Kolmannen vasemmiston teesejä vasemmistoliitolle 1990-luvun alussa kehitellyt Jan Otto Andersson siirtyi keväällä 2002 puoluepolitiikasta kansalaisjärjestövaikuttamiseen. Hänet valittiin yhdeksi Attac-järjestön kolmesta puheenjohtajasta.
– Tuntuu siltä, että olen antanut vasemmistoliitolle sen, mihin pystyn, Andersson sanoi KU:n haastattelussa. Hän oli kuulunut sekä SKDL:n että vasemmistoliiton hallituksiin.
Nyt Andersson oli huolissaan poliittisen tilanteen muuttumisesta Euroopassa. Globalisaation kielteisiä piirteitä hyväkseen käyttävät oikeistopopulistiset puolueet olivat kasvattaneet suosiotaan useissa maissa.
– Tanska on minusta hirveä esimerkki tästä. Tanska on ollut maailman vapaamielisin maa ja nyt yhtäkkiä leikataan kaikkialta, mikä liittyy kansainvälisyyteen, rauhan asiaan ja ympäristöasioihin. Siellä on myös melko avointa ulkomaalaisvastaisuutta.
Samaa kehitystä nähtiin 2000-luvun alussa muuallakin Euroopassa. Muuttunut tilanne korosti Anderssonin mielestä vasemmiston vastuuta globalisaation hallinnassa.
– Meidän pitää löytää konstit, joilla saamme toisenlaisen maailman, jotta oikeistopopulistiset liikkeet eivät saa ylivaltaa.
Andersson katsoi, että oltiin palaamassa ajassa eräällä tavalla sata vuotta taaksepäin. Myös 1800-luvun lopulla oli tapahtunut voimakkaan liberalistinen talouden globalisaatio.
– Se sai aikaan voimakkaita vastareaktioita, joista toiset olivat äärioikeistolaisia, nationalistisia ja kansalliskiihkoisia, ja toiset taas merkitsivät vasemmiston nousua. Silloin uskottiin kansainvälisyyteen ja demokratiaan, mutta silloinen voimakas vasemmisto hävisi ja saimme fasistiset liikkeet, jotka omalla tavallaan murensivat syntynyttä liberaalia ja globaalia järjestelmää.
Nämä päävaihtoehdot olivat edelleen olemassa. Oli vasemmistolainen, demokraattinen ja kansainvälinen tapa nähdä maailmaa ja toisaalta kiihkokansallismielinen tapa.
Vastaisku, mutta kenen johdolla?
Andersson piti mahdottomana sitä, että 1990-luvulla huipentunut uusliberaali järjestelmä voisi jatkua. Sen vastavoimat olivat voimakkaampia.
Kysymys kuului, pääsevätkö vallalle vasemmistolaiset vai oikeistolaiset vastavalot. Löytyykö uusliberalismille demokratiaa vahvistava vaihtoehto vai ei?
– En väitä, että Attac tai kukaan muukaan on löytänyt nyt heti aikaan saatavissa olevia vastauksia. Mutta Attac on nostanut tämän tilanteen hyvin selväksi ja se asettaa vaatimuksia meille kaikille. Meidän pitää osallistua keskusteluun siitä, miten saadaan hallintaan uusliberaali kehitys, joka minusta on jo huipentunut. Viime vuosina se on kohdannut vain vastaiskuja.
– Suurin osa ihmisistä näkee, että uusliberaali tapa järjestää maailmaa lisää turvattomuutta. Mutta jos he eivät löydä tälle vastauksia demokraattiselta vasemmistolta, niin ikävä kyllä he löytävät niitä oikeistopopulismista.