämilleen kysymyksille julkisuutta. Vaikka tämä julkisuus olisi kielteistäkin, se ei haittaa, sillä kannattajien luotetaan suhtautuvan liberaaliin valtamediaan kriittisesti”, Jokisipilä kirjoittaa.
Juuri näin siinä on käynyt. En tiedä, onko kirjoittamistani persuja kritisoivista jutuista ollut mitään mitään hyötyä sillä tavalla, mikä oli tarkoitus. Sen sijaan jutut keräävät nykyisin satoja kommentteja, joissa persut tai persumieliset haukkuvat ne. Vahvistavat tunnetta, että kaikki ovat meitä vastaan.
Perussuomalaiset on nyt kolmissa eduskuntavaaleissa ollut kolmen suurimman joukossa. Se on vakiinnuttanut paikkansa eikä mene pois ohimenevänä ilmiönä, niin kuin viime vuosikymmenellä toiveikkaasti ajateltiin.
Puoluetta pitää arvostella edelleenkin, koska kaikki syyt siihen ovat voimassa. Riikka Purran tultua puheenjohtajaksi se on muuttunut entistäkin ilkeämmäksi.
Silti kannattaa uhrata muutama ajatus sille, mistä perussuomalaisten kannatus nousee ja mitä muut puolueet tekevät väärin, kun tällainen puolue kerää parhaimmillaan 20 prosentin kannatuksen.
Jokisipilä liittää sen nousun vaalirahakohuun ja kansan kyllästymiseen kolmen vain vähän toisistaan eronneen suuren puolueen asetelmaan, joka murtui vuonna 2011. Hän kertoo itsekin iloinneensa siitä, että ne saivat nenilleen.
Perussuomalaiset edusti vaihtoehtoa.
Lisäksi se on tietysti protestikanava. Jokisipilän mukaan ”on paljon ihmisiä, joita nykymaailman monimutkaisuus, ristiriitaisuus ja jatkuva muuttuminen uuvuttavat ja ahdistavatkin”.
”Ei ole mahdotonta ymmärtää näkemyksiä, joiden mukaan maahanmuutto, monikulttuuristuminen ja postmoderni arvovallankumous uhkaavat perinteistä elämäntapaa ja vakiintuneita identiteettejä.”
Osa ihmisistä kaipaa paluuta selkeään aikaan, jossa ”kansallisuus, etnisyys, sukupuoli ja seksuaalisuus eivät olisi jatkuvan neuvottelun kohteina”.
Heidät voi tuomita ja ylenkatsoa, mutta mitä se hyödyttää? Sormi pystyssä opettaminen ei auta. Pitäisi olla oma parempi tarina, joka tekee nämä pelot tyhjiksi.
Politiikan toimittaja
uutiskirje 
