QAnon, Yhdysvaltain vaalit väärennetty, ilmastonmuutos valehtelua – tässä esimerkkejä huomiota saaneista salaliittoteorioista.
Juha Räikkä toteaa kuitenkin kirjassaan, että salaliittoteorioita on ollut aina. Niiden mediahuomio ja nykyiset levitystavat eivät välttämättä todista siitä, että niitä olisi aikaisempaa enemmän.
Keväästä 2020 lähtien on syntynyt lukuisia koronavirusta koskevia salaliittoteorioita. Niissä näkyy monia Räikän yleisiksi tunnistamia piirteitä.
Salaliittoteorioiden kannatus voi olla ryhmäidentiteettiä luovaa.
Suurin osa koronateorioista on poliittisia, eivätkä niiden kehittäjät välttämättä itse edes usko niihin.
Koronateoriat ovat eettisesti ongelmallisia, koska ne vähentävät luottamusta tietoa tuottaviin tahoihin. Jotkin niistä ovat johtaneet piittaamattomaan käytökseen ja jopa vahingontekoihin.
Koronasalaliittoihin uskovat ajattelevat pystyvänsä kotisohvalta ratkaisemaan ongelmia, jotka vaativat syvällistä asiantuntemusta, todistusaineistoa sekä asiantuntija- ja viranomaisyhteistyötä.
Monet koronateoriat perustuvat ”rikostutkinta-argumenttiin”: salaliitto on tehty, koska siihen on motiivi ja sen tekijöillä on ollut siihen kyvyt ja mahdollisuus.
Salaliittoteorioiden yleiseen tapaan syytettyinä on kaksi tahoa: väitetyn salaliiton tekijät ja ne, jotka ovat sen muka pimittäneet.
Arviointikyvyn ongelma
Temppeliherrat, liskoihmiset ja joukko muita salaliittoteorioita kuvataan lyhyesti, mutta jos etsii herkuttelua hölmöimmillä teorioilla, Räikän kirja ei ole oikea valinta. Se on nimensä mukaisesti filosofinen erittely salaliittoteorioista – onhan kirjoittaja Turun yliopiston käytännöllisen filosofian professori.
Sen sijaan kirja on hyödyllinen, jos haluaa pohtia salaliittoteorioiden ominaisuuksia ja niihin liittyviä eettisiä kysymyksiä. Osoittautuu, että salaliittoteoriat ovat kuin saippuapala, eivätkä aivan helposti antaudu ennakko-oletustemme kouriin.
Kaikki lähtee määritelmästä: Räikän mukaan salaliittoteorioissa puhutaan salaliitoista, joita yleisen käsityksen mukaan ei ole tehty.
Millä perusteella voimme luottaa yleiseen käsitykseen? Löytyyhän tieteenkin historiasta kosolti esimerkkejä yleisen käsityksen muuttumisesta.
Räikän mukaan salaliittoteorian kannattaja hyväksyy väitteen salaliiton olemassaolosta vähemmän vakuuttavin todistein kuin tietoa tuottavat tahot. Salaliittoteoreetikolta puuttuu kyky tunnistaa tilanteet, joissa tietolähteisiin voi luottaa. Salaliittoteoreetikko ei pelkästään epäile virallista totuutta, vaan kehittää sille vaihtoehtoisen selityksen.
Eriarvoisuus ja tribalismi
Salaliittoteorioiden suurin eettinen ongelma on Räikän mukaan se, että ne vievät pienin askelin kohti epäluottamuksen maailmaa. Ne lisäävät riskiä, että joudumme yhteiskuntaan, jossa emme tiedä, mikä pitää paikkansa.
Mitä salaliittoteorioille pitäisi tehdä? Räikän mukaan ne eivät häviä kieltämällä eivätkä pilkkaamalla. Hän puhuu medialukutaidosta, kriittisestä ajattelusta ja loogisesta päättelykyvystä.
Mielestäni tärkein Räikän huomioista on se, että salaliittoteorioiden kannatus kumpuaa usein todellisesta epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta. Salaliittoteoria selittää pahojen yksilöiden juonittelulla asioita, joiden takana on rakenteellisia tekijöitä kuten taloudellista eriarvoisuutta.
Siksi salaliittoteorioita vastaan ei voi taistella pelkästään tiedollisilla argumenteilla, vaan vaikuttamalla taloudellisiin ja sosiaalisiin tekijöihin.
Salaliittoteorioihin uskomisessa ei aina ole kyse pelkästään väitteiden sisällöstä. Niiden kannattaminen voi olla tribalismia eli johonkin ryhmään identifioitumista; ajatelkaamme vaikkapa trumpilaisia.
Juha Räikkä: Salaliittoteorioiden filosofia temppeliherroista liskoihmisiin. Gaudeamus 2021. 286 sivua.
uutiskirje 