Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
SAK:n ekonomistit ovat eri mieltä kuin esimerkiksi Veronmaksajain Keskusliitto. Raamiratkaisu nostaa ostovoimaa ensi vuonna.
Lue lisääDetailsYK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. vietetään vuosittain Asun-
nottomien yötä. Tänä vuonna yö osuu ensi maanantaiksi.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie toivoo ammattiliittojen hyväksyvän torstaina syntyneen raamisopimuksen. Sen hylkääminen johtaisi vaikeuksiin, Lapintie kirjoittaa perjantaina blogissaan. – Kattava...
Lue lisääDetailsKeski-Suomen maakuntahallitus naputteli kokouksessaan yhdeksän myönteistä rahoituspäätöstä nuorison työllistämishankkeille. Hankkeisiin koottiin kaikki liikenevät varat Keski-Suomen Kehittämisrahastosta ja maakunnan kehittämisrahasta korkotuloineen.
Lue lisääDetailsTurun kauppatorilta lähetetään nettikuvaa Pre-World-sivuilla, kun Oikea demokratia heti -liike järjestää rauhanomaisen mielenosoituksen lauantaina. Mielenilmaus on seurausta Euroopan vasemmistopuolueiden Madridin...
Lue lisääDetailsValtion lääkekorvausmenoja on hallitusohjelman mukaan leikattava 113 miljoonalla vuoteen 2015 mennessä. Lääketeollisuus ry ehdottaa, että säästöt kerättäisiin vähentämällä korvauksia perusterveiltä...
Lue lisääDetailsTamperelaiset tarvitsevat parempia palveluita. Tampereen kaupungin taloutta tulee suunnata kuntalaisia palvelevaan suuntaan. Tampereen vasemmistolaiset kuntapäättäjät, nykyiset ja tulevat, haluavat Tampereen...
Lue lisääDetailsHelsinki on isäntänä 20.–22. lokakuuta järjestettävässä somalikielen opettajien konferenssissa. Kansainväliseen konferenssiin osallistuu 140 henkilöä, joista suurin osa Ruotsista ja Suomesta.
Lue lisääDetailsKansanedustajat käyttivät tällä viikolla yli tuhat puheenvuoroa ensi vuoden talousarviosta. Budjetin lähetekeskustelu päättyi myöhään torstai-iltana. Suurin osa, 793, puheenvuoroista oli...
Lue lisääDetailsVarhaisnuorisojärjestöt tuomitsevat jyrkästi yhteisessä kannanotossaan hallituksen suunnitelmat leikata lapsi- ja nuorisojärjestöille tarkoitettua määrärahoja. Järjestöt jättivät kirjelmänsä kulttuuriministeri Paavo Arhinmäelle (vas.)...
Lue lisääDetailsAnsiopäivärahoihin lisää 67–214 euroa kuussa Hintojen ja ansioiden nousu viimeisen vuoden aikana tuottavat työeläkkeisiin ensi vuoden alussa 3,6 prosentin korotuksen.
Lue lisääDetailsVR:n kaikki lippuautomaatit on otettu käyttöön. Automaatteja on kaikkiaan 128 kappaletta pääasiassa rautatieasemilla mutta myös muutamissa kauppakeskuksissa. VR:n lippu-uudistus sulki...
Lue lisääDetailsRuohonjuuri ry on myöntänyt apurahan usealle maailmaa parantavalle projektille. Varsinaisen Ruohonjuuri-palkinnon sai Roska päivässä -liike. Palkinnot ja apurahat julkistettiin perjantaina...
Lue lisääDetailsMuiden kaupunkien tavoin myös Jyväskylä rakentaa ensi vuoden talousarviota poikkeuksellisen suurten taloudellisten epävarmuustekijöiden vallitessa. Kaupunginjohtaja Markku Andersson luonnehtii talousarvion laadintatilannetta...
Lue lisääDetailsKansanedustaja Anna Kontula kysyy kurdien käännytyksestä.
Lue lisääDetailsMetsähallituksella on käytössään 300 laskuria, jotka rekisteröivät kansallispuistojen kävijät. Käyntimäärä rikkoo mitä ilmeisimmin kahden miljoonan käynnin rajan tänä vuonna. Ensimmäiset...
Lue lisääDetailsKansallispuistojen määrä riittää. Jatkossa tulee keskittyä nykyisten puistojen laajentamiseen, linjaa ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander ympäristöministeriöstä
Lue lisääDetailsRisto Kalliorinteen mukaan hallitus ei vie työmieheltä kopsua, lapsilta karkkipäivää eikä maaseudun mummoilta ja papoilta kauppareissuja omalla autolla.
Lue lisääDetailsKansanedustaja Jari Myllykoski on ärtynyt eräiden vasemmistoliittolaisten presidenttipähkäilyistä.
Lue lisääDetailsSosialidemokraattien presidenttiehdokas Paavo Lipponen on huolissaan Suomen suunnasta. Ja aikoo tietenkin voittaa vaalit.
Lue lisääDetailsJyväskylän Säynätsalon asukkaat ovat kovasti huolissaan suunnitelmista siirtää saarivaltakunnan terveyspalvelut naapurikuntaan Muurameen. Vasemmistoliittolaisen varavaltuutetun Vesa Kuparin mukaan säynätsalolaiset vaikuttajat yli...
Lue lisääDetailsKansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 14.10. – Vallatkaa Washington, vallatkaa New Yorkin finanssikeskusta ja vallatkaa tavallisten ihmisten kodit, huutaa Cheri Honkala Washingtonissa...
Lue lisääDetailsEläkeläiset ry:n puheenjohtaja, ministeri Kalevi Kivistö vaatii hallitusta asettamaan pikaisesti hallitusohjelmassa luvatun eläkeindeksityöryhmän. Kivistön mukaan se on välttämätöntä myös siksi,...
Lue lisääDetailsHallitus esittää työttömyysturvan peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea korotettavaksi sadalla eurolla kuukaudessa. Lisäksi etuuksiin tehdään indeksikorotus, joten peruspäiväraha nousisi yhteensä noin 120...
Lue lisääDetailsRaamisopimuksen syntyminen ei ole vielä täysin varmaa, vaikka työmarkkinakeskusjärjestöjen hallitukset sen torstaina hyväksyivät. Raami lähtee seuraavaksi liittojen käsittelyyn, ja Metalliliiton...
Lue lisääDetailsMaakuntien yhteistyöryhmät (MYR) eivät hyväksy vuosille 2012–2013 suunniteltua 30 miljoonan euron leikkausta EAKR- ja ESR-ohjelmien valtion rahoitukseen. Länsi-Suomen EAKR-ohjelman sihteeristön...
Lue lisääDetailsTänä syksynä valmisteltavassa talousrikosohjelmassa hallitus kokoaa lääkkeet harmaan talouden suitsemiseksi.
Lue lisääDetailsSuomen Potilasliiton mielestä potilasasiamiehet eivät ole riittävän riippumattomia. Potilasasiamiehet, joita on sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja yksityisillä lääkäriasemilla, ovat työsuhteessa yksiköihin, joiden...
Lue lisääDetailsKeskinäinen vahinkovakuutusyhtiö Tapiola aikoo vähentää lähes 230 työntekijää eli noin kahdeksan prosenttia koko henkilöstöstään. Vakuutusalalla on käyty yhtä suuret yt-neuvottelut...
Lue lisääDetailsVähän autoilevan ei enää kannata täyttää auton polttoainesäiliötä kesädieselillä vaan jättää tilaa talvilaadulle.
Lue lisääDetailsElinkeinoelämän keskusliitto pitää torstaina syntynyttä raamisopimusta Suomen kilpailukyvyn, investointien sekä työllisyyden ja ostovoiman mahdollisimman myönteinen kehityksen turvaavana epävarmassa taloustilanteessa. – Tämä...
Lue lisääDetailsKuntaliiton varatoimitusjohtaja Kari Nenonen ei ole käytettävissä Vantaan kaupunginjohtajan paikkaa täytettäessä. Nenosen nimi on noussut esiin varteenotettavana ehdokkaana Jukka Peltoniemen...
Lue lisääDetailsSopimus turvaa ostovoimaa ja panostaa työelämän kehittämiseen, toteaa SAK.
Lue lisääDetailsBulgarian ja Romanian pääsyn estäminen Schengen-alueelle on europarlamentin mielestä populismia.
Lue lisääDetailsToimihenkilöjärjestö STTK ja akateemisten Akava ovat hyväksyneet torstaina aamulla valmiiksi neuvotellun keskitetyn työmarkkinaratkaisun. Hallitus on luvannut tukea sopimusta alentamalla ansiotuloveroa...
Lue lisääDetailsEspanjasta alkaneet arabikevään innoittamat mielenosoitukset leviävät lauantaina Suomeen.
Lue lisääDetailsVihreät ovat joutumassa keskinäiseen vääntöön laivojen rikkipäästöjen rajoittamisessa, josta uhkaa koitua Suomen merenkululle ja sitä kautta vientiteollisuudelle iso lasku. Kansainvälinen...
Lue lisääDetailsKulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) totesi eduskunnan budjettikeskustelussa keskiviikkona, että taide ja kulttuuri saavat ensi vuoden budjettiin prosentin aiempaa enemmän rahaa.
Lue lisääDetailsVarjobudjettien esittelylle oma täysistunto Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma pitää tärkeänä opposition aseman parantamista budjettiprosessissa. Puhemies haluaa parannuksilla edistää aitoa parlamentaarista...
Lue lisääDetailsTuoreimpien laskelmien mukaan Eurajoelle rakenteilla olevan Olkiluodon kolmannen ydinvoimalan rakentaminen viivästyy edelleen. Alunperin ydinvoimalan piti olla valmis vuonna 2009. Nyt...
Lue lisääDetailsSTX Finland Oy on saanut tilauksen kahden suuren offshore-asuntomoduulin rakentamisesta. Työt alkavat ensi keväänä yhtiön Turun telakalla. Moduulit valmistuvat vuoden...
Lue lisääDetailsSuomi osallistuu ensi viikolla alkavaan Naton harjoitukseen.
Lue lisääDetailsLiikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) on antanut Liikennevirastolle tehtäväksi selvittää, mitkä ovat yritysten ja viranomaisten näkemykset Pohjois-Suomen kaivostoiminnan kuljetustarpeista ja toimivista...
Lue lisääDetailsEuroopan komission teettämän tutkimuksen mukaan suhteellisen iso osa eurooppalaista nuorista ei osaa lukea kunnolla. Selvityksen mukaan vuonna 2009 noin 20...
Lue lisääDetailsVR-konserni on käynnistämässä 80 sähköveturin hankintaa. Hankinnan on tarkoitus sisältää lisäksi optio 97 sähköveturista. Lähikuukausien aikana käynnistyvä vetureiden hankinta on...
Lue lisääDetailsOpetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) yritti vääntää rautalangasta oppositiolle ikäluokkien pienenemisen vaikutusta koulutuksen aloituspaikkojen tarpeeseen, mutta oppositio ei uskonut, kun eduskunta...
Lue lisääDetailsIhmisoikeusrikokset eivät tapahdu jossain kaukana ulkomailla, vaan merkittävä osa ihmisoikeuksien polkijoista on tavallisia kunnallisia viranhaltijoita.
Lue lisääDetailsTulopoliittisen kokonaisratkaisun synty oli keskiviikkona ratkaisuvaiheessa. SAK:n hallitus on kutsuttu koolle torstaiksi kello 12. Tämä tarkoittaa sitä, neuvottelijat arvioivat tuloksen...
Lue lisääDetailsKaivostoiminnalla on suuri merkitys uusien työpaikkojen syntymisessä sekä Suomen ja EU:n raaka-aineiden omavaraisuuden vahvistamisessa, sanoi SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti...
Lue lisääDetailsTasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen katsoo, että huonekalufirma Maskun Kalustetalon naisille suuntaama Naisten päivät -kampanja asetti miehet siinä määrin epäedullisempaan asemaan sukupuolen...
Lue lisääDetailsSivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.