Kuka oli tärkein yksittäinen henkilö taistolaisuuden nousun takana?
Olisivatko maailmaan vääryyksiin heränneet parikymppiset opiskelijat syttyneet sille nimen antaneen SKP:n varapuheenjohtajan Taisto Sinisalon mongerruksesta marxismi-leninismin vääjäämättömästä voittokulusta?
Tai synkän oloisista vanhemman polven taustavaikuttajista SKP:n Uudenmaan piirisihteeristä Markus Kainulaisesta ja Tiedonantajan päätoimittajasta Urho Jokisesta, joita taistolaisuuden syväanalyysin tehnyt Lauri Hokkanen pitää liikkeen todellisina johtajina?
Ehkä tärkein onkin Love Recordsin perustaja ja levytuottaja Atte Blom. Hän julkaisi taistolaisuuden koko soundtrackin, etenkin KOM teatterin ja Agit-propin levyt, joilla Kaj Chydeniuksen ja Eero Ojasen säveltämät iskusävelet tenhoavat tänäänkin, vaikka huuruisimpia kommunismi-sanoituksia on muuten vaikea kuunnella.
”Ilman sitä suunnattoman ihastuttavaa, iloista ja hurjaa taidemeininkiä sitä liikettä ei olisi syntynyt, väitti menestyskirjailija Raija Oranen Kansan Uutisten haastattelussa elokuussa 2009.
Oranen työskenteli nuoruudessaan Tiedonantajan toimittajana ja tunsi keskeiset taistolaispoliitikot.
Ja jos Blom ei sitä ollutkaan, ainakaan yksin, on erikoista että tuoreessa elämäkerrassa ei käsitellä ollenkaan Love Recordsin roolia poliittisen musiikin kustantajana. Rock oli Loven kivijalka, mutta taistolaislaulut sen tärkein sivuhaara 1970-luvun alussa.
Jonkin verran keskustelua on herättänyt, että Elina Saksalan kirjoittamassa elämäkerrassa Atte Blom – Mies Love Recordsin takana ei käsitellä ollenkaan Blomin nykyisiä näkemyksiä Venäjän ja Putinin vankkumattomana tukijana.
Se on ymmärrettävää. Nykyinen Venäjä ei liity mitenkään Blomin musiikkiuraan, ja näkemyksineen siitä hän ei ole sen suuremmassa asemassa kuin kuka tahansa paikallislehden tekstiviesti-palstalle kirjoitteleva.
Blomin ja Loven rooli Chydeniuksen ja Ojasen sävellysten ja aikansa tärkeimpien runoilijoiden niihin tekemien tekstien julkaisijana taas on aivan keskeistä yhden aikakauden kulttuurihistoriaa, olipa laulujen sisällöstä mitä mieltä tahansa. Ne eivät olleet vain mobilisaation välineitä, vaan Taidetta isolla t:llä.
Ilman tätä puolta elämäkerta tuntuu torsolta. Nyt jää kertomatta, millaisessa vuorovaikutuksessa ajan keskeiset poliittiset levyt syntyivät, minkälaiset olivat Blomin yhteydet Chydeniukseen ja Ojaseen ja millaisia satsauksia Love teki alan keskeisiin levyihin. Ajan saatossa monien melko vähämerkityksisiksi osoittautuneiden rocklevyjen tuotannosta Saksala sen sijaan kertoo tarpeettoman pikkutarkasti.
Atte Blomin yhteiskunnallisista vaiheista Elina Saksala nostaa esiin vain täysverisen 60-lukulaisuuden. Blom toimi monissa liikkeissä, eikä SKP:n riidan kärjistyessä valinnut aluksi puoltaan. 1970-luvun alkaessa Blom yhteiskunnallisena henkilönä ja vaikuttajana katoaa kirjassa kokonaan kuvasta.
Suomen populaarimusiikin historian tärkein levytuottaja. Sellaisena Atte Blomia voi pitää. Suomalainen musiikkimaisena olisi aivan toisenlainen ilman häntä, todistavat monet artistit elämäkerrassa. Vuonna 1966 perustettu Love Records vapautti pinnan alla kyteneen paineen päästää levyttämään ne uuden ajan bändit ja artistit, joilla oli sanottavaa, mutta jotka eivät vakiintuneille levy-yhtiöille kelvanneet. Blom oli erityisen hyvä aistimaan, mistä nyt milloinkin tuulee.
Loven tärkeitä bändejä olivat muun muassa tietä raivannut Blues Section ja sen raunioista syntyneet progejätit Wigwam ja Tasavallan Presidentti, Hurriganes ja Juice Leskinen & Coitus Int. Uusi suomalainen rocklyriikka syntyi Hectoria lukuun ottamatta kokonaan Loven tallissa. Juice Leskisen lisäksi sen pioneereja olivat Pekka Streng, Dave ”Isokynä” Lindholm ja Veltto Virtanen.
Love Records ajautui konkurssiin vuonna 1979, mutta sen kulttuurinen merkitys ei ole himmennyt missään vaiheessa. Yhtiön julkaisemat alkuperäiset vinyylilevyt ovat Suomen kalleimpia keräilylevyjä.
Loven bändeistä Coitus Int. teki juuri mittavan kiertueen yhtyeen ensilevyn 50-vuotisjuhlan merkeissä. Nykyään aktiivisin on Kaseva. Tabula Rasa aktivoitui Heikki Silvennoisen muistokonserttiin, Lovella aloittanut Alwari Tuohitorvi on tehnyt uuden kiertueen ja Wigwamin perintöä ylläpitävä Wigwan Revisited on keikkaillut säännöllisen epäsäännöllisesti vuosien ajan mukanaan alkuperäisjäsen Jukka Gustavson.
Loven tuotantoa on esitetty monissa konserteissa, viimeksi elokuun viimeisenä viikonloppuna Helsingin Kasarmitorilla.
Levytuottajana nero, mutta talousmiehenä surkea. Sellainenkin Blom on. Loven lisäksi muutkin hänen levy-yhtiönsä tekivät lopulta konkurssin. Loven kohtaloksi koitui se, että rokkimenestysten tuotoilla tuotettiin koko ajan uutta musiikkia, paljon marginaaliin jäänyttä, joka tuotti tappiota. Kun rahaa tuli, sitä ei sijoitettu järkevästi.
Blomista piirtyy kuva, jossa levytuottaja piti hyvää huolta bändeistään ja antoi niille täydellisen taiteellisen vapauden. Hän oli mukana levytyksissä, mutta määräilemättä, ja kävi bändiensä keikoilla aktiivisesti. Rahaa kului joskus ylipitkiin studioaikoihin ja siihen, että levymoguli piti studion jääkaapin täynnä olutta ja muita virvokkeita.
Poliittisen musiikin käsittelemättä jättämisen lisäksi on huomautettava myös siitä, että Saksala ei huomioi ollenkaan Loven iskelmäpuolta. Yhtiön perustamisen yhteydessä kerrotaan, että tietoisesti päätettiin jättää klassinen musiikki ja iskelmä kustantamisen ulkopuolelle, koska perustajilla ei ollut siihen omasta mielestään taitoa. Muut perustajat olivat Otto Donner ja Christian Schwindt.
1970-luvulla Love kuitenkin julkaisi useita Tuulikki Elorannan singlejä ja pari LP:täkin, sekä muutakin iskelmää. Olisi ollut kiinnostavaa lukea, miten yhtiö päätyi kuitenkin iskelmän pariin ja miten sitä tuotettiin, jos osaamista ei ollut omasta takaa. Tämä puoli jäi käsittelemättä myös Miska Rantasen hienossa Love Records -historiikissavuonna 2005.
Atte Blom oli tuomassa Suomeen ensimmäisenä progen ja punkin. Sen jälkeen hänellä oli sormensa pelissä suomimetallin ja rap-musiikin läpimurrossa. Love Recordsin bändeissä soittivat Suomen parhaat rock- ja jazzmuusikot, mutta tekninen soittotaito oli Blomille, vanhalle jazz-kriitikolle, vain yksi puoli muiden joukossa. Häntä ei haitannut soiton huojahtelu, jos bändillä oli omaa sanottavaa.
Löytöjä tuli paljon, menestystä myös. Atte Blomin taloudessa se ei näkynyt. Love Recordsin velat seurasivat häntä seuraaviin levy-yhtiöihin. Monen tutun asunto oli pantattu niiden vakuudeksi. Blom piti kunnia-asianaan estää niiden joutumisen pankin haltuun. Tässä hän myös onnistui.
Lovea seuranneen Johannan ja sen seuraajien toiminta oli vaikeaa, kun iso osa uusien menestyslevyjen tuotoista meni aina velkojen maksuun.
Atte Blomin näkemykset Venäjästä ovat puistattavia, mutta ne ovat vain alaviite ainutlaatuisella musiikkiuralla. Toivottavasti hänet muistetaan jatkossakin vain siitä. Puutteistaankin huolimatta Elina Saksalan kirja keskittyy olennaisimpaan.
Elina Saksala: Atte Blom – Mies Love Recordsin takana. 477 sivua, Johnny Kniga 2025.
uutiskirje 
