Vasemmistonuoret vaatii alipalkkauksen kriminalisointia
On luotava sellaiset työmarkkinat, joiden palkalla voi tulla toimeen, sanoo puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
On luotava sellaiset työmarkkinat, joiden palkalla voi tulla toimeen, sanoo puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan.
Eläinsuojelujärjestö Animalia on julkaissut avoimen kirjeen, joka vaatii turkistarhauksen kieltämistä seuraavalla hallituskaudella.
Tavoitteena on, ettei ihmisoikeuksien kunnioittaminen ole enää vapaaehtoista.
Saatavuusharkinnan poistaminen kehitysmaista Suomeen töihin pyrkiville ei Suokkaan mukaan ole ratkaisu.
Yli puolet loukussa olijoista haluaisi muuttaa pois nykyiseltä asuinalueeltaan.
Aktiivimalli on lopetettava, koska sen vaikutuksesta oikeaan työllistymiseen ei ole kunnon näyttöä. Lisäksi se on lisännyt melkoisesti kassojen työmäärää, sanoo...
Vasemmiston ja vihreiden aiemmin tekemä esitys saa nyt kannatusta myös kokoomuksesta.
Aktiivimallin perumista koskeva kansalaisaloite sai ennätysajassa taakseen 140 944 allekirjoitusta. Vasemmistoliitto vastustaa aktiivimallia, joka toimii leikkurin tavoin. Aktiivimallin raippa sivaltaa myös...
Mike Pohjola totesi mainiossa kolumnissaan ”Palkkatyö ei tuo ihmisarvoa”: ”Ei liene mitään yllättävää siinä, että suurpääoma ja poliittinen oikeisto haluavat...
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto linjasi viime lauantaina kynnyskysymykset mahdolliseen hallitukseen osallistumiseen. Puoluehallitus teki saman vuoden 1999 vaalien jälkeen 27. maaliskuuta. Paavo Lipposen...
Turvesoiden kuivattaminen toi ongelmia Filippiineille.
Akavalaisen Insinööriliiton johtavana asiantuntijana työskentelevä Jenni Karjalainen on huolissaan työelämän tasa-arvosta. Hän on julkaissut asiaa vakavasti käsittelevän, mutta huumorille höystetyn...
Ukrainan presidentinvaaleissa maan johtoon saattaa nousta näyttelijä Volodimir Zelenski, joka esittää tv-komediassa presidenttiä. Kärkisijoilla on silti myös politiikan monissa liemissä keitettyjä vanhoja naamoja.
Kaikkien aikojen vaalikevät.
Suomen liikenneministeri lisää pääoman ansaintamahdollisuuksia muun muassa yksityistämällä rautateitä ja hankkimalla yksityistä pääomaa teiden rakentamiseen. Sitten hän tarjoaa palveluksiaan yksityiselle...
Lähes sata vuotta sitten ilmestynyt kirja valottaa brittien kaihoa menneen suuruuden aikaan.
Soitimme kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmedille (kuvassa), joka on vaalityössään joutunut rasistisen vihapuheen kohteeksi.
Kemiläinen Kati Tervo haluaa ilmastopolitiikkaan enemmän realismia kuin idealismia. Tavoitteiden pitää olla kunnianhimoisia, arkea unohtamatta. Kemissä syntynyt Tervo on tehnyt...
Vasemmistoliitto on 95 prosentin mielestä vasemmalla.
Äänestyspäivä on lähellä. On aika ryhtyä hommiin, haastamaan poliittisia puolueita. Aloitan kokoomuksesta. Kokoomuksen politiikalla on ollut tekemistä vanhushoidon alasajon kanssa...
Aamulehden 19.3. uutinen puolueiden eläkeläisköyhyyden hillitsemiseksi eri puolueiden toimesta näyttää tarjoavan pieniä almuja. Niille, jotka jostain syystä eivät saa työeläkettä,...
Lasten köyhyysaste on Suomessa suurempi kuin köyhyys koko väestön tasolla.
Vanhan talonpojan elämään kuuluivat säännöllisesti toistuvat vuodenajat, syntymä, nuoruus, vanhuus ja kuolema. Päivien päättyessä hänellä ei ollut ratkaisemattomia arvoituksia. Eikä...
Joonas Berghällin tuore ohjaustyö Miehiä ja poikia (2019) on Miesten vuoron (2010) selkeä sisarusteos.
Kymmenen tasa-arvoisimman valtion joukossa yhdeksän kehitysmaata ja Ruotsi.
Kansallisteatterin suurella näyttämöllä pyörii nyt Yhtä matkaa -esitys, jossa kaikkien rakastama Seela Sella vanhan naisen roolissa astuu junaan ja tekee...
Saimme surullisen tiedon tammikuun 16. päivänä 2019. Antero Valter Hautaniemen elämän aika päättyi vaikean sairauden murtamana Mikkelissä. Antero syntyi 9.
Suomen valtion on taattava jokaiselle riittävä toimeentulo ja nostettava perusturvan tasoa, vaatii Ihmisoikeusliitto.
Jos joku vielä naiivisti kuvittelee, ettei Suomessa ole rasismia, niin terve menoa tutustumaan vasemmistoliiton helsinkiläisehdokkaan Suldaan Said Ahmedin saamaan törkypalautteeseen.
Kommentti: Väkivaltainen raiskausrinki ei kiihota poliitikkojen mieltä, koska tekijät eivät ole maahanmuuttajia.
Yrittäjät ja yritykset ostivat kesällä kilpailijoita pois markkinoilta.
Korkein oikeus kielsi vastarintaliikkeen väliaikaisesti.
Keskimääräinen kokonaiseläke oli viime vuonna 1 680 euroa kuukaudessa. Puolet eläkeläisistä saa alla 1 500 euroa kuukausieläkettä. Yli 3 000 euron eläkkeensaajia on seitsemän prosenttia.
EU:lta tiukat rajat kertakäyttömuoville.
Naiset ovat perinteisesti tupakoineet vähän Kaakkois-Aasiassa, mutta nuorten tyttöjen savuttelu on tilastojen mukaan hälyttävässä kasvussa.
Suomessa puolueet ovat viime vuosikymmeninä pystyneet kampanjoimaan rinta rinnan Ruotsin tapaan. Tänä keväänä kansalaisten tunteet ovat kuumenneet niin, että vasemmistoliiton...
Vasemmistoliitto esitti tammikuussa samaa asiaa osana keinovalikoimaa palkkadumppauksen torjumiseksi.
Vasemmistoliitto on asettanut kymmenen ehdokasta toukokuun EU-vaaleihin.
Alustavien tietojen mukaan noin 380 kuoli viime kesän pitkittyneestä helleaallosta johtuen.
Tilinpäätös kuluneesta neljästä vuodesta lauantaina Kansalaistorilla ja eduskuntatalolla.
Ylen vaaliohjelmissa on tänään keskiviikkona vuorossa vasemmistoliitto. Aamu-tv:n haastattelussa oli Uudeltamaalta eduskuntaan pyrkivä Vantaan kaupunginvaltuutettu Jussi Saramo. Päivän huipentaa puheenjohtaja Li Anderssonin puhe ja tentti TV1:ssä kello 21.
Vasemmistoliitto haluaa Eurooppaan oman ”green new dealin”, joka luo työtä ilmastokestävästi.
”Perhevapaauudistukseen rahaa yritystuista”
Finnwatchin tänään julkaistu raportti nostaa esiin useita työelämän oikeuksiin liittyviä ongelmia Valion alihankintaketjuissa Thaimaassa.
SDP on todennäköinen voittaja, mutta kokoomus voi vielä tasoittaa pelin.
Ruoan suurimmat ilmastopäästöt syntyvät eläinperäisen ruoan tuotannosta, muistuttaa ympäristöjärjestö WWF.
Asiakasmaksujen korottaminen vuonna 2016 johti siihen, että lääkkeitä jää ostamatta ja hoitoja ottamatta.
Ihminen on vaikea saada ymmärtämään jotakin, jos hänen palkkansa riippuu siitä, ettei hän ymmärrä sitä, mistä hän palkkansa saa. Jos sympatia ymmärtää, mutta antipatia erittelee paremmin, silloin pelkkä myötätunto ei riitä. Tarvitaan myös vastenmielisyyttäkin herättävää oivallusta.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.