Suomessakin on ammatinharjoittajia, jotka ovat valtiovallan, median, puolustusvoimien ja liike-elämän suojeluksessa. He saavat kaikille toimilleen poikkeuslupia, eikä lupiakaan aina tarvitse olla. Julkisuudessa he esiintyvät mahdollisimman harvoin.
Ammattinimike on kansainvälinen asekauppias. Kymmenen miljardin hävittäjäkauppa on heille kuin hunajaruukku.
Yhdestä heistä on nyt kirjoitettu elämäkerta. Matti Mörttisen kirjoittama Shlomo Zabludowicz (Into 2021) on kovan työn tuloksena dokumentoitu kertomus puolanjuutalaisesta sitkeyden ja tarmon perikuvasta. Shlomoa ei koskaan vedetty oikeuteen eikä tuomittu mistään rikoksesta. Myös valtamedia huolehti siitä, että häntä ei tunnettu ja että hänen suuret bisneksensä jäivät pimentoon.
Suomenkin valtionjohto turvautui rutiininomaisesti valehteluun bisneksistä. Niiden keskiössä oli tamperelainen konepaja Tampella. Kun jatkosota loppui, jäi Tampellaan koko joukko tykkejä, kranaatinheittimiä, kranaatteja ja ennen kaikkea ammattitaitoa, patenttejakin. Liittoutuneiden valvontakomissio ei hyväksynyt niiden myyntiä ulkomaille, ja asekätkijäupseeritkin otettiin kiinni. Niinpä käsissä oli arvokas, mutta myyntikelvoton vuori tavaraa.
Kun Israelin valtio, jonka intressejä ilmestyi edustamaan Shlomo Zabludovicz, halusi ostaa koko roskan, se ei käynyt. Siksi Tampellan Luxemburgiin perustama yhtiö nimeltä Salgad ja israelilainen Solel Boneh perustivat Israeliin yhtiön nimeltä Soltam. Se osti Tampellan jäämistön ja keskeiset patentitkin. Salgad joutui myöhemmin Shlomon käsiin.
Soltam rakensi yhteistyössä Israelin armeijan kanssa Haifan lähelle Jokneam Illitiin tehtaita, jonne Tampellan koneet ja kaiketi osa valmiista tavaroistakin laivattiin maatalouskoneina. Viranomaiset ummistivat silmänsä. Tampellan kranaatinheittimistä tuli menestynyt tuote ja tavaramerkki. Niitä myytiin niin ystäville kuin vihollisillekin, välikätenä Tanskassa sijainnut yritys.
Tampellan laaja yhteistyö Israelin kanssa oli monien Suomen viranomaisten ja johtavien poliitikkojen tiedossa, mutta se peiteltiin ja suojeltiin huolellisesti. Oli suuri pelko, että Neuvostoliitto ei sitä hyväksyisi.
Valtamedian osallisuus Suomen ja Israelin välisen asekaupan pimittämiseen tuli minulle hyvin selväksi vuonna 1968. Olin silloin Ylen uutistoimittaja ja sivutyönäni Sadankomitean Ydin-lehden päätoimittaja. Olin saanut ensin epämääräisiä ja sitten täsmällisiä tietoja yhteistyöstä ja erityisesti Tampellan keskeisyydestä siinä. Kirjoitin artikkeleita lehteeni. Oli melkein huvittavaa, että ollessani Pasilan uutisstudiossa kommentoidakseni iltauutisissa Biafran sodan tapahtumia uutistenlukija Heikki Kahila tuli kysymään, olisiko minulla tuoretta Ydin-lehden numeroa. Olihan minulla, ja niin se meni illan ykkösuutiseksi. Oma kommenttini Biafrasta tuli heti perään. Saman tien sain kehotuksen mennä keskusrikospoliisin päällikön kuulusteluun. Hän halusi tietää, mistä olin tietoni saanut. En tietenkään kertonut.
Tajusin astuneeni isoille varpaille, kun menin puolustusministeri Sulo Suorttasen järjestämään tiedotustilaisuuteen. Sen tapahtumat on kuvattu Mörttisen kirjassa. Totean tässä vain, että minua ällistytti ja harmitti se, että vaikka kerroin tilaisuudessa uutta tietoa juuri Tampellasta, toimittajakollegani jättivät sen kokonaan pois jutuistaan. Miedot uhkaukset syytteiden nostamisesta Ydin-lehteä ja siis minua vastaan toki nousivat otsikoihin. Vain Suorttasen ja kenraalien mielipiteet ja valheet kelpasivat julkaistaviksi. Mitään kertomisen arvoista yhteistyötä Tampellan ja Israelin välillä ei muka ollut. Meni 15 vuotta, ennen kuin Matti Klemola laajassa artikkelissaan Helsingin Sanomissa antoi minulle synninpäästön ja totesi kirjoitukseni pääosin paikkansa pitäväksi.
En ole huomannut, että puolessa vuosisadassa mikään olisi olennaisesti muuttunut kansainvälisen asekaupan käytännöissä. Slovenian pääministeri Janez Jansa jäi kiinni lahjusten ottamisesta suomalaiselta Patria-yhtiöltä asekaupoissa.
Lohdullista on kuitenkin, että Namibiassa jo kaksi korkea-arvoista henkilöä on joutunut jonkinlaiseen vastuuseen asekaupasta Kiinan kanssa. Entinen puolustusvoimien komentaja Martin Shalli joutui jättämään virkansa otettuaan puoli miljoonaa dollaria lahjuksia vähän toistakymmentä vuotta sitten. Tänä keväänä Namibian puolustusministeri Peter Vilho joutui eroamaan samasta kaupasta saamansa puolen miljoonan lahjuksen vuoksi.
Nouseeko valo asekaupan korruption vastaisessa taistelussa tällä kertaa etelästä?
Pekka Peltola
Helsinki
lehti 