Noin kuukausi länsiliittouman Afganistanista vetäytymisestä käsityksemme 20 vuotta kestäneen intervention laadusta ei ole parantunut. Vallitsevan näkemyksen mukaan sota oli vähintään yhtä oikeutettu kuin kaikki ”terrorisminvastaiset” sodat.
Tarkastelua rajaamalla olemme päätyneet kolonialismista tuttuun asetelmaan, jossa rintamalinjaa kehittyneiden ja kehittyvien maiden välillä perustellaan lännelle mieluisilla tarinoilla, kuten naisten ja tyttöjen oikeuksilla.
Ongelma on nyt se, että mikäli analyysi ei tästä syvene, oikeutus tulee koskemaan myös kaikkia tulevia sotia riippumatta siitä, mitä oikeasti on tapahtunut, ja miksi on tapahtunut.
Sikäli kuin itse tiedän, yksikään kansallista tai alueellista itsemääräämisoikeutta vaatinut liike ei ole vielä selvinnyt puhtain paperein lännen sille asettamasta demokratiatestistä. Kaikki ne ovat olleet jonkin vapaus- tai oikeusmittarin mukaan vahvasti epädemokraattisia.
Tämä tehtiin aikanaan selväksi myös omissa lukion oppikirjoissani 1970-luvun alussa. Pyrkimystä täyteen itsemääräämisoikeuteen kritisoitiin demokratian puutteella, huonolla hallinnolla sekä taloussuhteiden ja kestävän kehityksen vaarantamisella.
Jopa heimojen väliset jännitteet selitettiin heimojen itse aiheuttamina ongelmina, vaikka ne perustuivat siirtomaaisäntien vetämiin, heimojen perinteiset rajat korvaaviin rajoihin.
Tässä suhteessa mikään ei ole muuttunut.
Se, mikä on muuttunut, on ns. lännen kyky naamioida aivan tavalliset herruushankkeet taisteluksi naisten ja tyttöjen oikeuksista. Sen viikunanlehvän taakse ei edes yritetä nähdä, vaikka juuri se olisi myös naisten ja tyttöjen aseman parantamisen edellytys.
Professori Jeffrey Sachsin laskelmien mukaan vain pari prosenttia intervention kuluista on mennyt naisten ja tyttöjen asemaa – kuten myös muiden asemaa – parantaviin infrastruktuuri-investointeihin. Loput on mennyt sotimiseen, omien etujen ajamiseen ja vallanpitäjien voiteluun.
Sen, että Afganistan on nyt yksi maailman korruptoituneimmista maista, täytyy olla myös naisten ja tyttöjen oikeuksista numeron tehneiden poliitikkojen tiedossa. Mutta siitä huolimatta he projisoivat Afganistanin kehitysongelmat naisten ja tyttöjen oikeuksiin.
Mutta siitä huolimatta tämä näkökulma ei ole löytänyt tietään suomalaiseen keskusteluun.
Tätä kirjoitettaessa on vaikea sanoa, oliko Suomen panos interventiossa positiivinen edes tyttöjen oikeuksien kannalta. Mutta sitä jälkiviisautta odotellessa suosittelen perehtymään poliittista korruptiota koskevaan kirjallisuuteen.
Muuten Afganistanin fiaskon toistumista on vaikea välttää.
Erkki Laukkanen
Mäntsälä
uutiskirje 
