Samppanjaa synnyttäjille – katse on helpompi kääntää leikkauksista naisten turhamaisuuteen
Minusta me olemme ansainneet lasin kuohuvaa, kirjoittaa Katri Kiukas.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Minusta me olemme ansainneet lasin kuohuvaa, kirjoittaa Katri Kiukas.
”
Vasemmistonaiset palkitsee Sumudin tinkimättömästä työstä rasismia ja kolonialismia vastaan. Ajassa, jossa Israel jatkaa palestiinalaisten tappamista nimellisestä tulitauosta huolimatta, on Sumudin kaltaisten toimijoiden työ korvaamattoman arvokasta.
Israelin ihmisoikeusrikoksista paljastuu jatkuvasti lisää yksityiskohtia.
Euroopan parlamentti otti joulun alla tärkeän askeleen puolustaessaan naisten oikeutta päättää omasta kehostaan. Oikeutta, joka ei vieläkään toteudu yhdenvertaisesti Euroopassa.
Suomalaisten vaalidataa ollaan ensimmäistä kertaa koskaan siirtämässä ulkomaille – ja vielä yhdysvaltalaisen Amazonin ylläpitämään pilvipalveluun, jonka serveri sijaitsee fyysisesti Ruotsissa. ...
Kaikki muut eduskuntapuolueet paitsi vasemmistoliitto päättivät eilen sitoutua niin sanottuun velkajarruun. Siinä puolueet sitoutuvat tiukkoihin tavoitteisiin valtion velkasuhteesta sekä alijäämästä.
Kirjoittaessani tätä tekstiä, ovat Iso-Britannia, Ranska, Australia, Kanada, Malta, Portugali ja Belgia juuri tunnustaneet Palestiinan valtion. Tunnustukset ajoittuvat YK:n yleiskokousviikon...
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.