Maassamme tehtiin takavuosina valtava metsänhoitotyö, pääosin 1950-luvulla ja jatkuen vielä 1960-luvulle. Pohjois-Suomessa havaittiin tuolloin erikoinen ilmiö. Kuusikot alkoivat kuivua ja kuolla ja kuusikon reunamilla männiköt kasvaa heikkoa mutkikasta riukua, josta ei saatu tukkia. Pohjois-Suomessa oli näitä alueita satojatuhansia hehtaareja. Onneksi koko maa ei autioitunut.
Kuusikoiden näivettyminen johtui maaperän kylmenemisestä. Tiheä kuusikko peitti maan, eikä aurinko päässyt sitä lämmittämään, jolloin mikrobisto kuoli ja kaikki elämä vähitellen sammui. Lopuksi muodostui pintaa suojaava kunttakerros. Asiaa tutkimaan kutsuttiin metsähoitaja ja professori Nils Osara, alan opettaja ja myöhemmin Metsähallituksen pääjohtaja. Hän oli nähnyt omissa metsissään samat kuusten ja mäntyjen surkastumiset, ja hoitotyöt aloitettiin viipymättä.
Pohjois-Suomeen perustettiin laajoja hoitoalueita, joissa mukailtiin luonnossa toteutunutta ”itsehoitoa”. Posion ja Pudasjärven rajalle hakattiin 20 000 hehtaarin aukko, josta kulotettiin yhdellä kertaa aina kuusituhatta hehtaaria. Kituvat Pohjois-Suomen metsät saatiin tällä menetelmällä kasvukuntoon. Tuhkan lannoittama maaperä yltyi tehokkaaseen kasvuun. Aluksi virisi aluskasvillisuus, kuten marjat ja puunkasvulle välttämättömät sienet. Maaperä muokattiin kyntämällä ja äestämällä, ja lopuksi tehtiin istuttaminen tai kylvö.
Pohjois-Suomen metsäteollisuus on jo pitkään saanut raaka-aineensa näiltä alueilta.
Erkki Raudaskoski
Rovaniemi
uutiskirje 
