SDP:n veroasiantuntija perussuomalaisten kannattamasta mallista: syntyisi 6 miljardin aukko
Miljonäärikansanedustaja kertoi verojärjestelyistään ja esitti yhteisöveron lakkauttamista.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Miljonäärikansanedustaja kertoi verojärjestelyistään ja esitti yhteisöveron lakkauttamista.
Vielä viime viikolla nähtiin merkkejä pienestä jännityksen lieventymisestä Yhdysvaltain ja Iranin välillä. ”Vahingossa” syttyvän sodan mahdollisuus kasvaa.
Pohjoismaiset elintarvikealan ammattiliitot eivät halua, että EU sekaantuu palkanmuodostukseen.
Pasi Lampela ohjasi Molièren Don Juanin, loistavan avauksen Turun kaupunginteatterin syksylle. Eero Aho tekee Don Juanista aidon paskiaisen, yhtä hurmaavan kuin hirvittävän.
JHL:n viestittää budjettiriiheen: peruspalveluiden järjestämisen ja niiden rahoituksen kannalta on tärkeää, että hallitus vie pitkään valmistellun sote-uudistuksen pikaisesti maaliin.
Yritykset säädellä korkokattoa johtivat uusiin ongelmiin.
Länsi- ja Keski-Afrikassa kaksi miljoonaa lasta jää ilman koulutusta levottomuuksien vuoksi.
Opiskelijajärjestöt päivystävät tiistaina Säätytalolla, kun hallitus päättää korkeakoulurahoista budjettiriihessä.
Ei pidä lähteä herrojen kanssa marjaan, oppii pienviljelijä Nieminen (Vilho Siivola) SKDL:n vaalielokuvassa Parempia päiviä kohti vuonna 1960. Tutkija Mikko...
Myanmarista kansanmurhaa paenneet eivät voi palata eivätkä jäädä.
Tänä syksynä mitataan naisvaltaisten alojen ja naisten tekemän työn todellinen arvostus. Lopputulos selviää edessä olevissa budjettiriihessä ja työehtosopimuskierroksella. Tällä viikolla...
Antti Rinteen hallitus on lisännyt huomattavasti ministereiden poliittisten avustajien määrää. Tämä on kirvoittanut etenkin keltaisen lehdistön hysteerisiin otsikoihin. Erityisavustajat ja...
Kalle Päätalo kuvasi miehistä maailmaa, mutta mukana käänteissä kulkivat vahvat naiset. Karoliina Timosen kirja Kirjeitä Iijoelle on omistettu heille.
Kansan Uutiset listaa joitakin budjettiriihen kipukohtia.
”Uskallan väittää, että olen yksi parhaiten Suomessa vasemmistoliiton jäsen- ja kannattajakunnan tuntevista henkilöistä. Tiedän mahdollisuutemme ja heikkoutemme.”
Pienet ja keskisuuret yritykset ovat ruokatalouden pääajureita.
Leea ja Klaus Klemolan Kokkola-sarjan neljännessä osassa ollaan kuvitteellisella ihmiskunnan viimeisellä rannalla.
Viime viikon suosituimpia aiheita siinä ohuessa viipaleessa sosiaalista mediaa, jota minä seuraan, oli Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan kirjaa Huipputuloiset...
Ympäristö joutuu maksumieheksi, kun verkkokaupan ostoksia kuljetetaan pitkien matkojen päästä.
Kommentti: Hallituksen pitäisi parantaa tiedotustaan tai se on jatkuvasti alakynnessä.
Helsingin vasemmistoliiton valtuustoryhmä vastustaa tiukasti suunniteltua keskustatunnelille. Samalla se kannattaa vahvasti joukkoliikenteen kehittämistä.
Vantaalla kaikki pysäköinnintarkastajat olivat viime vuonna uhkailun kohteina. Myös hoitajat joutuvat tekemään työtään pelon vallassa.
End the Cage Age -kansalaisaloite tuotantoeläinten häkkikasvatuksen lopettamiseksi on kerännyt vaaditut vähintään miljoona EU-kansalaisen allekirjoitusta.
Vasemmistoliiton Kivelä: Ilmastoahdistus poistetaan ilmastoteoilla.
Maailmanlaajuisen suosion saavuttaneesta englantilaisesta draamasarjasta Downton Abbey on nyt vuorossa odotettu elokuvaversio. Sarjan luoja Julian Fellowes on itseoikeutetusti käsikirjoittaja, keskeisissä...
SLL esittää, että hallitus tekisi päätöksen valtakunnallisen opiskelijapalautejärjestelmän perustamisesta.
Huuhkajien arvokisapaikka ei ole edelleenkään pyhäkössä kuulutettu.
Farssiksi kehkeytynyttä brexitiä on sanottu todisteeksi kansanäänestyksiä tai ainakin isoista asioista järjestettäviä kansanäänestyksiä vastaan. Lähinnä se kuitenkin kertoo, miten käy,...
Sipilä jätti keskustalle vaikeasti hallittavan perinnön. Puheenjohtajana ja pääministerinä hän johti puoluetta keskustasta oikealle. Nyt puolue yrittää loikata puolueenjohtajakisassa epämääräisesti...
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtajuudesta syksyllä luopuva Christine Lagarde esittää, että kehittyvät maat pitäisi päästää suunnittelemaan kansainvälistä yritysverotusta. Kehittyvät maat menettävät...
Euroalueen jäsenvaltiot vastaavat finanssipolitiikasta.
JHL:ssä vapaan käyttö laski alle kolmannekseen ehtojen kiristämisen takia muutamassa vuodessa.
Suomen Postilaitos ilmoitti 29.8. vaihtavansa marraskuusta alkaen postikeskuksen käsittelijöiden PAU:n työehtosopimuksen Teollisuusliiton ja Medialiiton jakelua koskevaan sopimukseen, jota ei ole...
Uusi puheenjohtaja teki irtiottoa Juha Sipilän perinnöstä.
Työntekijät uupuvat, avoinna oleviin tehtäviin ei välttämättä tule yhtään hakemusta.
Pia Lohikoski osoittaisi asumistukirahat mieluummin erityisryhmien asuntotuotantoon kuin yksityisille sijoittajille.
Kansalaisjärjestöt vaativat Veikkaukseen rahapelihaittojen asiantuntemusta.
Kuntatyönantajat haluavat koulutusmäärät kuntoon ja lisää työperäistä maahanmuuttoa.
Kalifornian uusi laki vaikeuttaa Uberin kaltaisten firmojen mahdollisuuksia luokitella työntekijät yrittäjiksi.
Oppivelvollisuuden laajentaminen nosti tunteet pintaan Kuntamarkkinoiden puheenjohtajapaneelissa.
Myös hallitusvastuussa puolueella oma poliittinen linja, piirijärjestö muistuttaa.
SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta sanoo, että työajan lyhennys on mahdollista, mutta samalla hän kehottaa punnitseemaan sen hyödyt ja haitat.
Sairastamisen kustannuksia tarpeen kohtuullistaa, painottaa sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö.
Sote- ja varhaiskasvatuspalvelujen yksityistäminen ei vapauta kuntia valvomasta palvelujen tuotantoa.
Kaupungeilla ei ole osoittaa maksutonta parkkipaikkaa kotihoitajalle. Parkkisakot maksaa työntekijä.
– Työpaikkojen kohtaanto-ongelmaan haetaan tällä ratkaisua, sanoo Rakennusliiton työpaikka- ja koulutusohjaaja Laura Waldèn.
”Ministerin viesti on odotettu ja erittäin positiivinen.”
YK:n entisen pääsihteerin Ban Ki-moonin johtaman ryhmän mukaan ilmastonmuutokseen sopeutuminen on kallista, mutta piittaamattomuus siitä vasta kalliiksi tuleekin.
Todennäköisesti hitaan kasvun oloissa osa hallituspuolueista tahtoo pitää orjallisesti kiinni taloustavoitteista ja vaatii leikkauksia, kirjoittaa pääekonomisti Patrizio Lainà.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.