Aloitetaan vinkillä. KU on aloittanut Kaikki uusiksi -podcastin, jota juontaa politiikan toimittaja Toivo Haimi. Kannattaa kuunnella.
Joulukuussa Haimi keskusteli Ulkopoliittisen instituutin tutkimusprofessori Antto Vihman kanssa nostalgiasta, josta Vihma on julkaissut kirjan. Nostalgia on tällä hetkellä maailmaa voimakkaasti liikuttava voima.
Se ei ole ihme myllerryksessä olevassa maailmassa. Tarrautuminen johonkin myyttiseen menneeseen on houkuttelevaa, kun edessä on sumua.
Perussuomalaisten ”äänestä Suomi takaisin” -slogan on yksinkertainen ja vetoava. 1980-luvun Suomesta moni saattaa muistella ihania lämpimiä kesiä, vähemmän täysin pilaantuneita jokia, isoa asunnottomuusongelmaa ja hyvin suvaitsemattomia mielipiteitä.
Samalla tavalla Britannian EU-eroa ajettiin nostalgialla ”otetaan takaisin kontrolli” puhumattakaan Donald Trumpin kampanjasta. Viestit upposivat tarpeeksi hyvin, jotta molemmat kampanjat saavuttivat tavoitteensa. Se, että iskulauseet osoittautuivat sanahelinäksi, ei siinä vaiheessa enää haittaa.
Printtilehdestä elävässä yhtiössä menneeseen katselu on myös houkuttelevaa – sieltä löytyvät suuremmat levikit, iso toimitus, hulmuavat punaliput ja painomusteen tuoksu. Mitään hyötyä 1980-luvun tai sitten 1970-luvun haikailussa ei ole.
Katse pitää aina olla eteenpäin, vaikka se monella tapaa kuulostaa lattealta fraasilta, jota hoetaan erilaisissa johtajaseminaareissa.
Tulevaisuutta käsittelevä puhe on usein uhkien täyttämää. Eikä se ole mikään ihme. Luontokato ja ilmastokriisi etenevät sellaista vauhtia, että optimismista on vaikea pitää kiinni.
Samalla moni pelkää, miten elämä muuttuu, kun yhteiskuntaa tehdään hiilineutraaliksi. Tähän pelkoon perussuomalaiset ovat tarttuneet ja alkaneet lietsoa ajatusta ”tavallisen ihmisen elämää kurjistavista ilmastotoimista”.
Protect Our Winters -ilmastojärjestön Suomeen perustanut Niklas Kaskeala teki tähän liittyen osuvan havainnon vähän aikaa sitten. Hän huomautti, että Suomen päästöt ovat laskeneet 44 prosenttia huippuvuodesta 2003.
”Miten tämä on heikentänyt sinun elämänlaatuasi?” Kaskeala kysyi.
Toki nyt jäljellä on entistä enemmän niin sanottuja vaikeita ilmastopäätöksiä. Pieni esimaku tästä on esimerkiksi turveteollisuuden alasajo, joka osuu suoraan muutamiin tuhansiin ihmisiin. Syypää heidän ahdinkoonsa löytyy poliitikoista, jotka lupasivat liian pitkään, että mikään ei muutu. Kun muutos tuli, ei näistä poliitikoista kuulunut mitään.
Demokratian ahdinko, kansainvälisen järjestyksen murtuminen, sotilaallisten jännitteiden kasvaminen. Uhkakuvia riittää ilmastokriisin ja luontokadon lisäksi.
Vastauksia näihin ei löydy menneisyydestä. Paluu johonkin vanhaan kansainväliseen järjestykseen ei tule enää tapahtumaan. Yhdysvaltalainen toimittaja Anna Applebaum on noussut jonkinlaisen liberaalisen teknokraattisen edistysmielisyyden lemmikiksi, kun hän on hyökännyt voimakkaasti autoritaareiksi kääntyneitä vanhoja ystäviään vastaan.
Applebaum jättää kirjoituksissaan pohtimatta, kuinka hänen hellimänsä uusliberalistinen talouspolitiikka on vaikuttanut näiden ihmisten nousuun.
Mutta ylipäätään tärkeintä on pohtia, miltä uusi maailma tulee näyttämään. Mennyttä pitää ymmärtää, jotta toisenlainen maailma on paitsi mahdollinen myös toteutuva.
Kirjoittaja on KU:n päätoimittaja.
lehti 