Vapaus on merkityksellinen käsite vain ihmisten sosiaalisessa olemisessa. Täysin muista ihmisistä eristäytyneellä ihmisellä vapauden merkitys on vain yksin olemista, ilman velvoitteita ja odotuksia muihin ihmisiin nähden.
Sosiaalisuus on ihmisten yksilöinä ja muodostamineen yhteisöinä ilmenevää suhtautumista toisiinsa, jolloin vapaus saa merkityksensä mielivallan ja vankeuden väliin sijoittuvana ja keskinäiseen kunnioitukseen perustuvana olemisena.
Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta ei kuitenkaan ole määriteltävissä vain yhtä jokaiseen tilanteeseen pätevää mielivallan ja vankeuden akselille sijoittuvaa vapauden kriteeriä. Siksi vapautta ei pitäisi merkityksellistää yhteiskunnalliseksi itseisarvoksi vaan ymmärtää se vain joukoksi oikeuksia ja velvollisuuksia, joilla kunnioitamme toinen toisiamme ja luontoa.
Kunnioittaminen pitäisi nostaa yhteiskunnalliseksi perusarvoksi. Tällöin ajankohtainen keskustelu rokottamisesta, verotuksesta ja ilmastonmuutoksen torjunnasta saisi ensisijaiseksi perustakseen ihmisarvon ja luonnon kunnioittamisen, aidon kestävyyden tavoittelun.
Lakiasiantuntijatkin ehkä heräisivät pohtimaan, miksi perustuslain suojassa säädetään mahdollisuus toimia luontoa vaarantavasti ja pakottaa kriisitilanteissa kansalaiset jopa tappamaan, mutta ihmishenkien ja luonnon suojelun puolustamisen oikeuttamiseksi tarvitaan venkoilevaa oikeustulkintaa sekä pitkällisiä poliittisia ja oikeudellisia prosesseja.
Itselleni on selvää, että tämän nurinkurisuuden mahdollistaa kapitalismin suojana ylläpidettävä kunnioittamisen toissijaisuuteen perustuva vapaustulkinta. Jokaisen ihmisen ymmärrys ja sen ilmaisu perustuu tiedon ja tunteiden ”värittämiin” käsitteisiin merkityksineen.
Simo Isoaho
Tampere
uutiskirje 
